Shampanjaa ja mansikoita Karibialla
Matkalle lähdetään usein etsimään upeita kokemuksia, katselemaan hienoja nähtävyyksiä ja elämään hetkiä, joita voi muistella jälkeenpäin hymy huulilla. Maailma on täynnä upeita paikkoja, niin luonnon kuin ihmistenkin muokkaamia taideteoksia ja kokemuksia haetaan usein äärirajoilta aina syvänmerensukelluksesta laskuvarjohyppyyn. Toisinaan loman parhaaseen hetkeen riittää kuitenkin vain kaunis ilta, oma parveke, skumppaa ja mansikoita. Meidän viime maaliskuun Karibian risteily oli totisesti täynnä toinen toistaan upeampia hetkiä. Yllätimme reissulla appivanhempani useaan otteeseen ja toki kaikista mieleenpainuvin hetki oli se, kun Henkka kosi minua. Näimme myös todella paljon erilaisia kauniita, henkeäsalpaavia ja ajatuksia herättäviä paikkoja, mutta silti yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli ihan tavallinen ilta oman hytin parvekkeella. Olimme olleet päivällä tutustumassa kauniiseen Antiguan saareen ja…
Pinjansiemen-mascarpone-basilikapasta
Aglio e olio on ihan mielettömän inspiroiva pastakirja. Selattuani sen läpi, olisin voinut elää vaikka koko seuraavan vuoden pelkällä pastalla kirjan ohjeita testaillen. Kirjan sivut ovatkin täynnä pieniä tarralappuja, joilla olen merkkaillut pastareseptejä. Yhden tarralapuista liimasin mascarponea, pinjansiemeniä ja basilikaa sisältävän pastan kohdalle merkiksi siitä, että tätä reseptiä pitää kokeilla mitä pikimmiten. Tein pinjansiemen-mascarpone-basilikapastaa melko pian palattuani Senigalliasta, jolloin Italia-ikävä oli ihan hirveä. Olin lukenut ennen pastan kokkaamista Senigalliasta ostamaani italiankielistä naistenlehteä ja ennen sitä olin istunut koneella käyden läpi matkalla ottamiani kuvia. Olin siis aivan Italia-fiiliksissä ja kun radiosta tuli vielä italiankielinen biisi, olisin voinut ottaa taksin samantien Helsinki-Vantaalle ja suunnata takaisin lempimaahani. Tyydyin kuitenkin laittamaan radion kovemmalle ja…
Rakkaudesta Helsinkiin: Töölönlahti
Töölönlahti on ihana kesäinen piilopaikka luonnon syleilyssä keskellä Helsinkiä. Sen ympäri kulkee suosittu lenkkipolku, jolle minäkin haluan vielä joskus kipittämään juosten. Tällä kertaa kävelimme lahden ympäri rauhaisaa tahtia kameran ja opaskirjan kanssa. Kyllä vain, olemme taas olleet äidin kanssa Helsinki-kävelyllä. Töölönlahden länsipuoli on meille tuttu paikka, mutta itäpuoli vanhoine huviloineen on jäänyt hieman etäiseksi. Suuntasimmekin heti kohti Linnunlaulua ja siellä sijaitsevia vanhoja 1800-luvulla rakennettuja puutaloja, jotka jokainen Helsinkiin raiteita pitkin tullut on varmasti bongannut junaradan laidalta. Ensimmäisenä tervehdimme korkealla kalliolla komeilevaa vaaleanpunaista huvilaa. Ihailimme sen pihaa ja mietimme, miten hieno talo se on, mutta miten esteetön näkyvyys sinne on vilkkaalta tieltä. Eikä tuo vieressä oleva junaratakaan ole mitenkään kaunis. Hieman…
Hopealinjat – Risteily Tampereelta Visavuoreen
