3 hotellivinkkiä Tallinnan vanhaankaupunkiin
Päiväreissut Tallinnaan ovat toki kivoja nekin, mutta itse suosin nykyään yöpymistä eteläisessä naapurissamme. Kaupunki on parhaimmillaan silloin kun suurin osa suomalaisista turisteista palaa laivaan ja kadut hiljenevät pahimmalta vilskeeltä. Toki Satumaassa riittää suomalaisia yötä myöten. Ei sillä että olisin joskus itse käynyt siellä, saati että olisin laulanut karaokea.. Tallinnalla on kummallinen vaikutus ihmisiin. Vaikka esimerkiksi Telliskivi ja muut vanhankaupungin ulkopuoliset alueet ovat kivoja, otan mieluiten hotellin vanhastakaupungista. Tälle on kaksi syytä. Ensinnäkin vanhakaupunki on lähellä kaikkea ja toiseksi vanhoihin taloihin tehdyt hotellit ovat ihanan tunnelmallisia. Tässä on kolme lemppariani, joista jokaista voin suositella lämpimästi:
Sulosaaren lettukahvila
Se aamupäivä hipoi täydellisyyttä. Takana oli hidas hotelliaamiainen ja aamu-uinti Saimaan syleilyssä. Edessä taas mitä ilmeisimmin täydellinen kesäpäivä ainakin säästä päätellen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmitti heti aamun tunteina kesävaatteiden paljastamaa ihoa. Olin täynnä energiaa ja hymy oli herkässä. Mikä parasta, päivän aikataulu näytti harvinaisen väljältä. Pakollisten menojen listalla oli vain se, että selviytyisimme illaksi kotiin Savonlinnasta. Jos totta puhutaan niin ei sekään olisi ollut ihan pakollista ja hetken leikittelin ajatuksella, että jäisimmekin vielä yhdeksi yöksi Itä-Suomeen.
Kylpylälomalla kotimaassa kolmen sukupolven voimin
Yhteistyössä Sunborn Group ja Visit Naantali Ollaanpa nyt rehellisiä. Kahden alle 2-vuotiaan lapsen kanssa matkustaminen on rankkaa. Tuntuu että koko ajan täytyy vaihtaa vaippaa, syöttää, nukuttaa, viihdyttää, taltuttaa uhmakohtauksia, pestä pulautusta vaatteilta ja jossain välissä pitäisi itsekin syödä, nukkua ja viihtyä. Onneksi on isovanhemmat, jotka ovat ainakin toistaiseksi lähteneet mielellään kanssamme reissuun. Kaksi lisäparia käsiä tulee tarpeeseen ja kas, yhtäkkiä kaikki viihtyvät niin paljon paremmin. Minulla on käynyt hyvä tuuri appivanhempieni kohdalla, sillä Henkan vanhemmat ovat niin ihania, että heidän kanssaan reissaa mielellään. Matkustimme yhdessä jo ennen kuin saimme lapsia, joten emme ole todellakaan pyytäneet heitä mukaan matkaamme pelkästään lastenhoitoavuksi. Appivanhempien hyvä seura on aina tervetullutta ja väitän, että kolmen…
Korkeanpaikankammoista koetellaan – SeikkailuSveitsi
Yhteistyössä SeikkailuSveitsi Se on ihan kamala tunne kun alkaa pelottaa niin, että jalat lakkaavat toimimasta ja tuntuu kuin huojuisi kahden tärisevän pölkyn päällä. Vaikka yrittää ottaa askeleen jalat eivät tottele. Päässä huimaa niin että tekee mieli istua alas. Kädet tärisevät, sydämen syke tuntuu kurkussa asti ja vähän oksettaa. Tekisi mieli itkeä ja nauraa. Huutaa, kiljua ja kiroilla. Sulkea silmät ja unohtaa ympäröivä maailma. Siltä minusta tuntuu aina kun olen vähänkin korkeammalla. Korkeanpaikankammo on inhottava kaveri. Sanotaan että kammoista pääsee eroon siedätyshoidolla ja olenkin hakeutunut tasaisin väliajoin korkeuksiin pelkäämään. En tiedä onko kammo yhtään helpottanut, mutta mieleenpainuvia kokemuksia siedätysyritykseni ovat ainakin olleet. Yksi hienoimpia tunteita on kun pelottaa ihan hulluna, mutta…
