Hanko
10 kotimaan pienempää klassikkokohdetta
Suomessa on ihania matkakohteita, joista kokosin tähän nyt 10 hieman pienempää suosikkiani. Unohdetaan hetkeksi Helsinki, Turku, Tampere ja kumppanit ja kierrellään hieman pienempiä kaupunkeja. Kuinka monessa näistä olet käynyt? Löytyykö lemppareita – tai puuttuuko niitä listaltani?
Ruokaelämyksiä Suomessa
Ruokamatkailu on parasta. Se on ollut aina osa minua ja ruoka kuuluu olennaisena osana kaikkeen matkailuuni. Mikäli matkaseurani on valmis panostamaan pitkiin ravintolaillallisiin, pyrin sisällyttämään jonkun vähän spessumman ravintolaruokailun matkoihini. Pitkä maistelumenu tai kolmen ruokalajin illallinen vähän hienommassa ravintolassa kruunaa matkan kuin matkan. Ruokamatkailun ei kuitenkaan tarvitse aina olla pitkiä illallisia ja hienoja ravintoloita. Yhtä mieleenpainuvia kokemuksia voi löytää kauppahallien tiskeiltä, kahviloista, viinibaareista, pienistä bistroista ja katuruokakojuilta. Ulkomailla jo pelkkä ruokakaupoissa kiertely on elämys. Näköalaterasseilla ja upeiden maisemien ääressä keskinkertainenkin ruoka maistuu vähän paremmalta. Puhumattakaan puistopiknikeistä, evästauoista luontoretkellä tai rannalle mukaan napatuista pienistä herkuista.
Suomen ihanimmat kesäkaupungit
Kesä Suomessa kuuluu yhä useamman suunnitelmiin kun lähimatkailu ja kotimaan matkailu yleisestikin kasvattavat suosiotaan. Me olemme tutustuneet kotimaamme matkailuantiin nyt jo useampana kesänä peräkkäin, sillä olemme kokeneet sen vaivattomimmaksi ja mukavimmaksi tavaksi matkustaa pienten lasten kanssa. Toisaalta nälkä on kasvanut syödessä ja olemme ahmineet kotimaan kohteita myös siksi, että olemme ihastuneet Suomeen yhä syvemmin matkoillamme. Tämähän on oikeasti tosi ihana matkailumaa. Ainakin silloin kun säät suosii. Halusin listata 10 ihaninta kesäkaupunkia, mutta en millään keksinyt kuin 9, joita haluan oikeasti suositella. Isot itsestäänselvyydet, kuten Helsinki, Turku ja Tampere jäivät pois listalta, sillä luotan että osaatte suunnata niihin ilman apuanikin. Tässä siis 9 kesäisen Suomen lempparia, joissa jokaisessa olen nauttinut ihanista…
Viime kesän parhaat hetket – Vinkkejä kotimaahan
Reissasimme viime kesänä paljon kotimaassa ja vaikka säät olivatkin tuttuun Suomen kesän tapaan vaihtelevat, pääsimme nauttimaan upeista auringonpaisteen siivittämistä hetkistä, meri- ja järvimaisemista sekä kesäisistä makumatkoista rakkaassa kotimaassamme. Viime kesänä opimme myös ottamaan pakon edessä ilon irti sateesta ja iloitsemaan entistä enemmän kauniista kesäpäivistä kun sellaisia osui kohdalle. Viime kesä oli meille vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta Suomen kesää parhaimmillaan ja nyt kun ollaan taas kesän korvilla, on kiva pysähtyä muistelemaan hetkeksi pieniä ihania hetkiä, joita viime kesä meille tarjosi. Olkoon tuleva kesä vähintään yhtä antoisa. Pikkubloggaaja oli mukana kaikilla kotimaan reissuillamme, joten hän on olennaisena osana mukana kesämuistoissamme. Vinkit sopivat kuitenkin myös muillekin kuin perhematkailijoille, joten lue ihmeessä 10 ihaninta kesämuistoamme…
Päivä Hangossa
Päivä Hangossa ei riitä vielä mihinkään jos minulta kysytään, mutta saa päivänkin aikana varsin hyvän käsityksen kaupungista. Me vietimme Hangossa kesälomareissullamme 24 tuntia kierrellen tärkeimmät ja kiinnostavimmat paikat, mutta saimme todeta, että paljon jäi vielä kokematta. Hanko kutsuu siis vielä uudestaankin, se on varma. Hangossa tuulee aina. Siihen kuulemma tottuu, mutta kyllä meinasi sisämaan asukilta pää tai vähintään tukka irrota kun astuin ulos autosta lähellä Plagenin uimarantaa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari näytti lähes hellelukemia. Kova tuuli yhdessä alkukesän kylmän meren kanssa sai kuitenkin vetämään nahkatakin päälle ja sitomaan hiukset kiinni.
8 syytä vierailla Länsi-Uudellamaalla
Länsi-Uudenmaan alueella riittää tekemistä jokaiseen makuun. On kaunista järvi- ja merimaisemaa, upeita luontokohteita, ruukkialueita, vanhoja huviloita, puutaloja ja kirkkoja. On hyvää ruokaa, juomaa ja Suomen kesämaisemia parhaimmillaan. Me kiersimme Länsi-Uudenmaan aluetta koko perheen voimin puolisen viikkoa ja listasimme parhaat palat tähän postaukseen. Kas tässä kahdeksan hyvää syytä vierailla Länsi-Uudellamaalla sekä pari bonusta päälle: