Ruokamatkalla Kroatiassa- Splitin parhaat palat
Kroatian Splitiin suunnatessani en ollut ihan varma mitä odottaa paikan ruokakulttuurilta. Olin toki tehnyt etukäteistutkimusta aiheesta ja tiesin, että saatavilla on ainakin mereneläviä ja samantyyppistä ruokaa kuin Italiassa – sekä kaikenlaista tavallista ravintolaruokaa hampurilaisista pihveihin.
Viinistäkin olin kuullut hyvää, mutta en muistanut maistaneeni koskaan kroatialaista viiniä. Miksiköhän en? Se selvinnee homman edetessä.
Kroatian ruoka yllätti positiivisesti. Saatavilla oli kaikkea yllä luettelemaani, mutta myös muita iloisia ylläreitä, kuten tryffeliä, kirsikkaa ja maukkaita kasviksia, joista etenkin mehukkaat ja raikkaat tomaatit jäivät mieleeni.
Mereneläviä ja tryffeliä
“Parasta ruokaa Splitissä on kaikki mikä tulee merestä”, kertoi eräs paikallinen. Mekin etsimme meren makuja mereneläväpastasta, tonnikalatartarista, mustekalaruoista ja mereneläväplatterista, jossa kaikki olikin friteerattua, vaikka mielikuvissani mereneläväannos olisi ollut täynnä tuoreita ja raikkaita meren antimia. Ei friteeratut kaveritkaan toki pahoja olleet.
Splitin erikoisuuksiin kuuluu musta risotto, jossa maistuva mustekala on antanut värinsä ruoalle. Me maistoimme sellaista kehutun Konoba Fetivin terassilla. “Konoba” tarkoittaa Kroatiassa samaa kuin “taverna” Kreikassa tai “trattoria” Italiassa. Sellaiseen kannattaa siis suunnata mikäli mielii rentoon ja tunnelmalliseen usein perheomisteiseen paikkaan, jossa ruoan laatu on kohdallaan ja hintataso järkevällä tolalla.
Merenelävien lisäksi Split maistuu tryffeliltä. Siitäkös minä kovasti ilahduin. Nautiskelin tyytyväisenä parikin eri tryffelipastaa, tryffelihampurilaista ja tryffelisipsejä. Kotiin veimme tryffelipuodista ostettua tryffeliöljyä, jonka hinta oli tuplat siitä mitä paikallinen Spar samasta tuotteesta veloitti, sekä mustia tryffeleitä, jotka sentään osasimme ostaa edullisemmin tavallisesta ruokakaupasta.
Maista ainakin näitä Kroatian Splitissä
Mikäli olet suuntaamassa Splitiin ja etsit kulinaristisia elämyksiä, ota nämä vinkit talteen. Annan muutaman ravintolavinkinkin, mutta ne eivät ole pääosassa siitä syystä, että testaamamme ravintolat olivat melko tasalaatuisia. Kaikki ravintolat minne ihan summanmutikassakin menimme, tarjosivat maistuvaa ruokaa, mutta eivät olleet mitään superhienoja elämyksiä. Emme me sellaisia tällä kertaa kaivanneetkaan.
Musta risotto
Paikallinen erikoisuus pitää sisällään mustekalaa, joka selittää ruoan mustanpuhuvan värityksen. Maku on merellinen ja ainakin meidän testaamamme annos Konoba Fetivissä piti sisällään runsaasti mustekalan lihaa.
Pasta merenelävistä
Splitissä kannattaa syödä kaikkea mikä tulee merestä. Tilaa merenelävät vaikkapa pastan muodossa.
Tryffelipasta
Splitin toinen MUST on kaikki missä on tryffeliä. Nautin ihan järjettömän herkullisen tryffelipastan erään italialaisravintolan terassilla. Myös muut tryffeliherkut tryffelihampurilaisesta tryffelisipseihin veivät tryffelifanin kielen ja melkein huulet ja hampaatkin mennessään.
Tonnikalatartar
Bongasimme ravintola Skalinadan jo aiemmin ja päätimme mennä sinne herkuttelemaan myöhemmin mereneläviä. Alkupalaksi nauttimamme tonnikalatartar oli mainio tuttavuus. Sen päällä näyttää olevan mätiä, mutta ne olivatkin kirsikkahelmiä. Yllättävä, raikas ja herkullinen makujen yhdistelmä!
Mustekalasalaatti
Pata Negran terassilla nauttimamme mustekalaa ja tomaattia sisällään pitävässä salaatissa korostuivat tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet. Mehevät tomaatit sekä tuore mustekala maistuivat erinomaisesti ennen viinitilavierailua, jolle lähdimme suoraan terassilla vietetyn välipalahetken jälkeen. Viinitilavierailusta kerron lisää seuraavassa kappaleessa, jos ehdit jo innostua aiheesta.
Suklaa
Kaupungilla kuljeskellessa vastaan tuli monenlaisia herkkupuoteja. Moni niistä oli erikoistunut suklaisiin herkkuihin. Mekin piipahdimme eräässä rantakadun suklaapuodissa, jonka vitriinistä valitsimme pari makeaa ja pähkinäistä suklaanamua iltapäivän jälkkäriksi. Ne tarjosivat suloisen ja makean hemmotteluhetken maukkaan lounaan sekä terassilla vietetyn kahvihetken jälkeen.
Vermutti
Ihastuin kylmään vermuttiin aikoinaan paetessani Barcelonan hellettä vermutterioiden ja tapasbaarien suojaan. Vermutti maistuu Barcelonan lisäksi myös Splitissä ja on oiva aperitiivi alkuillasta, kun porottavin aurinko laskeutuu matalammalle, varjot pitenevät ja pahin kuumuus hellittää.
