Kesäkurpitsalisuke
Tässä vihreässä annoksessa maistuu kesä. Kesäkurpitsalisuke on tämän kesän ehdoton lisukelempparini ja sitä tulee tehtyä jos jonkinlaisen ruoan kaveriksi. Vihreä lisuke valmistuu nopeasti ja se on hyvää. Mietin hetken voiko näin yksinkertaista reseptiä julkaista blogissa, mutta kuten niin usein on todettu, yksinkertainen on parasta ja usein se resepti jonka julkaisua epäröin, onkin se kaikista suosituin.
Ruokamatka Kööpenhaminaan
Kööpenhamina on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ruokapaikkoja. Sinne jos jonnekin kannattaa lähteä ruokamatkalle. Mielenkiintoisimmat ravintolat löytyvät Kodbyenin eli Teurastamon alueelta, mutta myös muualla kaupungissa on kokeilemisen arvoisia paikkoja. Ennen ravintolavinkkejä puhutaan kuitenkin hieman perinteisistä tanskalaisista herkuista. Kenellepä ei tulisi tanskalaisesta ruoasta mieleen smörrebröd? Aloitetaan siitä.
Boulevard Social, Helsinki
Blogimaailmassa kuulee usein hehkutusta siitä, kuinka bloggaamisessa parasta ovat muut bloggaajat, sosiaalinen pöhinä blogien ympärillä ja verkostoituminen. Kliseistä tai en, niin onhan se totta. Erilaisissa blogitapahtumissa tutustuu väistämättäkin samanhenkisiin ihmisiin ja sekä matka- että ruokabloggaajista löytyy lukuisia huikeita tyyppejä, joihin olemme saaneet vuosien varrella tutustua. Se jos mikä on kivaa. Eräs bloggaajapariskunta muutti keväällä Helsinkiin ja sovimme Jerryn ja Tiian kanssa melkeinpä heti illallistreffit. Paikaksi valikoitui pitkältä To Do Ravintolat -listalta Boulevard Social, joka meidän on pitänyt käydä testaamassa jo kauan aikaa sitten. BW-ravintoloista on nyt testattu kaikki muut paitsi tuorein tulokas Bronda. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ja tahti pysyy yhtä rauhallisena kuin tähänkin asti, on vuoden-parin päästä sen…
Grillatut ruusukaalivartaat
Grillireseptiä vailla? Lihaa kyllä on, mutta entäs ne lisukkeet? Tässä olisi aivan ihana grillattujen ruusukaalivartaiden resepti, joka on Jotain maukasta -blogin Marin käsialaa. Touhukas Mari julkaisi keväällä jo toisen keittokirjansa, joka odottaa edeltäjänsä lailla kirjahyllyssämme taas yhtä hetkeä, kun mielessä pyörii kysymys ”Mitä tänään syötäisiin?”.
Fazer 8th floor Á La Carte sunnuntaibrunssi, Helsinki Stockmann
Kävimme ennen häitä pari kertaa yksityistanssitunnilla tutustumassa valssin saloihin. Ensimmäinen tunti iloisen Elinan opeissa oli eräänä sunnuntaiaamupäivänä ja päätimme palkita itsemme moisen urheilusuorituksen jälkeen ihanalla brunssilla. Tanssiminen on rankkaa puuhaa. Olimme tutustuneet jo valmiiksi hieman Helsingin senhetkiseen brunssitarjontaan ja mielenkiintoisimmalta meidän molempien mielestä kuulosti Stockmannin yläkerrassa olevan Fazer À La Carten sunnuntaibrunssi. Suuntasimme siis sinne.
Karkkibuffet häihin
Yksi lempipuuhistani häitä suunnitellessa oli karkkibuffetin rakentaminen. Minusta oli ihanaa tutkia karkkivalikoimaa ja niiden hintoja, miettiä minkälaisia karkkeja haluaisin häihimme ja kuinka paljon on tarpeeksi. Hamstrasin karkkibuffetiin sopivia kulhoja sitä mukaa kun sopivia tuli eteen, tilasin karkkipihdit ja -kauhat netistä ja karkkikipoiksi valitsimme halpiskaupasta astetta tyylikkäämmät kertakäyttömukit.
Ribsit satay
Kävimme eräänä kauniina alkukesän torstaina tutustumassa Yumen uusittuun ruokalistaan. Tarjolla oli pieniä maistiaisia, jotka olivat kaikki oikein mainioita, mutta ehdottomaksi ykköseksi nousivat jumalaiset ribsit, joita kauhoimme lopulta naamariimme lähes ähkyyn asti. Emme todellakaan pistäneet pahaksi pöytäämme tilaisuuden loppupuolella kannettua ribs-lautasta, emmekä toistakaan samanlaista. Tai no, minä en jaksanut syödä enää toiselta lautaselta, mutta Henkka ja Jerry tuhosivat urheasti loputkin ribsit. Taivaalliset ribsit jäivät kummittelemaan mieleemme niin pahasti, että päätimme yrittää tehdä itsekin jotain vastaavaa heti seuraavana lauantaina, kun kokoonnuimme appivanhempieni luokse grillaamaan. Henkka toimi ribs-vastaavana ja taikoi meille upeita Yumenkin ribseille vertoja vetäviä herkkupaloja satay-kastikkeessa. Varoitus: Näihin jää koukkuun!
Lasse Italiassa
Kuten moni varmaan tietääkin, vietimme häämatkaamme ihanassa Italiassa. Kiertelimme kaksi ja puoli viikkoa Roomaa, Toscanaa ja Cinque Terreä, ja kuten arvata saattaa, postauksia on jonossa vaikka kuinka paljon. Aloitetaan kuitenkin melkein jo perinteeksi muodostuneella Lassen sneak peekillä:
Rakkaudesta Helsinkiin: Lonna
Viime kesänä Helsingin edustalla aukesi pieni Lonnan saari. Aiemmin miinanraivaussaarena toiminut Lonna nököttää aivan Suomenlinnan kupeessa ja se toivottaa kaupunkilaiset ja muut vierailijat tervetulleeksi nauttimaan kesäpäivästä, kiireettömästä tunnelmasta ja raikkaasta meri-ilmasta.
Twisted Street Kitchen, Helsinki
Kampissa osoitteessa Freda 58 sijaitsee ravintola nimeltä Twisted Street Kitchen. Ravintola kertoo nettisivuillaan olevansa katukeittiö, jossa kaikesta löytyy twistiä. Kuulostaa erittäin hyvältä. Lue lisää ravintolasta, sen aukioloajoista ja menusta täältä ja muista, että ravintolan voi varata myös yksityiskäyttöön. Suosittelen! Me pölähdimme ravintolan ovesta sisään eräänä kesäisenä lauantai-iltana ystävän polttareissa. Iloinen porukkamme valtasi pitkän pöydän ja palvelu pelasi, olihan koko ravintola avoinna vain meille. Totesimme ettemme olleet varmoja, olivatko järjestelyt niin meidän takiamme vai muiden asiakkaiden korvien säästämiseksi. Emme nimittäin olleet se kaikista hiljaisin pöytäseurue..





































