Lappeenranta

  • 7 vinkkiä Lappeenrantaan

    On yksi paikka yli toisien. En sinne mene maiseman sen kauniin tähden, vaan sen loistavien ihmisten. Lappeenranta on minulle tuttu ja samalla taas ei ole. Olen viettänyt siellä aikaa pitkän viikonlopun verran nuoruudessani ja päiväretken verran nyt vähän vanhempana. Tiedän myös että sieltä tulee sympaattinen SaiPa (tärkeä lisäys, toim. huom.). Luulen tietäväni mikä Lappeenranta on kaupunkejaan, mutta samalla tiedän, että sillä on varmasti enemmänkin annettavanaan kuin mitä olen tähän mennessä nähnyt. Lappeenrannasta on jäänyt tunne, että haluan mennä sinne uudestaan vähintään yhdeksi yöksi. Se olisi mainio perhekohdekin, joskin viime kesänä lounaan verran testaamaamme kivaan ravintolaan haluaisin mennä nauttimaan pitkän kiireettömän illallisen aikuisseurassa. Lappeenrannan reissun voi yhdistää hyvin Imatran matkaan. Vierekkäin…

  • 6 vinkkiä Imatralle

    Suomen ensimmäinen luonnonsuojelualue, Suomen ensimmäinen matkailunähtävyys, Suomen kaunein rakennus sekä tietenkin Kalevalassakin mainittu Suomen historiallisesti merkittävin koski. Kaikki tämä ja paljon muuta löytyy Imatralta. Saimaa, Vuoksi ja 10 kilometrin päässä sijaitseva Venäjän raja. Ne kaikki antavat omat erityispiirteensä Imatralle, joka on varteenotettava matkakohde armaassa kotimaassamme. Imatra sopii hyvin etenkin luonto- ja kylpylämatkailijalle sekä myös heille, jotka pitävät kummituksista. Nappaa tästä talteen 6 vinkkiämme Imatralle.

  • Ruokaelämyksiä Suomessa

    Ruokamatkailu on parasta. Se on ollut aina osa minua ja ruoka kuuluu olennaisena osana kaikkeen matkailuuni. Mikäli matkaseurani on valmis panostamaan pitkiin ravintolaillallisiin, pyrin sisällyttämään jonkun vähän spessumman ravintolaruokailun matkoihini. Pitkä maistelumenu tai kolmen ruokalajin illallinen vähän hienommassa ravintolassa kruunaa matkan kuin matkan. Ruokamatkailun ei kuitenkaan tarvitse aina olla pitkiä illallisia ja hienoja ravintoloita. Yhtä mieleenpainuvia kokemuksia voi löytää kauppahallien tiskeiltä, kahviloista, viinibaareista, pienistä bistroista ja katuruokakojuilta. Ulkomailla jo pelkkä ruokakaupoissa kiertely on elämys. Näköalaterasseilla ja upeiden maisemien ääressä keskinkertainenkin ruoka maistuu vähän paremmalta. Puhumattakaan puistopiknikeistä, evästauoista luontoretkellä tai rannalle mukaan napatuista pienistä herkuista.

  • Täydellisen loman resepti

    Kaupallinen yhteistyö Holiday Club Resorts Oy:n kanssa Oli kulunut lähes vuosi siitä kun olimme olleet Henkan kanssa kahdestaan reissussa. Se on mittapuullamme pitkä aika, joten loma Saimaan kylpylässä tuli tarpeeseen. Odotimme lomaltamme rauhallisia ruokailuhetkiä, rentoutumista kylpylässä, Saimaan kauniita kesämaisemia ja uusia elämyksiä. Matka toteutettiin osana Lomatestaaja-yhteistyötä ja kyseiseen unelmapestiin kuuluu myös alekoodi kaikkiin Holiday Club -lomiin teille ihanat lukijamme. Muistathan siis napata koodin tämän postauksen lopusta. Katso kuitenkin ensin millaisella reseptillä toteutetaan täydellinen loma Saimaan rannalla niin tiedät mitä tehdä kun saavut paikalle. Resepti on sovellettavissa helposti myös muihin lomiin.