Reseptit

  • kivikauden leipä

    Kivikauden leipä – gluteeniton herkku siemenistä ja pähkinöistä

    Eräs juhannusvieraistamme toi mukanaan gluteenitonta leipää, jota minunkin täytyi päästä maistamaan. Kivikauden leipä yllätti aivan täysin ja herkullista leipää oli saatava heti lisää vielä toinenkin viipale. Pyysin innoissani reseptiä, samoin teki anoppi, ja anoppi tekaisikin reippaana meille heti seuraavalla viikolla uuden kivikauden leivän. Otin herkkuleipää eräänä päivänä mukaani töihin ja herkuttelin sillä sekä mansikoilla ennen esteratsastustuntia. Leivän voimalla jaksoi mainiosti viipottaa yli esteiden ja kerroin siitä myös Instagramissa. Instagramissa esitettiin toive laittaa leivän resepti blogiin, joten tässä se nyt on. Herkullinen ja gluteeniton kivikauden leipä.

  • annos mustikkaskyriä

    Islantilainen mustikkaskyr

    Skyr lienee monelle tuttua kaupan kylmäkaapista, josta voi napata välipalaksi proteiinipitoista Skyr-rahkaa. Minullakin on aina välillä töissä mukanani Skyriä, jota vetelen välipalaksi ennen salille lähtemistä. Se on hyvää ja terveellistä. Makuvaihtoehtojakin on mukavasti. Tällä kertaa tein Skyriä itse ja mauksi valikoitui mustikka. Tällä Skyrillä ei kuitenkaan ole niin paljon yhteistä kaupan välipalaskyrin kanssa kuin voisi luulla, sillä tällä reseptillä syntyvä herkku on oikeastaan jälkiruoka. Kermaa, tuorejuustoa ja jogurttia sisältävä jälkkäri ei ole yhtä terveellinen kuin kaupan Skyr-rahka, mutta toisaalta tämä on jälkkäriksi kuitenkin sieltä terveellisemmästä päästä. Mustikkaskyr – Islantilainen herkkuresepti – 400 g maustamatonta tuorejuustoa – 4 dl mustikkajogurttia – 1 dl kuohukermaa – 4 liivatelehteä (- bourbon-vaniljaa) – koristeeksi…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Islantilainen mustikkaskyr
  • Hollantilainen suolainen pannukakku

    Amsterdamissa myydään vähän joka kulmalla pannukakkuja. On suolaisia ja makeita monella eri täytevaihtoehdolla. Me jaoimme viime syksyn Amsterdamin reissullamme suolaisen pannukakun, jonka söimme aamiaiseksi tuorepuristetun appelsiinimehun kera. Pannukakun päällä oli juustoa ja pekonia ja lätty maistui niin hyvälle, että päätin kokeilla moista joskus itsekin. Ei sitten tarvitse aina matkustaa Amsterdamiin kun pannukakkuhimo iskee. Vaikka kyllähän kaupungissa kävisi mielellään vaikka joka toinen viikko. Lompakko vaan ei riemastu siitä ajatuksesta. Kävimme tuumasta toiseen tämän kevään Euroviisufinaali-iltana ja teimme paistinpannun kokoisen suolaisen pannarin, jonka jaoimme neljään osaan. Laitoimme päälle reilusti hollantilaista juustoa (goudaa tällä kertaa) ja pekonia, ja kyllä se vaan maistui ihan yhtä hyvälle kuin Amsterdamissakin. Nam.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Hollantilainen suolainen pannukakku
  • Azerbaijanilainen riisipilahvi

    Azerbaijanilainen riisipilahvi kuulostaa ehkä eksoottiselta, mutta kyseessä on melko tavallinen riisilisuke, johon on lisätty kuivattuja hedelmiä tuomaan makua ja makeutta. Makeat lisukkeet saattavat maistua suomalaisen suuhun erikoiselta, mutta mikäli makuleikit yhtään kiinnostavat, kannattaa tätä kokeilla. Samaan pöytään riisipilahvin kanssa voi kattaa jotakin etikkaista, kirpeää tai pikkelöityä. Kirpsakka lisuke maistuu kivalta makeahkon riisipilahvin kanssa. Herkullisen keltaisen värin azerbaijanilainen riisipilahvi saa sahramista tai kurkumasta. Minä käytin tällä kertaa kurkumaa, mutta sahramiversiotakin kannattaa kokeilla. Ole kuitenkin varovainen sahramin annostelun kanssa, ettei mauste peitä muita makuja alleen. Azerbaijanilainen riisipilahvi – basmatiriisiä – rusinoita – kuivattuja aprikooseja – kuivattuja luumuja – taateleita – sahramia tai kurkumaa – suolaa Keitä basmatiriisi paketin ohjeen mukaan. Mausta keitinvesi…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Azerbaijanilainen riisipilahvi
  • lettu lautasella

