Lisukkeet
Sriracha-perunasalaatti
Perunasalaatissa on vain yksi vika. Se on yleensä vähän tylsä ja yksiulotteinen herkku. Jään usein kaipaamaan siihen jotain pientä twistiä tai ihan vaan enemmän makua. Ongelman voi ratkaista srirachalla. Minä lisäsin sitä uusista perunoista tehtyyn salaattiin reilulla kädellä, mutta laita toki tulista maustetta oman makusi mukaan. Äläkä unohda pekonia. Se kruunaa kaiken. Kevätsipuli taas taittaa liian tuhtiuden, joten tämä jos joku on oikein mainiosti tasapainossa oleva herkku ihan vaikka sellaisenaankin nautittuna. Parhaimmillaan perunasalaatti on toki grilliruoan kanssa sekä piknikherkkuna.
Marokkolainen bataattisalaatti
Olen huomannut viime aikoina etsiväni keittokirjoista kasvispainotteisia reseptejä. Ei, en ole vieläkään kasvissyöjä, vaan haluan syödä riittävästi kasviksia muun ohella. Meillä on aika kivasti toimiva arkiruokalista, josta valitsemme kulloinkin eniten puhuttelevan ruoan. Sitä sitten kokkaamme ison kasan useammaksi päiväksi. Arkiruoasta ja tilanteesta riippuen kaipaan kuitenkin ruokavaliooni lisäksi usein joko kevyempää lounasta tai kasvisvoittoista välipalaa. Siksi selailen usein kasvisreseptejä. Ja niitähän riittää eräässäkin Hanna Hurtan Kasvis Ruokakirjassa. Viimeisin kirjasta testaamani resepti on marokkolainen bataattisalaatti, jota muokkasin hieman kaappiemme sisällön mukaiseksi. Kun söimme salaattia lounaaksi, keitin proteiiniksi kananmunia. Välipalana salaatti meni sellaisenaan. Rusinavinegretti kuulosti jännältä, mutta toimi tosi hyvin. Älä siis sinäkään pelästy sitä.
Kanapiccata ja rikotut perunat
Kanapiccata. Kuulostaa vähän Italialta, mutta en jostain syystä tunnista sitä italialaiseksi. Ei kun google esiin siis ja kysymään, mikä ja mistä kotoisin on kanapiccata? Sana piccata tulee tosiaan Italiasta. Tarkemmin ottaen Pohjois-Italiasta Milanon ja Lombardian alueelta. Se tarkoittaa ohueksi nuijitun vasikanlihan pyörittelyä vehnäjauhoissa ja kypsentämistä valkoviinissä sitruunan ja kapristen kera. Kuulostaa kieltämättä hyvinkin keskieurooppalaiselta. Kanasta tehty piccata taas on tunnetumpi USA:ssa. Itse törmäsin reseptiin Vera Jordanovan Don’t Miss A Bite -keittokirjan sivuilla, joilla Vera jakaa makumuistojaan maailmalta. Kanapiccata on yksi niistä ja todella herkullinen sellainen.
Helpot kasvislisukkeet – 14 reseptiä
Helpoille kasvislisukkeille on aina käyttöä. Aiemmin arastelin hieman liian simppelien lisukereseptien julkaisemista sivustolla. Ajattelin että blogireseptien pitäisi olla aina monimutkaisia ja oivaltavia, mutta ajan myötä Tasty Travelissimon analytiikkaa tutkiessani olen oppinut, että juuri ne ihan tavalliset, helpot ja simppelit reseptit ovat suosituimpia. Siispä helppoja kasvislisukkeita on nähty täällä aina kun olen löytänyt tai kehitellyt uuden kivan reseptin. Meidän ainakin on joskus vaikea noudattaa ”puoli kiloa päivässä” -ohjenuoraa eikä kasviksia tule syötyä aina tarpeeksi. Näiden ohjeiden avulla kasvisten määrää on kuitenkin helppo lisätä arkiruokailuun, sillä kaikki tähän listatut lisukkeet sopivat monenlaisten ruokien kaveriksi ja ovat helppoja valmistaa. Tee kerralla isompi satsi ja käy läpi koko lista. Vaihtelua on varmasti ja kasviksia…
Chili-basilikapavut
Pakko myöntää että meillä käytetään jonkun verran pakastevihanneksia, vaikka tuoreet olisivat usein paljon parempi vaihtoehto. Arjessa valmiit pakasteet ovat kuitenkin niin käteviä ja mieluummin niitä kuin ei vihanneksia ollenkaan. Olen kuitenkin aika tarkka siitä mitkä pakastevihannekset kelpuutan, sillä huonoimmat eivät uppoa eivät sitten millään. Yksi meidän molempien lemppari on vihreät ohuet pavut, joita syömme usein pihvin kaverina. Tällä kertaa tuunasimme papuja Glorian Kuudennen Ruokakirjan reseptin innoittamina. Papujen kaveriksi pilkottiin punaista chiliä ja lopuksi sekaan lisättiin basilikaa. Minä laitoin joukkoon vielä valkosipuliakin, sillä arvelin sen sopivan yhdistelmään hyvin ja oikeassa olinkin.
