Helsinki,  Kotimaa,  Luontomatkailu,  Rakkaudesta Helsinkiin,  Yleinen

Helsingin edustan saaret

Helsingin edusta on täynnä toinen toistaan suloisempia saaria, jotka ovat parhaimmillaan kesäisin, mutta joista suuressa osassa voi ihan yhtä hyvin vierailla myös muina vuodenaikoina. Keräsin tähän tärkeimmät Helsingin saaret ja linkitin tekstiin saarista tekemäni kattavammat blogipostaukset. Mikä on sinun lempisaaresi Helsingissä? Mitä tältä listalta puuttuu?

Suomenlinna

Suomenlinna lienee yhdessä Korkeasaaren kanssa tunnetuin Helsingin saarista. Historiallisesti arvokas Suomenlinna kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, se on noin 800 asukkaan kaupunginosa ja tärkeä turistinähtävyys. Lisää Suomenlinnasta ja sen nähtävyyksistä voit lukea saarta koskevasta Rakkaudesta Helsinkiin -postauksesta.

Lonna

Pieni Lonnan saari sijaitsee Suomenlinnan kainalossa. Lonna on avattu yleisölle vasta keväällä 2014, vaikka saaren rakentaminen virkistyskäyttöön oli tuolloin yhä kesken. Saaren ravintola ja kahvila kutsuivat kuitenkin heti paljon kävijöitä entiselle miinanraivaussaarelle. Lue lisää Lonnasta saaren nettisivuilta ja tästä postauksesta.

Tervasaari

Kruununhaan edustalla sijaitseva Tervasaari on kiva pieni keidas keskellä kaupunkia. Saareen vie pitkä pengertie ja aikoinaan tervavarastona toiminut saari on suosittu ulkoilualue helsinkiläisten keskuudessa. Lue lisää Tervasaaresta tästä Rakkaudesta Helsinkiin -postauksesta.

Korkeasaari

Korkeasaari on tunnettu siellä sijaitsevasta samannimisestä eläintarhasta. Eläinlajeja Korkeasaaressa on noin 150 ja kasvejakin yli tuhat. Korkeasaaren eläintarhan nettisivut löytyy täältä.

Mustikkamaa

Korkeasaaren vieressä sijaitseva Mustikkamaa on monelle Korkeasaaressa kävijälle tuttu paikka, sillä Mustikkamaalta kulkee silta Korkeasaareen. Mustikkamaa toimii viheralueena, jossa on muun muasssa ravintola, kesäteatteri, uimaranta ja tenniskenttiä.

Liuskaluoto ja Liuskasaari

Liuskaluoto on pikkuinen luoto Liuskasaaren yhteydessä ja pienestä koostaan huolimatta Liuskaluoto lienee tunnetumpi siellä sijaitsevan ihana pizzaravintolan Skifferin ansiosta. Myös Liuskasaaressa sijaitsee ravintola, joka kantaa nimeä Boathouse, ja jonka terassilta on upeat merelliset maisemat, aivan kuten Skifferin terassiltakin. Liuskasaaresta pääsee aallonmurtajaa pitkin kävellen Uunisaareen.

Uunisaari

Uunisaari koostuu eteläisestä ja pohjoisesta saaresta, joita yhdistää söpö puusilta. Uunisaaressa on uimaranta, ravintola, leikkipuisto ja tilaussaunoja. Se on suosittu piknik-kohde helsinkiläisten keskuudessa enkä yhtään ihmettele miksi. Saari on kaunis ja sinne on lyhyttäkin lyhyempi lauttamatka Merisatamasta.

Uunisaaressa on toiminut joskus muinoin muun muassa öljytehdas ja vernissatehdas. Tehtaat lakkautettiin yli 100 vuotta sitten, mutta tehdasajoista muistuttaa yhä vanha tehdasrakennus, jossa toimii nykyään Uunisaaren ravintola. Uunisaaressa on ollut aikoinaan myös merikylpylä ja onpa siellä rakennettu jossain vaiheessa ruumisarkkujakin.

Pihlajasaari

Pihlajasaari on ihana kesäparatiisi Ruoholahden ja Lauttasaaren edustalla. Siellä on muun muassa ihana hiekkauimaranta, ravintola ja paljon hyviä piknik-paikkoja. Saari on yksi lemppareistani, vaikka olenkin viettänyt siellä vain yhden kesäisen päivän. Lue lisää Pihlajasaaresta tästä Rakkaudesta Helsinkiin -postauksesta.

Seurasaari

Seurasaari on ulkoilualueena jo legenda. Kesyt oravat ja linnut kärkkyvät ulkoilijan antamaa makupalaa, rannoilla voi pulahtaa uimaan ja kalliolle voi perustaa piknikin. 46 hehtaarin kokoisen saaren ympäri on mukava hölkätä ja sillan luota voi ostaa jäätelötötterön. Lue lisää Seurasaaresta tästä blogipostauksesta.

Pukkisaaret

Seurasaaren kainalossa nököttävät Pukkisaaret ovat jääneet melko tuntemattomiksi ja siinä niiden viehätys kenties piileekin. Siinä missä Seurasaareen suuntaa välillä tuskastuttavankin paljon kanssakulkijoita, saa pienet Pukkisaaret kiertää kaikessa rauhassa. Lue lisää Pukkisaarista täältä.

Lammassaari

Lammassaari ei ole enää teknisesti saari, sillä se on liittynyt maankohoamisen johdosta mantereeseen. Otetaan kaveri kuitenkin mukaan saaripostaukseen, sillä onhan sen nimessä kuitenkin yhä saari. Lammassaareen vie eräästä biisistäkin tutut pitkospuut, jotka jo itsessään riittävät nähtävyydeksi. Itse Lammassaari oli mielestäni vähän tylsä (tai sitten kaupunkilaistyttö häiriintyi liikaa keskikesän hyttysistä), mutta lintutorneineen ja pikkupolkuineen kuitenkin ihan mielenkiintoinen kokemus. Lammassaaresta olen kirjoittanut enemmän tähän Rakkaudesta Helsinkiin -postaukseen.

13 kommenttia