Jäätelö
Italialaistyylisten jäätelöbaarien ovella kiemurteli pitkät jonot iltaisin. Mekin kävimme nappaamassa jälkkärijäätelön eräänä iltana, kun tallustelimme illallisen jälkeen vanhankaupungin kaduilla, emmekä halunneet mennä ihan vielä hotellille. Maistelimme jäätelöä yhteisestä kiposta ja taisin olla tuossa(kin) hetkessä tosi onnellinen.
Viinitilavierailu ja tasting Putaljin viinitilalla
Kroatiassa tuotetaan laadukkaita viinejä, mutta vientiin asti niitä ei juuri riitä. Suurin osa kulutetaan maan sisällä paikallisten ja ennen kaikkea janoisten turistien toimesta. Mekin hoidimme oman osuutemme ja maistelimme paikallisia viinejä niin ravintoloissa, hotellihuoneessamme kuin viinitilavierailullakin.
Moni Tasty Travelissimon matkoilla mukana kulkenut saattaa muistaa ystäväni Jennan, jonka kanssa olemme mm. maistelleet viskiä Edinburghissa ja joka on jakanut auliisti kokemuksiaan matkakohteidemme gluteenittomasta tarjonnasta. Splitin reissulla Jenna ei ollut mukana, mutta vinkkasi kohteessa aiemmin käytyään viinitilavierailusta, jonne meidänkin pitäisi ehdottomasti mennä.
Tokihan meitä paikallinen viini kiinnostaa, joten varasimme vierailun Putaljin viinitilalla jo Suomesta käsin. Vierailulle lähdettiin vanhankaupungin laidalta, josta kuljettaja tuli noutamaan meitä sekä muutamaa samalla kierrokselle osallistuvaa brittiä. He olivat kuulleet äskettäin salaliittoteoriasta, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa, ja katsoivat meitä hieman epäluuloisina kertoessamme kansallisuutemme.
Perille päästyämme suuntasimme ensin viiniviljelmien peittämälle rinteelle tuotuun konttimaiseen hökötykseen, jonka avoimista seinistä aukesi upea kukkien reunustama maisema viiniköynnösten yli merelle asti. Hökötyksen takana kohosi komeat vuoret, tai miksiköhän niitä nyppylöitä nyt uskaltaakaan kutsua.
Pöytään oli katettu valmiiksi leipää, juustoa, vettä ja roseviiniä, joita nautiskelimme samalla kun kuulimme mielenkiintoista faktaa kroatialaisista viineistä niin yleisesti kuin tämän kyseisen viinitilan osalta. Istuskeluhetken jälkeen pääsimme pyörähtämään viiniköynnösten luona, jossa vierähtikin mukava tovi keväisiä köynnöksiä ja maisemia ihaillen.
Seuraavaksi suuntasimme autolla lyhyen matkan päähän maistelemaan lisää tilan viinejä. Ensimmäiset maistiaiset saimme suoraan tynnyristä ja seuraavat nautimme kaikessa rauhassa pöytien ääressä yhdessä juustojen, leikkeleiden sekä tilan oman superherkullisen oliiviöljyn kera.
Kun ilta oli jo pimentynyt kuljettajamme palautti meidät vanhankaupungin laidalle. Ennen sitä ostimme toki tuliaisiksi pari pulloa Putaljin viiniä ja teimme päätöksen ostaa seuraavana päivänä lisää paikallisia viinituliaisia ruokakaupan valikoimasta. Niitä kun on tosiaan vaikea Suomesta löytää.
4 kommenttia
Juha Kinnunen
Hyviä vinkkejä jutussanne. Omalla Kroatian reissullani (kaksi krt käynyt) majoituin toisella kerralla n. 15 km päähän Splitistä, Kastel Kambelovacin alueelle Hotelliin nimeltä Baletna skola, jonka nimi tulee siitä että rakennuksessa on ennen ollut balettikoulu.
Erinomainen rauhallinen sijainti meren äärellä poissa tungoksesta. Pian kävikin ilmi että hotellirakennuksen yhteydessä sijaitsee yksi Kroatian suosituimmista ravintoloista. Restaurant Baletna skola, jonne paikallisten ihmisten kertomusten mukaan ainakin paikalliset ihmiset matkaavat pitkiäkin matkoja. Eli yksi maan parhampia ravintoloita oli vain käden ulottuvissa. Kyseisessä ravintolassa ruoka olikin erittäin hyvää ja annokset valtavia ja hinnat erittäin sopusuhtaisia. Enemmänkin haasteeksi muodostui se, että erityisesti iltaisin ravintola oli aina niin täynnä että suurimmaksi osaksi syöminen piti ajoittaa iltapäivälle jos halusi saada ruokaa : )
Kroatia on pieni mutta upea kohde. Mahtavaa reissulla oli myös vuokrata 180 kuutioinen skootteri, jolla pystyi päristelemään lähes koko vuoristoisen maan läpi parissa, kolmessa päivässä. Matkalla oli varsin upeita nähtävyyksiä ja aivan helmimaisemia!
martina
Kuulostaapa todella mainiolta hotellilöydöltä ja kivalta reissulta muutenkin. Skootterilla on varmasti ollut mukava päristellä menemään. 🙂
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Hieman jäi harmittamaan, että musta risotto jäi kokematta. Olisi varmasti ollut maukasta. No, seuraavalla kerralla sitten. Merenelävistä itsekin muuten pidin.
martina
Ensi kerralla sitten mustaa risottoa. 🙂