Tanska
Tykätyimmät matkakuvat
Taas olisi puolivuotiskatsauksen aika, eli 20 tykätyintä Instagramissa julkaisemaamme matkakuvaa maaliskuun alusta elokuun alkuun. Sattuneesta häämatkasyystä suosituimmat kuvat ovat tällä kertaa Italiasta ja niistä ehdottomaksi ykköseksi nousivat Cinque Terren kuvat ja kuvat, joissa on auringonlasku tai auringonnousu. Italia auringonlaskun aikaan. Kelpaahan sitä kieltämättä katsella.
Kööpenhaminan matkaopas
Kööpenhamina on ruokamatkaajan unelmakohde, Pienen Merenneidon koti ja myös muun muassa Tivoli, Nyhavnin alue sekä Christianian vapaakaupunki ovat tärkeitä nähtävyyksiä Kööpenhaminassa. Lähde hyggeilemään Tanskan pääkaupunkiin, nauti hyvästä ruoasta ja juomasta, bongaa paljon parrakkaita miehiä, taita matkaa pyöräillen ja tunne olevasi turvassa siistissä ja mukavassa kaupungissa. Näiden vinkkien avulla saat matkastasi eniten irti.
Ruokamatka Kööpenhaminaan
Kööpenhamina on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ruokapaikkoja. Sinne jos jonnekin kannattaa lähteä ruokamatkalle. Mielenkiintoisimmat ravintolat löytyvät Kodbyenin eli Teurastamon alueelta, mutta myös muualla kaupungissa on kokeilemisen arvoisia paikkoja. Ennen ravintolavinkkejä puhutaan kuitenkin hieman perinteisistä tanskalaisista herkuista. Kenellepä ei tulisi tanskalaisesta ruoasta mieleen smörrebröd? Aloitetaan siitä.
Amalie, Kööpenhamina
Tanskalaista ruokakulttuuria miettiessä ei voi olla ajattelematta smörrebrödiä, tuota suosittua tanskalaista leipää, jonka yltäkylläiset täytteet peittävät koko leipäpoloisen alleen. Smörrebrödin sanotaan olevan paikallisittain suosittu lounasruoka ja mekin halusimme syödä yhdet sellaiset Kööpenhaminan reissullamme.
Mother, Kööpenhamina
Vielä olisi jäljellä yksi ravintolavinkki Kööpenhaminan Kodbyenin eli Teurastamon (engl. Meatpacking District) alueelle. Täällähän sijaitsevat jo aiemmin esittelemäni Gorilla, Paté Paté sekä myös I’m A Kombo. Nyt esittelen vielä yhden helmen nimeltä Mother. Motheriin suuntasimme heti Köpikseen saavuttuamme ja nautimme siellä isolla ruokabloggaajaporukalla maittavan lounaan.
Kööpenhaminan nähtävyydet
Vaikka taannoisen Kööpenhaminan reissumme pääosassa olikin ruoka, halusimme me tutustua kaupunkiin ja sen nähtävyyksiinkin. Kiersimme mielenkiintoisimmat nähtävyydet, fiilistelimme kaupungin tunnelmaa, emmekä antaneet helmikuun kolean sään häiritä.
Paté Paté, Kööpenhamina
Tämä voisi olla kantapaikkani jos asuisin Kööpenhaminassa. Mutkaton ravintola, johon on helppo poiketa lounaalle, illalliselle tai vaan lasilliselle baaritiskin päähän. Tunnelma on rento ja mukava, ruoka hyvää sekä sopivan yksinkertaista ja sisustus on samaan aikaan rouhea ja siisti. Täällä on mukava olla.
Kööpenhaminan näköalatornit
Olemme saaneet huomata lomamatkojemme aikana, että meistä on tullut aikamoisia tornifriikkejä. Kiipeämme aina kaikkiin mahdollisiin näkötorneihin ihmettelemään yläilmoista aukeavia maisemia. Milloin olemme Tallinnan Oleviste kirkon näköalatasanteella, milloin herkuttelemme Näsinneulassa ja milloin kiipeämme pohkeemme kipeiksi Prahan Pyhän Vituksen katedraalin torniin. On itse asiassa aika hassua, että tornit kiehtovat meitä, kun ottaa huomioon korkeanpaikankammoni. Tai ehkä juju piileekin juuri siinä. On kiva saattaa itsensä mukavuusalueen ulkopuolelle ja pelätä vähän. Korkeanpaikankammoni kun ei ole paniikkiluokkaa ainakaan enää, kun olen siedättänyt itseäni niin lahjakkaasti. Pystyn siis yleensä menemään korkeuksiin, mutta myönnän, että siellä pelottaa.
I’m A Kombo – Ravintolaelämys Kööpenhaminassa
Jos Gorilla tarjoili meille Kööpenhaminan reissun parasta ruokaa, niin ehdottomasti mielenkiintoisimman ruokaelämyksen koimme I’m A Kombossa. Boschin tarjoama ilta Teurastamon alueella oli monella tapaa mieleenpainuva.
Manfreds & Vin, Kööpenhamina
Suurin osa Kööpenhaminan mielenkiintoisimmista ravintoloista löytyy Kodbyenistä eli Teurastamon alueelta (engl. Meatpacking District), mutta myös muualla kaupungissa on kokeilemisen arvoisia ruokapaikkoja. Yksi niistä on Manfreds & Vin Norrebrossa.