
Koko perheen pastasunnuntai
Kaupallinen yhteistyö S-ryhmän ravintolat / Rosso.
Syöminen on kivaa ja yhdessä syöminen vielä kivempaa. Olemme omaksuneet italialaisesta ruokakulttuurista muutamiakin seikkoja omaan ruokailuumme. Tärkein niistä on yhdessä syöminen. Oli se sitten ystäväperheen kanssa toteutettu pizzaperjantai, tavallinen arki-illan lasagne tai yhteinen sunnuntailounas. Yhdessä syöminen on kivaa. Se on tapa, jonka haluamme opettaa lapsillemmekin.
Kun italialainen syö perheen kera, on ruokapöydän ympärillä muitakin kuin lapset ja vanhemmat. Italialaiselle perhe tarkoittaa vähintään isovanhempiakin, mutta myös tätejä, setiä, enoja, serkkuja ja ystäviä. Italialainen ei stressaa tarjottavia vaan nostaa pöytään kattilallisen pastaa tai vuoallisen kotiruokaa uunista. Tärkeintä on yhdessä syöminen.
Rosso-ravintolat hemmottelevat perheitä ja muita porukoita nyt pastasunnuntailla, jonka idea on ihanan italialainen. Pöytään tuodaan iso kulhollinen pastaa, kastikkeita ja parmesaania. Siitä sitten kauhotaan ruokaa omalle lautaselle niin paljon kuin jaksaa syödä. Parasta on jos saman pöydän ääreen saa kerättyä koko perheen tai ison ystäväporukan.
Pastasunnuntai katetaan vähintään kahdelle hengelle ja sen hinta on 16,50 euroa aikuiselta ja 7,90 euroa alle 12-vuotiaalta lapselta. Ei paha hinta lainkaan.
Me suuntasimme Hyvinkään Rossoon eräänä sunnuntaina kolmen sukupolven voimin. Pöydän ääressä istuivat 2- ja 4-vuotiaat pikkubloggaajamme, heidän ukkinsa ja mumminsa sekä tietysti me Henkan kanssa. Edellisestä kerrasta Rossossa olikin kulunut jo aikaa. Ehkä jopa kymmeniä vuosia.
Odotin pastasunnuntaita mielenkiinnolla. Idea on mielestäni ihana ja toimii erityisen hyvin pikkulapsiperheelle. Pastasta pitävät kaikki ja on kivaa kun pöydästä ei tarvitse nousta muuta kuin alkuruokana toimivan salaattipöydän kimppuun. Lasten kanssa on mukavaa kun pääruoka tuodaan suoraan pöytään ja kaikki voivat syödä samaa.
Maistoimme kaikkia pastasunnuntain kastikkeita ja lemppariksemme nousi carbonara. Itse pidin hieman yllättäen myös arrabbiatasta. Pikkubloggaajatkin maistoivat reippaasti kaikkea. Kun he olivat saaneet vatsansa täyteen, kutsui viereinen leikkinurkkaus niin että me aikuiset saimme syödä pastamme rauhassa loppuun. Jälkiruokien saapuessa istuivat pikkuiset taas innokkaina ruokapöydän ääressä ja lusikoivat suklaakakkunsa viimeistä murua myöten suuhunsa. ”Kiitos ravintolasta!”, kailotti nuorempi.
Milloin olet viimeksi käynyt Rossossa? Maistuisiko pastasunnuntain kattaus? Kerro kenet kutsuisit yhteisen ruokapöydän ääreen ja voita 100 € lahjakortti Rossoon. Jätä kommentti tähän postaukseen sunnuntaihin 4.10. klo 22.00 mennessä ja muista lisätä myös sähköpostiosoite sille varattuun kenttään. Osoite ei näy muille. Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse.
Arvonta on päättynyt! Lahjakortin voitti Petri.
Iloisia yhteisiä ruokahetkiä!


0 kommenttia
Neea
Joskus lapsena viimeksi itse käynyt Rossossa. Tuo pastasunnuntain kattaus näytti kyllä hyvältä.
Martina
Minäkin kävin Rossossa usein lapsena ja nuorena. Nyt pastasunnuntai sai menemään uudestaan pitkän tauon jälkeen. 🙂
Mipzu
On tästä jo hetki aikaa – aika lailla tasan vuosi sitten kävin. Harmi, että hyvä ravintolakonsepti on lakkautettu monelta paikkakunnalta. Pastasunnuntai kiinnostaa ehdottomasti. Kaverin kanssa lähtisin herkuttelemaan!
Martina
Nyt olisi siis hyvä aika käydä uudestaan. 🙂 Toivotaan että arpaonni suosii ja pääset kaverin kanssa herkuttelemaan!
