Neitsytsaaret

  • Karibian saaret – Mitä tehdä ja mitä juoda?

    Risteilyvieraat nautiskelevat aamiaista laivan ravintoloissa tai oman hytin parvekkeella kun laiva saapuu satamaan. Hytin televisiosta on voinut seurata reittiä taas uudelle Karibian saarelle, jolle saavutaan aamuvarhain niin, että saarella voi viettää koko päivän. Yksi päivä on kuitenkin aika vähän, vaikka itäisen Karibian saaret melko pieniä ovatkin, joten on hyvä suunnitella hieman etukäteen mitä haluaa milläkin saarella tehdä ja nähdä. Me olemme käyneet risteilyjemme aikana yhdeksällä Karibian saarella ja listasimme tähän ykkösvinkkimme siihen, mitä milläkin saarella kannattaa kokea. Karibian paahtavan auringon alla on hyvä myös muistaa juoda jotakin ja monella saarella onkin oma nimikko-olut tai -drinkki, joita on kiva maistella. Katso siis tästä mitä tehdä ja mitä juoda milläkin saarella. Ruokailut…

  • St Thomas – Rommia, koruja ja merirosvoja

    Kerroin jo St Martin -postauksessa että pysähdyimme maaliskuisella Karibian risteilyllämme kahdella minulle ja Henkalle jo entuudestaan tutulla saarella. Toinen oli St Martin ja toinen St Thomas. Vietimme viimeksi St Thomasilla romminhuuruisen päivän ja sama oli tarkoitus toistaa tälläkin kertaa, mikäli Palm Passagelta löytyisi edelleen sama hauska baari kuin viimeksikin. Vaikka satamasta turisteja keskustaan kuljettanut seinätön bussi pysähtyi aivan Palm Passagen edustalle, emme rynnänneet suoraa päätä baariin, vaan päätimme tutustua ensin hieman kaupunkiin. Tiesimme nimittäin kokemuksesta, että kun kerran istahtaa Palm Passagen penkkiin, on siitä hyvin vaikea nousta enää ylös. Siispä suuntasimme kulkumme pitkin rantaa syvemmälle Charlotte Amalien kaupunkiin. Katselimme vanhoja rakennuksia ja korkeuksiin kohoavaa saaren keskiosaa. Lähes kaikissa rakennuksissa on…