Mikä onkaan parempaa kuumana kesäpäivänä kuin istua laivan kannella, nauttia vilvoittavasta tuulesta ja ihailla suomalaista järvimaisemaa. Okei, meren rannalla kasvanut tyttö pitää ehkä astetta enemmän merestä kuin järvestä, ja voisi se kansi olla myös pienemmän veneen eikä laivan, mutta ymmärtänette pointin. Meillä kävi ihan mieletön tuuri kesäisellä Tampereen reissullamme, sillä alkukesästä vielä epävakaisena sekoilleet säät suosivat meitä ja koko päivän kestävälle sisävesiristeilyllemme osui ihanan helteinen päivä. Olisimme menneet risteilylle joka tapauksessa ja jännitimme vähän tuleeko siellä tylsää jos sataa ja on kylmä, mutta onneksi aurinko jaksoi porottaa ja aika laivalla kului kuin siivillä. Aluksemme Silver Star lähti Tampereen Laukontorilta klo 9:30. Lippuja voi ostaa torin laidalla nököttävästä vaaleansinisestä rakennuksesta ja…
Illallinen Tallinnan TV-tornissa
Minulla on korkeanpaikankammo. Se tarkoittaa sitä, että korkeat paikat pelottavat, eikä olo korkeuksissa tunnu mukavalta, vaan tekee mieli päästä takaisin maanpinnalle. Välillä saattaa tulla jopa paniikin kaltaisia tuntemuksia ja kroppa jähmettyy kauhusta lakaten toimimasta kunnolla. Silloin ei kannattaisi mennä yläilmoihin, sillä se on varsin epämukavaa ja pelottavaa. Vaan mitä tekee Martina? Korkeanpaikankammosta huolimatta löydän itseni yhä uudestaan ja uudestaan korkeuksista ja usein idea korkeisiin paikkoihin menemisestä tulee vieläpä ihan minulta itseltäni. Tyhmä mikä tyhmä. Tällä kertaa siedätin korkeanpaikankammoani Tallinnan TV-tornissa. 314 metriä korkea TV-torni näkyy Piritassa Tallinnan keskustan itäpuolella jo laivan lipuessa satamaan ja kieltämättä minua hieman hirvitti katsella taivaaseen kohoavaa hökötystä kun m/s Finlandiamme saapui Tallinnaan. Tuonne torniin minä…
Visavuori
Valkeakoskella Vanajaveden etelärannalla sijaitsee Visavuori, jossa riittää ihmeteltävää ja katseltavaa koko perheelle. Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee tähtitornineen, alueen kaunis puutarha ja kukkaistutukset sekä Kari Suomalaisen tuotantoa esittelevä Kari-paviljonki tarjoilevat paljon kierreltävää ja katseltavaa, puhumattakaan alueen söpöstä kahvilasta, josta tekisi mieli ostaa muun muassa kaikkea. Visavuoreen pääsee oman auton lisäksi vaikkapa bussilla tai ottamalla Toijalan juna-asemalta taksin alueelle. Toijalan asemalta on noin 10 kilometriä Visavuoreen, Valkeakosken keskustasta 14 kilometriä, Hämeenlinnasta 30 kilometriä ja Tampereelta 45 kilometriä. Ehdottomasti hauskin tapa matkustaa Visavuoreen on vesiteitse Hopealinjan laivoilla, jotka kulkevat alueelle Hämeenlinnasta ja Tampereelta. Kerron Hopealinjan sisävesiristeilystä lisää myöhemmin omassa postauksessaan. Saavuttuamme Visavuoreen kiertelimme ensin alueen ympäri ja kuvasimme kukkaloiston keskellä komeilevia rakennuksia.…
Scandic Tampere Station
Yövyimme Tampereen reissullamme Scandic Tampere Stationissa, jonka sijainti Tammelassa aivan rautatieaseman kupeessa vastasi hyvin tarpeitamme. Koska päiväohjelmaamme kuului lähes koko päivän kestävä sisävesiristeily, starttasin automme Keravalla jo ennen aamuseitsemää (Huom, minä ajoin puolet matkasta! Ihmeiden aika ei ole ohi.). Perillä Tampereella olimme kahdeksan jälkeen ja ajatuksenamme oli heittää matkatavarat hotellille säilytykseen ja ilmoittaa, että tulemme ottamaan huoneemme vasta illalla risteilyn jälkeen. Iloksemme huone oli aikaisesta aamusta huolimatta kuitenkin jo valmis ja pääsimme tutustumaan siihen heti. Hotellin yleisilme on moderni ja trendikäs. Sisustusta on piristetty pinkin ja limenvihreän sävyin ja tyylikkäästä harmaavalkoisesta huoneestammekin löytyi pirteää limenvihreää sekä kylpyhuoneesta myös turkoosia. Muhkeat kylpytakit odottivat sängyllä ja kylpyamme houkutteli kovasti tyylikkäine suihkutuotteineen. Olisin…