    Gundelin ohukaiset

    Mmm, lettupäivä. Mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Ehkä pallo jäätelöä myös. Nam. Vai alkaako jo kyllästyttää? Haluaisitko kokeilla muita lisukkeita letullesi? Ei sillä etteikö mansikkahillo ja kermavaahto olisi hyvää, mutta uskallan väittää, että unkarilaiset Gundelin ohukaiset ovat vähintään yhtä herkullisia. Kokeile vaikka! Lettujen väliin tulee uskomattoman ihanaa pähkinöistä, rusinoista, rommista ja appelsiininkuoresta tehtyä täytettä ja pinnalle raidat suklaakastiketta. Rommirusinajäätelön inhoajat eivät sitten pelästy, sillä vaikka täytteessä on rommia ja rusinaa, ei se maistu lainkaan samalle kuin rommirusinajäätelö, vaan pikemminkin täyteläisen pähkinäiselle ja makealle, jossa on pieni kirpsakka häivähdys. Ihan sairaan hyvää. Gundelin ohukaiset noin 5 kappaletta Letut: – 2 kananmunaa – 2 dl maitoa – 3 dl vehnäjauhoja – 1 tl sokeria…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Gundelin ohukaiset
  • Kreikkalainen varrassalaatti

    Tämä on oikeastaan varmaan aika lailla kaikille tuttu resepti, mutta hieman eri muodossa tarjoiltuna. Kreikkalainen varrassalaatti on ihan tavallinen kreikkalainen salaatti, jonka osaset on tyrkätty varrastikkuihin. Lisämakua tuo päälle pirskoteltu oliiviöljy ja fetamauste, jonka voi korvata kuivatulla oreganolla. Varrassalaatti tuo kaivattua piristystä siihen ainaiseen kulhossa hengailevaan fetasalaattiin ja varrasmeininki sopii mainiosti myös grillikauteen. Älä kuitenkaan tyrkkää näitä vartaita grilliin paistumaan vaan tarjoile varrassalaatti kylmänä. Kreikkalainen varrassalaatti – fetajuustoa – mustia oliiveja – kirsikkatomaatteja – kurkkua – vihreää paprikaa – punasipulia – oliiviöljyä – fetamaustetta tai kuivattua oreganoa Pilko kaikki salaatin ainekset isohkoihin paloihin. Pujota palaset varrastikkuun haluamaasi järjestykseen ja asettele vartaat tarjoiluastiaan. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja mausta fetamausteella tai oreganolla,…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Kreikkalainen varrassalaatti
  • Vadelmabanoffee

    Tein vuodenvaihteessa kauan mielessäni kummitellutta banoffeeta. Banaania, toffeeta ja kermavaahtoa yhdistelevä kakku onnistui yllättämään herkullisuudellaan ja minun oli suorastaan pakko saada tuota herkkua uudestaan. Mutta koska olen minä, enkä voi tehdä täysin samaa ruokaa kahta kertaa peräkkäin, päätin korvata banaanin jollakin muulla. Ajattelin ensin mansikkaa, mutta koska muistin yhtäkkiä erään ruokavieraamme mansikka-allergian, vaihdoin mansikat lennossa vadelmaan. Eihän olisi kiva aiheuttaa allergiaoireita brunssille saapuvalle kälylle. Vadelmainen banoffee (vadoffee?) oli yhtä herkullista kuin banaaninen esikuvansakin. Ja sitä mansikkaakin täytyy vielä kokeilla.. Vadelmabanoffee – 100 g voita – 200 g digestivekeksejä – 1 prk kondensoitua maitoa – rasiallinen vadelmaa – 2, 5 dl vispikermaa – värikästä raesokeria koristeeksi Keitä ensin kondensoidusta maidosta toffeeta.…

  • Chilimutakakku

    Minä rakastan mutakakkuja ja kokkaan niitä mielelläni niiden helppouden ja nopeuden vuoksi. Ja tietysti myös siksi, että suklainen mutakakku on vaan ihan törkeän herkullista. Viimeksi kun leivoin mutakakkua, ehdotti Henkka, että lisäisin sinne chiliä. Olin kuitenkin jo ostanut Lontoon rakeita lakumutakakkua varten, joten tuolloin keittiössämme syntyi lakritsilla maustettua mutakakkua. Chilimutakakku jäi kuitenkin kummittelemaan mieleen ja leipaisin sellaisen lopulta kihlajaisbrunssillemme.