Matkustaminen raskaana
Matkustaminen raskaana ollessa herättää paljon kysymyksiä. Nyt kun takanani on kaksi raskautta ja niiden aikana on tullut jonkun verran myös matkusteltua, haluan kertoa omista kokemuksistani teille, jotka kenties vasta suunnittelette ensimmäistä matkaanne raskauden aikana. Painotan heti alkuun, että vinkit perustuvat omiin kokemuksiini sekä hieman myös kavereiden kanssa käytyihin keskusteluihin. Jokainen raskaus on erilainen samankin henkilön kohdalla, joten kukaan ei voi antaa kaikille päteviä neuvoja siitä miten ja milloin raskaana ollessa kannattaa matkustaa. Tärkeintä on kuunnella omaa kehoa ja fiilistä, mutta on toki muutama asia, jotka jokaisen raskaana matkustavan on hyvä ottaa huomioon. Tässä siis minun kokemusteni perusteella muutama vinkki ja huomio, joita voi pohtia silloin kun alkaa suunnitella matkustamista raskauden…
Elä enemmän Hyvinkäällä
Yhteistyössä Hotel Sveitsi, SeikkailuSveitsi ja Beauty Spa Sveitsi. Hyvinkään voisi lukea samaan ei-niin-kiinnostavien matkakohteiden joukkoon kuin Keravan ja Varkaudenkin, jotka kuitenkin ennakkoluuloista poiketen ovat osoittautuneet varsin mukaviksi ja monipuolisiksi matkakohteiksi. Me olemme reissanneet Hyvinkäälle aiemmin vain sairaalaan. Sairaalan lisäksi sanasta Hyvinkää tulee monelle mieleen Hyvinkään ampumistapaus vuonna 2012. Ei kovin mairittelevia mielikuvia Hyvinkäästä. Vaan tiesittekö että Hyvinkäällä voi muun muassa yöpyä tyylikkäässä sviitissä, ylittää itsensä seikkailupuistossa, herkutella hyvässä ravintolassa, juoda viiniä elokuvissa, yrittää selviytyä ulos pakohuonepelistä, leikkiä etelän matkaa uima-altaalla, istua aperol spritzillä viihtyisällä terassilla ja hemmotella itseään kauneushoitolassa. Mikä parasta, kaikki tämä löytyy samasta paikasta Hyvinkään Sveitsin alueelta. Hyvinkäästä tulikin hetkessä kiinnostava matkakohde ja niin päätimme lähteä sinne vuorokauden…
Tallinna – 3 parasta olutbaaria
Olemme tykästyneet viime aikoina entistä enemmän oluen maisteluun, kiitos räjähdysmäisesti kasvaneen pienpanimo-olutbuumin ja yleisen oluttietämyksen lisääntymisen. Kaukana ovat ne ajat kun lipitettiin siideriä ja lonkeroa. Enää ei maistu, nyt sen täytyy olla olutta. Kohteena Maailma -blogin Ramin, hänen tämän postauksensa ja viime vuoden PING Helsingissä käydyn pienen olutkeskustelun innoittamina oli taannoisen Tallinnan matkamme yhtenä teemana olut ja kaupungin olutbaarit. Pakkohan Ramin kehumia olutravintoloita oli päästä testaamaan! Suosittelen samaa sinullekin. Tässä on meidän kolme suosikkiamme. Kaikista niistä saa myös erinomaista purtavaa. Ramin postauksesta löydät muutaman paikan lisää jos tuntuu ettei kolme riitä mihinkään.