Mansikoita, nektariineja ja kinuskijogurttia
IKesällä parasta ovat tuoreet marjat ja hedelmät sekä helpot ja nopeat ruokaohjeet. Mansikoita, nektariineja ja kinuskijogurttia – mansikoita – nektariineja – maustamatonta jogurttia – kinuskikastiketta – sitruunamelissaa Ota mansikoista kannat pois ja halkaise ne kahteen osaan tai isommat yksilöt vaikkapa neljään osaan. Pilko nektariinit. Kippaa mansikat ja nektariinit kulhoon ja sekoita joukkoon sitruunamelissaa. Minä laitoin lehdet kokonaisina, mutta voit myös pilkkoa niitä pienemmiksi. Sekoita kinuskikastiketta jogurttiin. En ottanut ylös tarkkaa määrää kummastakaan, sillä maistamalla tulee parasta. Kastiketta saa olla ihan reilusti, sillä se on hyvää. Kinuskista voi tehdä vielä raidat jogurttikastikkeen päälle jos haluaa hauskemman näköisen kastikkeen. Tarjoile mansikat ja nektariinit kinuskijogurtin kanssa. Voit joko tehdä valmiita annoksia tai kattaa…
Zetor
Anoppien nosturin nokkaan hinaamisen lisäksi juhannusaaton päiväohjelmaamme kuului myös lounas Helsingin keskustassa. Avoimena olevan ravintolan löytäminen ei kuitenkaan ollut ihan helppo homma, ja huolellisen googlettamisen jälkeenkin löysin vain pari ravintolaa, jotka ovat auki juhannusaattona. Valitsimme niistä Zetorin. Olimme samaisessa traktoriravintolassa myös vuosi sitten juhannuksena äidin kanssa, ja ravintolan Suomi-teema tuntui sopivan hyvin juhannukseen. Zetorista on saanut aina hyvää ruokaa ja tunnelma siellä on hauska. Zetoriin siis! Minä ja Henkan äiti tilasimme poronkäristystä perunarieskalla, Henkka otti ison traktorimiehen pihvin ja äippä valitsi listalta villisikamakkaraa. Ruoka oli jälleen kerran hyvää, aika tuhtia ja erittäin maukasta. Annos oli niin iso etten jaksanut sitä kokonaan, joten nälkäisenä täältä ei tarvitse poistua. Herkuttelun jälkeen katsoin…
Norjalainen kurkkusalaatti
Joskus sitä kaipaa jotain todella yksinkertaista lisuketta. Jotain joka syntyy näppärästi ja sopii vähän kaiken kanssa. Norjalainen kurkkusalaatti on juuri tällainen lisuke, joskin sen täytyy tekeytyä jääkaapissa jonkun aikaa. Se on etikkaisuudessaan myös hieman ärtsy, tosin pahimman terän voi taittaa lisäämällä sokeria tai laittamalla etikkaa hieman vähemmän. Norjalainen kurkkusalaatti raikastaa rasvaisia ruokia ja on omiaan myös hieman makeiden ruokien kanssa. Me söimme salaattia muun muassa rusinoilla ja aprikoosilla maustetun riisipilahvin kanssa, ja makeahko riisi sopi hyvin yhteen kirpeiden kurkkujen kanssa. Norjalainen kurkkusalaatti – kurkku – 1 dl valkoviinietikkaa – 1 dl vettä – 5 tl sokeria – 0,5 tl suolaa – ripaus pippuria – persiljaa Kuori ja viipaloi kurkku. Laita…




































