• oliivileipä ja oliiveita

    Italialainen oliivileipä

    Uunituore leipä on parasta mitä on. Jos se pitää sisällään oliiveja niin vielä parempi. Italialainen oliivileipä on ihanan mehevä leipä rapealla kuorella ja suolaisilla sattumilla. Se on ihanaa sellaisenaan, mutta maistuu mahtavalta myös hyvän oliiviöljyn ja balsamiviinietikan sekoitukseen dipattuna. Itse nautiskelin leipää uunituoreena lounaskeiton kanssa. Resepti on napattu 500 Välimeren maiden ruokaa -nimisestä kirjasta, joskin olen törmännyt vastaavaan myös muualla. Kirjassa annettiin tuunausehdotuksia, joiden mukaan leipään saa vaihtelua oliivilajikkeiden vaihtelemisen lisäksi myös muun muassa lisäämällä leipään valkosipulia, aurinkokuivattua tomaattia tai oreganoa.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Italialainen oliivileipä
  • Lapsuuden kesät Kuusijärvellä

    Mikään ei tunnu paremmalta kuin lempeän lämmin tuulenvire kasvoilla kouluikäisen lapsen polkiessa Suvivirren jälkeen kohti uimarantaa kavereiden viilettäessä vierellä. Reppuun on pakattu evästä, uikkarit ja pikkurahaa. Pyyhe unohtui taas, mutta kesä kuivaa minkä kastelee. Jos ylipäätään malttaa nousta vedestä kuivattelemaan. Taisin polkea silloinkin märällä uikkarilla kotiin. Pikkuraha ei sen sijaan unohtunut koskaan. Sillä voi ostaa Kuusijärven kioskista herkkuja. Ulos kahvilan ulkopuolelle asetetut laarit olivat täynnä erilaisia karkkeja, joiden hintoja pienen ihmisen mieli laski kuumeisesti omaa vuoroa jonottaessaan. Vai ottaisiko sittenkin jäätelön? Muistan vieläkin miltä myyjänä ollut mies näytti ja että seinältä voi lukea veden lämpötilan.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Lapsuuden kesät Kuusijärvellä
  • Isoja päätöksiä, muutoksia ja urakuulumisia

    Ensin se oli vain pieni ajatus, jota oli kiva pyöritellä päässä. Pikkuhiljaa se valtasi lisää alaa, tuli mieleen vuosien saatossa yhä useammin ja sai pohtimaan, voisiko se toteutua. Mitä se vaatisi toteutuakseen? Mietin ja mietin ja lopulta uskalsin sanoa sen ääneen. Ihan varovasti vaan, ystävälle sivulauseessa. Ei kovin vakavasti, mutta silti niin suurella vakavuudella kuin vaan voi. Siitä tuli haave ja samalla tavoite. Vuodet kuluivat. Hoidin pieniä lapsiani kotona ja mietin yhä niitä samoja asioita. Samaa unelmaa. Mennyttä, nykyistä ja ennen kaikkea tulevaa.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Isoja päätöksiä, muutoksia ja urakuulumisia
  • Koko perheen kylpyläloma Tampereella

    Kaupallinen yhteistyö Holiday Club Resorts Oy:n kanssa Vanhempana sitä haluaa tarjota lapsilleen elämyksiä. Meille se on luontevinta matkailun kautta, sillä tottakai haluamme ottaa lapsemme mukaan elämäntapaan, josta pidämme itse niin kovin paljon. Matkailu on meille tärkeää ja haluamme antaa sen tarjoamia kokemuksia ja elämyksiä myös lapsillemme. Starttasimme heinäkuun alussa Holiday Clubin lomatestaamisen suuntaamalla koko perheen voimin Tampereelle. Tarkoituksena oli viettää leppoisaa perheaikaa ja juhlia esikoisemme syntymäpäivää. Pikkubloggaajamme ovat tällä hetkellä 2- ja 4-vuotiaat. He ovat siinä mielessä helpossa iässä, että heille riittää elämykseksi ihan normaalit matkustamiseen liittyvät asiat. Mikä tahansa matka on heille odotettu elämys. He innostuvat hotellihuoneesta, ravintolassa syömisestä, uusista maisemista sekä usein myös pienistä yksityiskohdista ja tavanomaisista asioista,…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Koko perheen kylpyläloma Tampereella
  • munakoisoa ja halloumia lautasella

    Halloumia ja munakoisoa kreikkalaisittain

    Mintun raikkaus ja tomaatin hapokkuus sopivat täydellisesti grillatun halloumin ja munakoison kaveriksi. Kalamataoliiveista tehty kastike vie ajatukset kreikkalaisiin tavernoihin ja kalastajakyliin, joissa tuoksuu suolainen meri-ilma. Kuuma Välimeren aurinko saa kaipaamaan suolaista ja raikasta ruokaa. Makumatka Kreikkaan syntyy seuraavaa reseptiä noudattamalla. Maistele makujen kirjoa suussasi, sulje silmäsi ja kuvittele eteesi valkoisena hohtava kreikkalaiskylä, syvänsininen taivas ja taustalle meren pärskeet. Millä Kreikan saarella olet kuvitelmissasi?