Parhaat risotot – 9 herkullista reseptiä
“Sanoinko mä jo että sä teet hyvää risottoa?”. Jos jostain niin väsäämistäni risotoista olen saanut kehuja. Se tuntuu aina tosi hyvältä ja johtunee siitä, että pidän risoton keittelystä. Risottoa on tullut tehtyä paljon ja kokeiltua monenlaisia makuyhdistelmiä ja tapoja tehdä risottoa. Hyvään risottoon tarvitaan ehdottomasti kunnon risottoriisiä, sillä risotto ei ole, niin kuin aiemmin luultiin, yhtä kuin koulussa tarjoiltu riisi-herne-maissi-paprika-broilerisuikalemössö (ei sillä, hyvää sekin oli, mutta ei risottoa). Myös loraus viiniä on mielestäni ehdoton risoton maustaja, ja tottakai, mitä parempilaatuisista raaka-aineista risoton tekee, sitä herkullisempi on lopputulos. Eikä voin tai öljyn ja parmesaanin kanssa kannata kitsastella. Sen kerran kun risottoa tekee, kannattaa siitä tehdä hyvää. Tasty Travelissimon arkistoihin on kertynyt…
12 kysymystä ruoasta
Se oli yksi niistä harvoista hetkistä kun molemmat lapset nukkuivat ja voin olla ihan vaan itsekseni ajatusteni kanssa. Edessäni oli kuppi kahvia ja melkein loppuun saakka luettu Glorian Ruoka & Viini -lehti. Viimeisellä sivulla oli haastattelu Anna Perhosta, jossa ideana oli jatkaa ruoka-aiheisia lauseita. Siitä se ajatus sitten lähti ja yhtäkkiä löysin itseni naputtamasta omia vastauksiani ylös puhelimen muistiin. Oli yllättävän hauskaa ja yllättävän vaikeaa jatkaa näinkin yksinkertaisia lauseita. Kokeile vaikka! Tässä minun vastaukseni:
Täydellinen päivä Savonlinnassa
Savonlinna on ollut viime aikoina suosittu matkakohde enkä yhtään ihmettele miksi. Mekin vierailimme viime kesänä aurinkoisessa Savonlinnassa, joka hemmotteli meitä niin upeilla ruoilla, maisemilla kuin ystävällisellä savolaisella letkeydelläänkin. En voi luvata sinulle yhtä täydellistä kesäsäätä, yhtä täydellistä auringonlaskua ja yhtä täydellistä kesätunnelmaa kuin mitä me koimme Savonlinnassa, mutta täydellisen päiväohjelman Savonlinnaan voin luvata. Joko mennään?
Trifle – Näyttävä kerrosherkku Englannista
Alan olla sitä mieltä, että englantilaista keittiötä haukutaan ihan suotta. Olen itsekin ollut hyvin skeptinen englantilaista ruokakulttuuria kohtaan ja olen sitä osin vieläkin, mutta täytyy myöntää, että löytyy englantilaisesta keittiöstä todellisia helmiäkin. Viime aikoina trendikkääksi noussut Fish and Chips on hyvä esimerkki tällaisesta helmestä, puhumattakaan upeasta Beef Wellingtonista. Myös English Breakfastille on paikkansa ja Briteistä meillekin rantautunutta iltapäiväteekonseptia Afternoon Teata skonsseineen suorastaan rakastan. Jälkkäripuolelta lemppariksemme on noussut trifle (jota en suostu kutsumaan suomennetulla nimellä triffeli). Olemme tehneet sitä useaan otteeseen. Marjainen trifle on kesäherkku parhaimmillaan ja kepeydessään ehdoton lempparini. Triflejä on monenlaisia eikä marjainen versiomme ole ihan se autenttisin, mutta uskallan väittää että paras se on, tai ainakin parhaasta päästä.…
Rennosti Ruotsiin – Reissuromantiikkaa Saaristomerellä
Kaupallinen yhteistyö Finnlines ja Rantapallo. Ihastuimme viime syksynä rentoon laivamatkailuun kun suuntasimme Finnlinesin kyydillä Saksaan ruoka- ja viinimatkalle. Kiireetön laivamatka sopii täydellisesti autoilevalle perheellemme ja Finnlinesin laivojen rouhea mutta viihtyisä tunnelma merimatkustamisen romantiikkaan mieltyneelle luonteelleni. Tunnetun Helsinki-Travemünde -reitin lisäksi Finnlinesin kyydillä pääsee Tukholmasta kivenheiton päässä sijaitsevaan Kapellskäriin, mikä avaa uusia maisemia ja mahdollisuuksia automatkailuun Euroopassa.












