Hanna Kemppainen
Kyllä me perheen kanssa lähdettäis nautiskelemaan hyvästä ruuasta ja ennen kaikkea valmiista pöydästä 😀
Martina
Valmista pöytää osaa arvostaa ihan eri tavalla kun on perheellinen suita ruokittavana. Onnea arvontaan Hanna! 🙂
Outi
Olen käynyt nyt viime vuosina vähän enemmän, ilmeen uudistaminen on sopinut Rossolle hyvin!
Martina
Kiva kuulla että uusi ilme on ollut onnistunut. 🙂
Tanja
Kävin kesällä kun korona rajoitukset oli poistuneet Keravan Rossossa. Tätä pastajuttua oon katellut nyt muutaman kerran ja ens viikonloppuna olis tarkoitus lähteä kokeilemaan. Jos arpaonni osuu kohdalle niin enköhän mä saisi mukaan ainakin veljeni perheineen tai muutaman kaverin.
Martina
Tää pastajuttu on niin kiva ja helppo. Onnea arvontaan Tanja!
T
Rossossa tuli käytyä viimeksi kaksi vuotta sitten joululounaalla. Tuota pastajuttua olen katsellutkin jo, poikaystävän kanssa mentäisiin syömään, ja ehkä pari kaveria mukaan.
Martina
Mukava kuulla että pastasunnnuntai on kiinnittänyt huomion jo aiemmin. Toivotaan että arpaonni suosii!
Kati
Kyllä maistuisi! Rossossa on tullut jokunen vuosi sitten käytyä lounaalla. Pizzat ja pastat kyllä maistuvat!
Martina
Rosson pizzoja en olekaan tainnut vielä maistaa. Ehkäpä niitä seuraavaksi. 🙂
lumikukka80
Maistuisi ja ihan senkin takia, että vuosiin en ole käynyt ravintoloissa ollenkaan 🙂 On vain jäänyt kaiken muun keskellä 🙂 Perhe tulisi mukaan.
Martina
No sitten on kyllä korkea aika hemmotella itseään ja perhettään ravintolaruokailulla. 🙂
Hanne
Kaksi vuotta sitten anoppilassa Hämeenlinnassa. Sitten Rosso lopettikin siellä:(
Mentäisiin koko perheen kera syömään ja anopit mukaan.
Martina
Anopit on yllättävän hyvää ravintolaseuraa. 😉 Onnea arvontaan Hanne!
Katjamii
Ei tästä niin kauaa aikaa oo! Ilman muuta, ja varusmies tykkäis 🙂
Martina
Varusmiehelle vatsa täyteen pastaa niin jaksaa taas. 🙂
JK
Kuulostaa ihanalta idealta, joka toimisi kavereidenkin illanviettoon!
Martina
Niinpä, pastakattilan ääressä olisi varmasti mukava viettää iltaa myös kaveriporukalla. 🙂
Hanna
Oi, liian pitkä aika edellisestä Rosso-visiitistä mutta olisipa ihana mennä! Oma perhe lähtisi ehdottomasti mukaan eli puoliso ja lapset 🙂
Martina
Toivotaan että arpaonni suosii!
Maija
Tää ois ihana yllätys mun kokkausta rakastavalle miesystävälle. 🙂 Laitetaan yleensä yhdessä pastaa, niin nyt yllättäisin hänet.
Martina
No vitsit, pastasunnuntai olisi hänelle sitten täydellinen yllätys. 🙂
Mia
Kuullosti ihanalta koota perhe ja sukupolvet samaan ravintolapöytään kuten Italiassa konsanaan! Tämä lähtee toteutukseen eli kutsu lähtee isolle konkkaronkalle – perhe koolle hyvän ruuan ääreen <3
Martina
Oli kyllä ihanan italialainen tunnelma ruokapöydän ääressä. Bongailin Rosson seiniltä tuttuja italialaismaisemiakin ja voi että kun tuli ikävä Italiaan. Onneksi Italiaa voi tosiaan leikkiä kotonakin. Tai Rossossa. 🙂
Xeveliina
Kävin Rossossa viimeksi, kun kävin Kuopiossa vanhempien luona ja herkuttelimme yhdessä! Rosso on loistava ruokapaikka, kun sieltä löytyy aina jotain syötävää jopa perheen nirsoimmille. 🙂
Martina
Mäkin olen tainnut käydä joskus Kuopion Rossossa ellen ihan väärin muista. Rosso on kyllä helppo koko perheen ravintola. Meilläkin toinen lapsista nirsoilee, mutta pasta upposi silti hyvin. 🙂
Martina
Perheen yhteinen ruokailuhetki on niin parasta. 🙂
Johanna P
Monta vuotta sitten tullu käytyä viimeksi. Perheen kanssa lähtisin käymään.
Martina
Rosso on tosi kiva perheravintola.
