Ca’ Monti – Vuosipäivän illallinen Italiassa
Syyskuun 11. päivä on tärkeä päivämäärä. Enkä puhu nyt vuoden 2001 terroriteoista, vaan vuodesta 2008, jolloin seisoin 11.9. hyvissä ajoin ennen kello kuudeksi sovittuja treffejä Cantina Westin edessä. Odotin netissä tapaamaani miestä saapuvaksi ja jännitti ihan pirusti.
Vuoden päästä eli 11.9.2009 seisoin taas Cantina Westin edessä samaa miestä odottaen. Olimme seurustelleet vuoden ja juhlimme sitä ensitreffipaikassamme. Vuosipäivän juhlimisesta tuli nopeasti tärkeä perinne ja olemme viettäneet sitä joka vuosi eri kaupungissa. Niin, tuo mies jota odotin, oli tietysti Henkka.
Viime vuonna meidän oli määrä juhlia vuosipäiväämme Lissabonissa, jonne reissasimme elokuussa. Vuosipäivämatkan kun ei tarvitse osua juuri oikealle päivämäärälle, kunhan sitä juhlitaan aina eri kaupungissa. Ja kyllähän me juhlimmekin 7 vuotta täyttänyttä suhdettamme Lissabonissakin. Oli vaan käynyt niin hassusti, että kohtalon oikusta olimme myös oikeana vuosipäivänä 11.9.2015 ulkomailla, kun blogimatka Emilia Romagnaan osui juuri tuolle päivämäärälle.
Syyskuun 11. vuonna 2015 olimme lentäneet aamulennolla Milanoon, matkanneet sieltä junalla Bolognaan ja kierrelleet sitten ryhmän mukana pitkin Emilia Romagnan maakuntaa. Päivä oli ollut hieno, olimme nähneet paljon, tutustuneet uusiin ihmisiin ja auringon laskiessa minibussimme toi meidät ensimmäisen majapaikkamme pihaan. Agriturismo Ca’ Monti oli suljettu vierailta sadonkorjuun ajaksi, mutta ryhmämme kohdalla oli tehty poikkeus ja saimme majoittua viehättävällä tilalla vain oman porukkamme kesken.
Kello oli jo paljon kun istahdimme saliin pitkän pöydän ääreen illalliselle. Ikkunoista ei näkynyt enää muuta kuin ulkona vallitseva pimeys, mutta sisällä ruokailutilassa oli kotoisan lämmin ja hieman mökkimäinen tunnelma.
Pöytään oli jaettu illan menu ja nielaisin sen nähdessäni. Edessä olisi todellinen italialainen ruokailottelu lukuisine ruokalajeineen ja minä olin pitkän päivän jäljiltä niin väsyksissä, etten tuntenut edes nälkää.
Olin kuitenkin niin innoissani siitä, että saimme viettää vuosipäiväämme tällaisissa puitteissa, että piristyin hetkellisesti. Koko porukka kippisti meille ja vuosipäivällemme enkä meinannut saada maistettua tilan viiniä kun minua hymyilytti niin. Kaikkialle se elämä tuokin. Jos joku olisi sanonut sille Cantina Westin edessä odottavalle tytölle, että olette 7 vuoden päästä tuon saman miehen kanssa ruoka- ja viinimatkalla Italiassa, jonne juuri pari viikkoa sitten perustamasi blogi on teidät tuonut, en olisi varmasti uskonut.
Mutta niin oli käynyt ja nautin vuosipäivän illallisesta täysillä. Pöytään kannetuista herkuista peräti 90 prosenttia oli tuotettu Ca’ Montin tilalla ja jokainen annos oli rakkaudella valmistettu. Lautasilla ei näkynyt turhaa kikkailua vaan hyvistä raaka-aineista tehtyä yksinkertaista, mutta erittäin herkullista ruokaa. Sellaista kuin italialainen ruoka on parhaimmillaan.
Emilia Romagnan maakunnan ruoka ei ole sieltä kevyimmästä päästä vaan maut ovat hyvin tuhteja. Ensimmäinen ruokalaji paistettu polenta squaqcuerone-juuston sekä possun kera antoi ymmärtää, ettei tästä pöydästä nousta ilman valtaisaa ähkyä. Pieni alkuruoka riitti viemään nälän ja mietin mitähän tästä vielä tulee. Tämä oli vasta ensimmäinen ruokalaji.
Seuraavaksi saimme herkullista sienikeittoa valkosipulisen leivän kera. Nyt olimme syöneet alkuruoat. Kaadoin lisää viiniä lasiini ja uppouduin hetkeksi keskusteluun, kunnes pöytään alettiin kantaa pastaa. Koko illallisen ajan keittiöstä kantautui herkullisia tuoksuja ja toivoin, että mahani olisi loputon, eikä herkkuruokia tarvitsisi jättää syömättä.
Koska sienikausi oli alueella parhaimmillaan, olivat pastat niin ikään sienipitoisia. Toisessa pastassa oli ihania herkkutatteja ja toisessa lemppariani tryffeliä, jonka pihapiiriä vartioiva tryffelikoira oli löytänyt. Maistelin pastaa tyytyväisenä ja ajattelin tämän olevan varmasti yksi mieleenpainuvimmista vuosipäivän illallisistamme, vaikka olemmekin aina pyrkineet herkuttelemaan juhlapäivänä kunnolla.
Pastojen jälkeen nojasin taaksepäin ja olisi tehnyt mieli avata housujen nappi. Italialaisella illallisella pastan tarkoitus onkin täyttää vatsa ja sen se totisesti teki. Toivottavasti pääruoka ei ole kovin tuhti, mietin kun lautasia alettiin kantaa pöytään.
Pöydässä kiersi pieni valokuva-albumi tilan possuista ja yksi heistä köllötteli nyt lautasellamme. Possun lisäksi maistelimme perunamuussia ja oliiveja ja hyvältähän sekin maistui. Oliivit raikastivat annosta niin, että sain kuin sainkin valtaosan siitä syötyä. Huh, enää jälkiruoka ja sehän menee tunnetusti eri mahaan.
Jälkiruokalautasella oli ihanaa tilan luumuista leivottua piirasta. Jäätelö oli tehty tietysti omista kananmunista ja yhdistelmä oli mielettömän ihana. Istuimme vielä hetken pöydässä ruokailun lopetettuamme, osa joi kahvia ja muut tyhjensivät pöydässä olevat viinipullot. Nauru raikasi, vaikka silmät lurpsuivat kiinni. Tämän ruokailottelun jälkeen uni maistuisi.
Astelimme ulos rakennuksesta ja hengitin keuhkot täyteen raikasta maalaisilmaa. Tähdet tuikkivat kirkkaina ja tilan isäntä ajoi meidät vähän matkan päässä sijaitsevalle talolle, jossa suurin osa meistä yöpyi. Myös päärakennuksessa oli muutama vierashuone. Nukahdin heti kun painoin pääni tyynyyn ja aamulla heräsin innokkaana tietäen, että pääsen nauttimaan taas tilan antimia. Aamiainen katettaisiin saman pitkän pöydän ääreen enkä malttanut odottaa. Yön aikana oli tullut uusi nälkä ja edessä olisi hieno päivä.