  • Aprikoosikeitto

    ”Apricot stone hidden in my hand, given back to me, from the motherland….” lauloi Armenian Eva Rivas vuoden 2010 Euroviisuissa ja jostain syystä biisi soi edelleen ajoittain päässäni. Älkää kysykö miksi, en edes muista erityisemmin pitäneeni aprikoosibiisistä. Siitä se ajatus kuitenkin sitten lähti. Teimme nimittäin tämän vuoden Euroviisufinaalikatsomoomme 10 ruokaa kymmenestä finaalimaasta ja päätin, että jos Armenia on finaalissa, syödään meillä jotakin aprikoosiruokaa. Ja niinhän siinä kävi, että Aram MP3 vei Armenian vuoden 2014 finaaliin ja minä kaivoin aprikoosit esiin kaapista. Aprikoosi on Armenian kansallishedelmä ja armenialaisia reseptejä etsiessäni löysin monta erilaista aprikoosiruokaa. Suuri osa niistä oli makeita, mutta minä halusin tehdä suolaisen ruoan. Kun törmäsin aprikoosikeittoon tiesin, että siinä…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Aprikoosikeitto
  • Jarkon salaatti – katso herkullinen ohje

    Oikeasti tämä ei kai ole Jarkon keksimä salaatti, mutta koska Henkka pölli reseptin häneltä, kutsumme sitä Jarkon salaatiksi. Salaattia on hauska kutsua Jarkon salaatiksi myös siksi, että ajatus salaattia tekevästä Jarkosta on hieman absurdi. Tai oli ennen kuin näin todistusaineistokuvat siitä, että mies todella pilkkoi salaatin omin isoin kätösin. Hyvä Jarkko! Alkuperäisessä reseptissä oli kuulemma sinihomejuustoa, mutta Jarkko oli vaihtanut sen parmesaaniin. Mekin teimme näin ollen salaatista parmesaanisen version, mutta sinihomejuustokin sopii tähän varmasti täydellisesti, ja sitäkin versiota täytyy vielä kokeilla. Salainen ainesosa Jarkon salaatissa on hunaja, eikä pippuriakaan kannata säästellä. Jarkon salaattia on syöty jo ainakin kaksissa grillikauden avajaisissa ja se sopiikin erinomaisesti grilliherkkujen kaveriksi. Nappaa tästä siis helppo…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Jarkon salaatti – katso herkullinen ohje
  • porsaankylki ja spiraaliperunat grillissä

    Porsaankylkeä ja spiraaliperunoita grillissä

    Kun meiltä tiedusteltiin haluaisimmeko ottaa osaa kilpailuun, jossa tulisi loihtia Suomen Kotitilan luomuporsaasta grilliherkkuja, innostuin heti. Ilmoitin meidät mukaan kilpailuun ja tilasin kilpailulihat kotiin Suomen Kotitilan nettisivuilta. Homma kävi erittäin näppärästi ja sovittuun aikaan pihaan kurvasi auto mukanaan vakuumipakattua possua noin 700 gramman – 1 kilon pakkauksissa. Työnsimme osan suoraan pakastimeen ja luuton porsaankylki jäi jääkaappiin odottamaan kisagrillaushetkeä.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Porsaankylkeä ja spiraaliperunoita grillissä
  • lähikuva salamipiiraasta

    Italialainen salamipiirakka

    Halusin tehdä piirakan joka sisältää salamia. Kun googletin sanat salami ja piirakka, päädyin kälyni Hulin blogiin. Italialainen salamipiirakka näytti niin herkulliselta, että päätin tehdä sitä silläkin uhalla, että brunssille saapuvat Huli ja veljeni nauravat rumalle piiraalleni kertoen, että heidän tekemänsä piirakka oli paljon parempi ja hienompi.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Italialainen salamipiirakka