Hunaja-rakuunaporkkanat
Sarjassamme ”Helppoja kasvislisukkeita” yksi kaikkien aikojen lemppareistani, nimittäin rakuunalla maustetut hunajaporkkanat. Joskus minulla oli tapana heittää pannulle pelkästään porkkanaa, perunaa ja sipulia, maustaa ne rakuunalla ja runsaalla öljyllä ja herkutella koko satsi leivän kanssa. Eipä sillä, hyväähän sekin oli, mutta nykyään kaipaan jotain proteiiniakin ruokaani. Niinpä hunaja-rakuunaporkkanat on kivempi heittää uuniin kypsymään ja paistaa pannulla niiden seuraksi oikeastaan mitä tahansa lihaa. Näiden kanssa taisin syödä kanaa, vihersalaattia ja siemeniä (kuulostaapa terveelliseltä), mutta melkeinpä mikä tahansa, mitä sillä hetkellä tekee mieli, sopii porkkanoiden kaveriksi. Jos etsit luottokasvislisukereseptiä, niin ole hyvä, tässä omani:
Ranskalainen hernelisuke
Aina kun julkaisemme tällaisen helpon lisukereseptin, mietimme onko se postauksen arvoinen. Joka kerta olemme kuitenkin saaneet todeta, että epäröinti on turhaa. Juuri tällaisia reseptejä kaivataan. Helppoja ja nopeita lisukkeita arkeen. Ei sen tarvitse aina olla niin monimutkaista. Tässä siis vaihtelua ihan siihen perusarkiruokaan ranskalaisen hernelisukkeen muodossa. Olkaa hyvät!
Paahdettu parsakaali – Helppo kasvislisuke
Helpoille kasvislisukkeille on aina tarvetta, eikö? Me valmistimme eräänä päivänä naudanpihvin ja lohkoperunoiden kaveriksi paahdettua parsakaalia, joka maustettiin valkosipulilla ja sitruunalla. Lopputulos oli niin herkullinen, että olisin voinut napsia parsakaaleja kuin sipsejä. Itseasiassa paahdetut parsakaalit toivat hieman mieleen lehtikaalisipsit, etenkin kun parsakaalien antoi hieman kärähtää uunissa. Rapeaksi paahtuneet parsakaalit voi viimeistellä halutessaan parmesaanilla, mutta hyvältä ne maistuvat ilman juustoakin. Kovin kauniilla ulkonäöllä tätä lisuketta ei sen sijaan ole siunattu, mutta makuhan on tärkeintä.
Kaksi lempparitäytettä uuniperunoille
Yli 39 asteen kuume, holtiton tärinä ja vapina, viikko tiputuksessa, kolme yötä sairaalassa, neljä vuorokautta kotisairaanhoidossa, voimaton olo ja kyyneleet sekä vaikerrus, jotka pääsevät ilmoille kun imetän kauttaaltaan tulehtuneesta rinnasta. Ensimmäiset viikot vauvan kanssa eivät ole olleet pelkkää ruusuilla tanssimista. Rintatulehdus on tullut valitettavan tutuksi sen ärhäkkäimmässä muodossa ja kurja vaiva on luonnollisesti hieman varjostanut tummilla pilvillään vaaleanpunaista vauvakuplaamme. Eikä aina ihan niin hiemankaan vaan itku on ollut herkässä monena sairaspäivänä. Nyt kuitenkin tulehdus näyttäisi olevan selätetty ainakin toistaiseksi ja toivottavasti lopullisesti, vaikka pelkäänkin ihan hulluna sen uusiutuvan. Uusiutuu tai ei, olemme onneksi päässeet maistamaan vihdoin hieman normaalimpaakin elämää vauvan kanssa. Siinä missä tulehduksen ollessa päällä jaksoin lähinnä nukkua, syödä…
Rosmariiniperunat
Yksi lempilisukkeistani on ehdottomasti rosmariiniperunat. Rapeaksi paahdetut perunat reilulla rosmariinimäärällä ja suolalla maustettuna maistuvat hyvältä sellaisenaankin ja kun haluan hemmotella itseäni, paistan perunoiden kaveriksi kunnon pihvin. Muuta ei sitten tarvitakaan. Tai ehkä vähän vihersalaattia tai neulapapuja niin on jotain vihreääkin lautasella. Tällä kertaa tein rosmariiniperunoita ranskalaiseen tapaan pannulla paistaen. Jauhoisiin perunoihin paahdettiin ensin rapea pinta kovalla lämmöllä, minkä jälkeen ne haudutettiin pehmeiksi kannen alla. Mausteeksi tuoretta rosmariinia, suolaa ja pippuria. Valmista! Ja kyllä muuten maistui hyvälle.