• paahdettua parsakaalia

    Paahdettu parsakaali – Helppo kasvislisuke

    Helpoille kasvislisukkeille on aina tarvetta, eikö? Me valmistimme eräänä päivänä naudanpihvin ja lohkoperunoiden kaveriksi paahdettua parsakaalia, joka maustettiin valkosipulilla ja sitruunalla. Lopputulos oli niin herkullinen, että olisin voinut napsia parsakaaleja kuin sipsejä. Itse asiassa paahdetut parsakaalit toivat hieman mieleen lehtikaalisipsit, etenkin kun parsakaalien antoi hieman kärähtää uunissa. Rapeaksi paahtuneet parsakaalit voi viimeistellä halutessaan parmesaanilla, mutta hyvältä ne maistuvat ilman juustoakin. Kovin kauniilla ulkonäöllä tätä lisuketta ei sen sijaan ole siunattu, mutta makuhan on tärkeintä.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Paahdettu parsakaali – Helppo kasvislisuke
  • 12 unohtumattominta ruokakokemusta maailmalta

    Ruoan ei tarvitse aina olla tajunnanräjäyttävää gastronomista ilotulitusta (saa se toki olla sitäkin), vaan usein mieleenpainuvimpiin ruokahetkiin kuuluu oikeanlainen tunnelma. Myös seuralla ja miljööllä on suuri merkitys. Mietitäänpä vaikka ihan tavallista makkaraa. Kun sen työntää kotona uuniin ja syö arkipäivänä telkkarin ääressä, ei kokemus todellakaan ole mitenkään mieleenpainuva. Mutta kun sama makkara otetaan mukaan retkelle luonnon helmaan ja se paistetaan laavulla nuotion äärellä, maistuu makkara maailman parhaimmalta ruoalta. Se ruokakokemus jää mieleen, vaikka kyseessä on kuitenkin vaan ihan tavallinen makkara. Nämä tähän keräämäni ruoat maailmalta ovat kaikki herkullisia, osa erityisen taidokkaasti valmistettuja tai muuten vaan maailman maukkainta omassa lajissaan, mutta kaikkiin liittyy myös tietty tunnelma, joka teki ruokien nauttimisesta entistä…

    Kommentit pois päältä artikkelissa 12 unohtumattominta ruokakokemusta maailmalta
  • Kana-ananaskeitto

    Thaimaalaiset kookosmaitoon tehdyt sopivan mausteiset keitot ovat aina olleet mieleeni, mutta tämä keitto onnistui silti yllättämään maukkaudellaan. Eniten yllätti ehkä se, että resepti on peräisin Fit-lehdestä (numero 3/2016), jonka ruokaosion olen aiemmin selannut ohi sen suuremmin inspiroitumatta. Tähän kana-ananaskeittoon jäin kuitenkin jumiin ja päätin testata sitä. Reseptiä on muokattu ihan hippasen meille sopivammaksi, mutta perusidea ja raaka-aineet ovat samat kuin lehdessä. Koska resepti on Fit-lehdestä, on sen oltava terveellinenkin, eikö? Ainakin sopassa on proteiinia ja kasviksia mukavasti ja kuten jo totesin, maku on todellakin kohdallaan. Broileri saa makua punaisesta currytahnasta ja tuore ananas raikastaa keittoa ihanasti. Väitän että ilman ananasta keitto ei olisi ollenkaan niin hyvä kuin nyt. Älä siis…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Kana-ananaskeitto
  • Aamiaisella Porvoossa – Zum Beispiel

    On Henkan viimeisen kesälomapäivän aamu. Olen nukkunut yöllä ennätyksellisen vähän vauvan valvotettua äitiä mahakivuillaan, mutta olen silti yllättävän pirteä. Syykin on selvä: Tänään lähdetään retkelle! Suuntanamme on ihana Porvoo ja aiomme nauttia siellä aamiaisen. Pakkaamme itsemme, vauvan ja rattaat autoon ja lähdemme matkaan. Perillä saamme valita pöydän lähes tyhjästä Zum Beispielistä, sillä lempiravintolamme lounashulina ei ole ihan vielä alkanut. Istahdamme ikkunan eteen ja hoksaamme tämän olevan vauvan ensimmäinen kerta ravintolassa. Pikkubloggaajalta meinaa tulla alkuun pieni itku, mutta syli lohduttaa ja keinuvaan turvakaukaloon on hyvä nukahtaa sillä aikaa kun isi ja äiti syö. Valitsemme aamiaislistalta Frühstück -nimisen annoksen sekä Dagen efterin ja tunnen kuinka vesi herahtaa jo kielelle. Pöytään tuodaan lasilliset…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Aamiaisella Porvoossa – Zum Beispiel
  • uuniperuna ja kaksi täytettä mariskooleissa