Kukka
Fyysisesti en oo käyny pitkään aikaan, mutta muutama vuosi sitten tilannut pitsat mukaan.
Pastasunnuntain kattaus maistuis!
Ystävät mukaan!
Martina
Toivotaan että arpaonni suosii!
Airi
Kävimme mieheni kanssa Rossossa viime vuoden joulukuussa muistaakseni, olemme pastan ystäviä molemmat. Nyt olisi hienoa mennä taas ja ottaa perheen muutkin jäsenet mukaan.
Martina
Kuulostaa siltä että pastasunnuntai olisi teille juuri sopiva konsepti. 🙂
Timo
Tämä olisi niin maan perusteellisen täyrellinen vuosipäivälahja meille vaimon kanssa kukkakimpun ja kuivan valkoviinin kera.
Martina
Oih, no niin todella olisi! 🙂
Martina
Mullakin oli päässyt vierähtämään pitkä aika edellisestä kerrasta. Toivotaan että arpaonni suosii!
Martina
Mä muistan tän kerran niin hyvin! Saattoi olla että se oli munkin viimeisimpiä. Hetki siis vierähtänyt.. 🙂 Pastasunnuntai toimii varmasti teineille erinomaisesti, sillä lisää saa pyytää jos jokin loppuu niin kauan kunnes mahat on varmasti täynnä. 🙂
Marika
Viime vuonna kävin viimeksi, Rossoista tykkään kovasti ja kiva olisi pastasunnuntaista nauttia yhdessä siskoni kanssa kun seuraavan kerran nähdään.
Martina
Toivotaan että arpaonni suosii ja pääsette siskon kanssa herkuttelemaan. 🙂
Jarmo Nyman
Kyllä mä varmaan luovuttaisin lahjakortin nuorimmalle muksulleni, pääsisivät hekin oikeiden herkkujen ääreen.
Martina
Voi, se olisi ihanaa. 🙂
Terhi
Nuorena tuli käytyä usein Rossossa, ja aina kannatti. Tällä kertaa menisin oman perheen kanssa.
Martina
Rosso on kiva koko perheen ravintola. 🙂
Arleena
Kuulostaa just meidän poppoolle sopivalta kattaukselta 😀 Eli mentäis ihan perheen kesken, vanhempi, kotoa jo muuttanut poika otettais mukaan myös, koska kukaan koskaan ei oo tykännyt yhtä paljon pastasta kuin hän ;D
Martina
Kuulostaa niin teidän vanhimman pojan jutulta! Pastasunnuntai on pastan ystävän unelma. 🙂
KCP
Ihanan mutkatonta ja varmasti maistuis kaikille, kun olisi eri vaihtoehtoja. Just nirsohkon nuorimmaisen kanssa varsin mainio konsepti! Eli oman porukan mentäis, tästähän voisi ottaa vaikka tavan…
Martina
Tämä on niin mainio konsepti kun kaikille löytyy jotain. Nirsotkin yleensä pitävät pastasta.
Henna Holappa
Raumalla poiketaan usein ja Rossoon mennään, taisi olla kuukausi sitten kun käytiin.
Martina
Siitä ei ole vielä kovin pitkä aika. Uudestaan vaan! Arpaonnea!
Martina
Rosso on niin kiva lapsille. 🙂
Martina
Synttärin kunniaksi suorastaan pitää herkutella niin että napa meinaa ratketa! Itse tein saman eilen ahmimalla sushia ähkyyn asti synttärini kunniaksi. 😀
Suvi
Viime vierailusta Rossossa on vierähtänyt jo muutama vuosi. Ystävien kanssa illanvietto olisi mukavaa.
Martina
Ravintolaillallinen on ihan parasta ystävien kanssa. 🙂
Petri
Rosso on tuttu, työkaverin kanssa käymme komennusreissuilla aika usein, viimeksi oli Helsingissä kesäkuussa, nyt jos voitan niin veisin koko perhekuntani syömään, meitä on neljä aikuista ja kaksi lasta.
Martina
Siinä olisikin mukavan kokoinen porukka pastakattiloiden ääressä. 🙂
Anne-Maria
Viimeksi vierailin rossossa yli 5 vuotta sitten ja olisi kiva päästä taas käymään suvun kanssa
Martina
Toivotaan että arpaonni suosii ja pääsette sukuillalliselle. 🙂
Jantsuliina
Olisikohan noin vuosi kun käytiin Iso Omenan Rossossa… Tyttären perheen ottaisin mukaan, heille maistuisi pasta
Martina
Onnea arvontaan!
Sari
Vuosia sitten kun Rosso oli vielä kotikaupungissani. Rakkaan kanssa menisin.
Martina
Mikäs sen ihanampaa kuin istua kaikessa rauhassa valmiin pöydään ääreen rakkaan kanssa. 🙂