Lisukkeet
Vesimeloni-mansikkasalaatti
Kesän raikkain salaatti syntyy vesimelonista, mansikoista, limestä ja mintusta. Viimeistely tapahtuu hunaja-chilikastikkeella ja tulisen ystävät voivat lisätä hieman jalapenoa annokseensa. Me nautiskelimme vesimeloni-mansikkasalaatin hikisen hellepäivän illallisella grillimakkaran ja jalapenosipsien kaverina. Täydellinen yhdistelmä raikkautta ja suolaa upposi kovan treenin jälkeen kun olimme hikoilleet itsestämme varmaan noin sata litraa nestettä salin lattialle. Kuten usein salaateissa, tämänkin reseptin määrät ovat suuntaa-antavia, eikä lopputulos ole paha, vaikka mansikoita olisi vähän enemmän tai hunajakastiketta vähemmän. Maistele niin tiedät kun on hyvä.
Makeat vuohenjuustoporkkanat
Vuohenjuusto kaipaa rinnalleen makeutta. Porkkanat ovat kypsennettyinä jo itsessään mukavan makeita, mutta halusin maksimoida makeuden kunnon lorauksella hunajaa. Sormisuola pitää huolen siitä, ettei puhuta kuitenkaan jälkiruoasta. Rakennetta herkulliseen lisukkeeseen tulee seesaminsiemenistä ja lisämakua rosmariinista. Makeat vuohenjuustoporkkanat syntyvät helposti joko grillissä tai uunissa ja sopivat monenlaisten ruokien lisukkeeksi. Me herkuttelimme näillä ekan kerran vappuna grillilihojen kanssa. Aikuiset söivät koko lisukkeen hyvällä ruokahalulla kun taas lapset söivät pelkät vuohenjuustot. Ja minä kun luulin että lasten annoksista pitää jättää vuohenjuusto pois. Kuinka väärässä olinkaan.
Avokado-perunasalaatti
Perunasalaatti kuuluu kesään, vappuun, uuteenvuoteen ja grilliruoan kaveriksi. Perinteinenkin perunasalaatti on ihan hyvää, mutta tykkään kokeilla uusia juttuja. Olenkin tullut puolivahingossa testanneeksi noin kerran vuodessa uuden perunasalaattireseptin. Ensin oli sriracha-perunasalaatti, sitten kirkas perunasalaatti ja nyt uusimpana avokado-perunasalaatti.
Porkkanaa, seesaminsiemeniä ja korianteria
Kasvislisukkeita ei ole koskaan liikaa. Porkkana on yksi lemppareista, jota voi hyödyntää ympäri vuoden. Tässä lisukkeessa porkkanat saavat lisämakeutta hunajasta ja sitä taitetaan kivasti balsamietikalla ja sormisuolalla. Seesaminsiemenet ja korianteri tuovat kivaa vaihtelua makumaailmaan.
Sitruunamarinoidut kesäkurpitsat
Sitruunamarinoiduissa kesäkurpitsoissa eliminoidaan kaksi kesäkurpitsan pahinta vihollista: vetisyys ja mauttomuus. Kun kesäkurpitsat saavat imaista itseensä sitruunaista marinadia, tulee niistä mehevän maukkaita. Raikas lisuke sopii erinomaisesti grilliruoan kaveriksi. Reseptin määrät ovat suuntaa antavia. Itse tykkään lorotella kesäkurpitsoiden päälle reilusti laadukasta oliiviöljyä ja uittaa ne kunnolla sitruunassa, mutta pienemmälläkin määrällä pärjää.
Karamellisoidut ruusukaalit
Kasvislisukkeet ovat meillä kovassa huudossa kun herkuttelemme viikonloppuisin pihvillä. Monesti kasvikset lyövät laudalta perinteiset perunalisukkeet tai ovat ainakin mainio kaveri niiden viereen. Kaikki karamellisoitu on herkullista. Tällä kertaa karamellisoimme ruusukaalia alla olevan ohjeen mukaan. Oli namia ja teemme uudestaankin.
Kirkas perunasalaatti
Perunasalaatti on perinteinen lisuke grilliruoan kanssa. Se on myös brunssi- ja piknikpöydän vakiokasvo sekä tuttu kaveri vapun ja vuodenvaihteen juhlijoille. Kirkas perunasalaatti on parhaimmillaan uusista perunoista tehtynä, mutta kokeilimme ja totesimme tavallisten pottujen käyvän hyvin myös. Kirkas perunasalaatti saa makua kapriksista, kevätsipulista ja maukkaasta kastikkeesta, johon kannattaa valita mahdollisimman laadukas oliiviöljy. Nippu persiljaa viimeistelee hieman terveellisemmän perunasalaatin.
Lisukkeet grilliruoalle
Grillikausi käy kuumana ja paistuvan ruoan tuoksu leviää kutsuvasti naapuriin asti. Grilliin on helppo tyrkätä lihoja, makkaraa ja kasviksiakin, mutta mitä muuta niiden kanssa tarjoilisi? Pelkkä grillattu ruoka käy helposti hieman tunkkaiseksi. Listasimme ison kasan salaatteja, kastikkeita ja muita grilliruokien kavereita, joiden testailemisessa kuluukin mukavasti koko kesä. Mistä aloittaisi? Houkutteleeko vihreä omenasalaatti, kesäkurpitsalisuke tai chili-basilikapavut eniten? Entä saisiko olla ananassalsaa, itse tehtyä guacamolea tai valkosipulista jogurttikastiketta? Eksoottisia makuja kaipaava valitsee marokkolaisen kasviscouscousin samalla kun tuhtien ja tulisten herkkujen ystävä klikkaa itsensä sriracha-perunasalaatin ohjeeseen.
Silli-perunanyytit
Uudet perunat ja silli on pettämätön yhdistelmä. Niihin kun yhdistää vielä kevätsipulia, ranskankermaa ja voissa paahdettuja saaristolaisleipäkrutonkeja ollaan sellaisen kesäherkun äärellä, ettei tosikaan. Silli-perunanyytit voi viimeistellä grillissä, mutta uunikin käy ihan yhtä hyvin. Nauti silli-perunanyytit sellaisenaan tai osana yltäkylläistä grilliherkkupöytää. Minä tein nyytit sinappisillistä, mutta kokeile rohkeasti myös muita makuja. Itse veikkaan pitäväni myös ainakin valkosipulisillistä tehdyistä nyyteistä.
Pian sitruunainen risotto
Erottelin luomukananmunan keltuaista lammilaisen vanhan huvilarakennuksen keittiössä. Mietin paistaisinko valkuaisesta huomenna munakasta. Talteen se pitäisi ainakin ottaa, vaikka risottoon käytetään vain keltuainen. Pia hääräsi risoton parissa lieden äärellä. Lokakuinen ilta pimeni raidallisin verhoin somistettujen ikkunoiden takana. Saana lämmitti pihasaunaa ja Arna naputteli vielä läppäriään tuvan pitkän pöydän ääressä. Minä olin saanut kunniatehtävän toimia Pian keittiöapulaisena. Sekoitin keltuaisen kermaan, raastoin parmesaania mukaan ja puristin sitruunan mehun seokseen. Mausteeksi lisäsin mustapippuria.