    Kaksi lempparitäytettä uuniperunoille

    Yli 39 asteen kuume, holtiton tärinä ja vapina, viikko tiputuksessa, kolme yötä sairaalassa, neljä vuorokautta kotisairaanhoidossa, voimaton olo ja kyyneleet sekä vaikerrus, jotka pääsevät ilmoille kun imetän kauttaaltaan tulehtuneesta rinnasta. Ensimmäiset viikot vauvan kanssa eivät ole olleet pelkkää ruusuilla tanssimista. Rintatulehdus on tullut valitettavan tutuksi sen ärhäkkäimmässä muodossa ja kurja vaiva on luonnollisesti hieman varjostanut tummilla pilvillään vaaleanpunaista vauvakuplaamme. Eikä aina ihan niin hiemankaan vaan itku on ollut herkässä monena sairaspäivänä. Nyt kuitenkin tulehdus näyttäisi olevan selätetty ainakin toistaiseksi ja toivottavasti lopullisesti, vaikka pelkäänkin ihan hulluna sen uusiutuvan. Uusiutuu tai ei, olemme onneksi päässeet maistamaan vihdoin hieman normaalimpaakin elämää vauvan kanssa. Siinä missä tulehduksen ollessa päällä jaksoin lähinnä nukkua, syödä…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Kaksi lempparitäytettä uuniperunoille
  • Carrara, Italia

    Tiedätkö mitä yhteistä on Pantheonilla, Daavid-patsaalla, Oslon oopperatalolla ja Finlandia-talolla? No tietysti se, että niihin käytetty marmori tulee toscanalaisesta Carraran vuoristokaupungista. Etkö sitä muka tiennyt? En minäkään tiennyt aiemmin. Vuorenrinteellä valkoisena hohtavat louhokset näkyvät kauas Toscanan rannikolle asti, marmorilastia kuljettavat rekat ajavat mäkeä alas ja koko louhosten ympäristö on valkoisen marmoripölyn peitossa. Täältä tulee kuuluisa Carraran marmori.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Carrara, Italia
  • Karkkibuffet

    Karkkibuffetista on tullut viime aikoina todella suosittu ohjelmanumero häihin. Lähes kaikissa häissä, joissa olemme viime vuosina olleet, on ollut karkkibuffet ja sehän on sopinut kaltaiselleni irtokarkkifanille paremmin kuin hyvin. Siellä minä olen kauhonut nameja vähintään yhtä innoissani kun vieressäni karkkeja rohmuavat lapsivieraat ja tottakai myös omissa häissämme oli karkkibuffet. Oletko kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että karkkibuffet sopii mainiosti myös muunlaisiin juhliin? Jos se on häissä jo lähes itsestäänselvyys, niin muissa juhlissa se saattaa olla juuri se seikka, joka yllättää ja jää vieraiden mieleen. Karkkibuffet on näppärä etenkin jos ei jaksa alkaa leipoa montaa eri sorttia kakkuja ja leivonnaisia, mutta jotain makeaa pitäisi kuitenkin olla tarjolla. Karkkibuffet on helppo valmistella hyvissä ajoin…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Karkkibuffet
  • Sinisimpukat valkoviinissä

    Juhlin viimeisimpiä syntymäpäiviäni ihan vaan kotosalla Henkan kanssa möllöttäen. Korkkasimme viinipullon ja söimme hyvää ruokaa. Alun perin tarkoituksena oli hakea take away -sushia ja juoda valkkaria, mutta suunnitelmat paisuivat, valkkari vaihtui shampanjaan ja sushialkupalan jälkeen teimme vielä pääruoaksi ison vadillisen sinisimpukoita. Oli muuten mahtava menuvalinta kun ottaa huomioon, että olin tuolloin jo raskaana tietämättä sitä kuitenkaan vielä itse. Sushia ja shampanjaa, jep jep. Jäi muuten viimeiseksi kerraksi yhdeksään kuukauteen, sillä molemmathan ovat möhömahojen kiellettyjen ruokien (ja juomien) listalla.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Sinisimpukat valkoviinissä
  • Hotel Cannon d’Oro, Siena

    Yksi tärkeimmistä kriteereistä hotellia valitessamme, etenkin Välimerellä keskikesän helteiden aikaan, on ehdottomasti ilmastointi. Olimme valinneet Sienankin hotellin sen mukaan, että sijainti olisi ok, huoneessa olisi ilmastointi ja aamiainen on aina plussaa siihen päälle. Kriteerit täyttävistä hotelleista valitsemme sitten sen edullisimman, tai jos hinnassa ei ole suurta eroa niin sen, josta tulee kivoin fiilis.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Hotel Cannon d’Oro, Siena
  • Nutella-banaanikakku

    Olen pitänyt lapsesta lähtien kaikesta missä on banaania jopa siinä määrin, että nimitimme toisiamme erään ystäväni kanssa Omenaksi ja Banaaniksi. Minä kun rakastin banaania ja ystäväni omenaa hedelmien kaikissa olomuodoissa. Banaani on edelleen yksi lempivälipaloistani, banaanijäätelö on ihanaa ja yleensäkin kaikki missä on banaania, uppoaa tälle kulinaristille paremmin kuin hyvin. Toinen ikilempparini on Nutella, johon kehitän hetkessä sellaisen riippuvuussuhteen, etten uskalla ostaa sitä kotiin kuin harvoin. Purkin kansi aukeaa ihan liian usein ja onnistun tunkemaan lusikallisen Nutellaa suuhuni jopa itseltäni salassa. Yhtäkkiä suu vaan on täynnä Nutellaa ja harvoinpa se jää siihen yhteen lusikalliseen. Yksi asia, josta sen sijaan en yleensä välitä, ovat kuivakakut. Tiikerikakku on ihan hyvää silloin kun…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Nutella-banaanikakku