    Kommentit pois päältä artikkelissa Halloumia ja munakoisoa kreikkalaisittain
  • Minä matkailijana

    Pysähdyin eräänä päivänä miettimään minkälainen olen nykyään matkailijana. Matkailijaidentiteettini on muuttunut vuosien varrella ja tekee sitä varmasti tulevaisuudessakin elämäntilanteiden vaihtuessa. Siinä missä parikymppinen Martina suuntasi mieluiten bilelomalle Ibizalle, Rodokselle, Agia Napaan tai Bulgarian Kultahietikolle, kaipaan nykyään auringossa lekottelun rinnalle enemmän aktiviteetteja, elämyksiä ja tekemistä ylipäätään.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Minä matkailijana
  • Tarinoita Tuusulanjärven alueelta – Lemmenlaakso

    Järvenpäässä sijaitseva Lemmenlaakso on kaunis luontokohde, jonka syvin olemus oli jäänyt minulle hieman pimentoon kunnes tuli koronakevät ja sen lisäämä luonnossa lenkkeily. Näin Lemmenlaakson yhtäkkiä aivan uusin silmin ja pieni journalisti minussa otti Googlen esiin ja alkoi tutkia tarkemmin, mikä Lemmenlaakso on alueitaan.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Tarinoita Tuusulanjärven alueelta – Lemmenlaakso
  • Ensimmäinen matka koronakevään jälkeen

    Kirjoitan tätä Sokos Hotel Vaakunan sviitissä. On mitä kaunein auringonpaisteinen kesäpäivä. Helsingillä on tänään synttärit, samoin eräällä ystävälläni, joka on pian matkalla tänne. Myös muilla tyttöjen iltaan osallistuvilla on aihetta juhlaan. Itselläni jo ihan senkin takia, että tämä on ensimmäinen matkani koronakevään jälkeen. Tämä on oikeastaan ensimmäinen kertani yhtään missään koronakevään jälkeen ja olen vähän hämilläni nähtyäni jo pelkästään matkan aikana enemmän ihmisiä kuin koko kevään aikana yhteensä. Olen puhunut ihmisille, ollut julkisessa kulkuvälineessä ja ylipäätään viettänyt aikaa ihmisten ilmoilla. Kaikki se tuntuu tosi omituiselta eristyksissä vietettyjen kuukausien jälkeen.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Ensimmäinen matka koronakevään jälkeen
  • Kesä 2020 kotimaassa

    Kaupallisessa yhteistyössä Holiday Club Resorts Oy. Kesä 2020 on kotimaan matkailun kesä. Ulkomaille matkustaminen on koronan jäljiltä vielä hieman arveluttavaa, mutta kotimaassa saa ja mielestäni jopa pitää matkustaa. Me aloitamme kotimaan matkailun heinäkuussa Lomatestaamisen merkeissä. Postauksen lopussa on myös alekoodi, jotta sinäkin pääset reissaamaan Suomessa edullisemmin. Aloitetaan kuitenkin alusta. Oli tammikuun 2020 Matkamessut kun suuntasimme Holiday Clubin osastolle matkabloggaajille järjestettyyn tilaisuuteen kuuntelemaan mitä uutta Holiday Club on keksinyt tulevalle vuodelle. Tilaisuudessa esitetty idea oli mainio! Holiday Club haki lomatestaajia kiertämään kylpylähotellejaan ja kertomaan niistä sosiaalisessa mediassa. Oli sanomattakin selvää että haimme pestiä. Niin myös suureksi iloksemme kävi, että saimme pestin. Korona siirsi kampanjan alkua, mutta nyt saan kertoa kantavani ylpeydellä…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Kesä 2020 kotimaassa
  • Päivä Bratislavassa

    Juna kuljettaa meitä halki peltojen. Pelaamme Yatzia ja kuikuilemme ikkunasta maisemia. Ylitämme joen ja mitä lähemmäs Bratislavaa tulemme, sitä enemmän saamme ihailla myös kumpuilevia maisemia ja jyrkkiäkin rinteitä. Matka Wienistä Bratislavaan sujuu junalla yhdessä hujauksessa eikä maksa juuri mitään. Aluksi meidän ei pitänyt sisällyttää Bratislavaa ystäväni kanssa tekemäämme Wienin reissuun, mutta kun minut lentokentälle vienyt taksikuski suositteli painokkaasti Bratislavaa ja viime hetkellä Instagramissa pyytämissäni Wien-vinkeissäkin mainittiin Bratislava (kiitos muiden muassa Hanne!) tulimme toisiin aatoksiin. Bratislava alkoi kuulostaa siltä, ettei sitä kannata jättää väliin.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Päivä Bratislavassa