Reseptit
Kun kesä näyttää parastaan
Arvatkaa mitä? Mulla on käynyt kerrankin tuuri loman kanssa! Tämän kevään, tai voisiko jo sanoa kesän, ensimmäinen todella lämmin ja aurinkoinen päivä oli samalla minun ensimmäinen lomapäiväni. Lämpöasteet kipusivat yli kahdenkymmenen, taivaalla ei näkynyt pilven pilveä ja minä onnekas möllötin parvekkeella samalla kun muut aloittelivat työviikkoaan sisätiloissa. Kelpaa, etenkin kun muistelee viime lomaviikkoani, jonka vietin ärsyttävän sitkeässä flunssassa, joka äityi lopulta pari kuukautta kestäneeksi keuhkotulehdukseksi. Joojoo äiti, ensi kerralla menen lääkäriin vähän aikaisemmin, enkä kärsi enää kuukausitolkulla yöunia häiritsevästä yskästä ja odota ihmeparantumista, kun antibioottikuuri veisi vaivan pois parissa päivässä. Mutta ei puhuta siitä nyt sen enempää, sillä olen läksyni jo oppinut, ja tämä loma alkoi paremmin kuin hyvin suomalaisen…
Fenkolikeitto ja oliivigremolata
Niin paljon kuin rakastankin Italiaa ja sen keittiötä, eivät saapasmaan keitot ole onnistuneet vakuuttamaan minua aivan täysin. En kuitenkaan halunnut uskoa, että lempimaassani saadaan aikaiseksi vain tylsiä ja hieman mauttomia lirukeittoja, jollaisia eräässä Riminin hotellissa tarjottiin, joten otin keittokirjan toiseen ja soppakauhan toiseen käteen ja aloin keitellä italialaista fenkolikeittoa. Maistaessani pelkkää keittoa, en ollut vieläkään aivan vakuuttunut, mutta kun pilkoin ohjeen mukaisen oliivigremolatan ja ripottelin sitä sopan päälle, tajusin tämän annoksen jujun. Jep, se on se gremolata, jonka vahvoja makuja pehmeä keitto tasoittaa juuri sopivasti. Tärkeä sivuosa on myös sitruunalla, joka viimeistelee keiton raikkaudellaan. Nyt uskon, että italialaiset osaavat tehdä myös hyviä keittoja. Fenkolikeitto 4 annosta – 3 kevätsipulia –…
Sahramirisotto
Sahrami kuuluu niihin makuihin, joita yleensä joko vihataan tai rakastetaan. Samaa sarjaa ovat ainakin tryffeli, sinihomejuusto, fenkoli, greippi, korianteri ja vaahterasiirappi. Ylläripylläri minä pidän kaikista näistä mielipiteitä jakavista mauista (mistä minä nyt en pitäisi kun ruoasta puhutaan) ja tällä kertaa toteutin sahramirakkauttani risoton muodossa. Sahramirisotto tulee Milanosta, joten jos ruokalistalla möllöttää ruoka nimeltä risotto alla milanese, voit olla varma, että sen tilaamalla saat eteesi keltaisen sahramin makuisen risoton. Me söimme sahramirisottoaaikoinaan Tony’s Delissä ja ihastuin niin kovasti sahramirisoton ja granaattiomenan yhdistelmään, että halusin kokeilla samaa myös kotona. Risoton kaveriksi tein tällä kertaa karitsaa, mutta jos et jaksa alkaa kokata lihaa, voi risoton toki syödä ihan sellaisenaankin. Niitä granaattiomenan siemeniä ei…
Italialainen porkkanalisuke
Pannulla voissa paistetut maukkaat balsamiviinietikalla viimeistellyt porkkanat sopivat joko pääruoan lisukkeeksi tai sellaisenaan antipastopöytään. Pitemmittä puheitta mennään suoraan reseptiin: Italialainen porkkanalisuke – porkkanoita – voita – balsamiviinietikkaa – persiljaa – oliiviöljyä – suolaa Kuori porkkanat ja pilko ne kiekoiksi. Laita porkkanakiekot pannuun voin kanssa ja ruskista. Tähän menee tovi jos toinenkin. Kun porkkanat ovat pehmenneet ja ruskistuneet hieman pinnalta, lisää pannulle vettä niin paljon, että porkkanat juuri ja juuri peittyvät. Kiehuta niin kauan että vesi haihtuu. Lisää pari tilkkaa balsamiviinietikkaa, silputtu persilja, suolaa ja loraus oliiviöljyä. Maista välillä ja kun maut ovat kohdallaan kippaa porkkanat tarjoilukulhoon.
Hitaasti paistettu munakoiso
Minä pidän munakoisosta, kunhan se on valmistettu hyvin. Kun bongasin Basta! -kirjasta hitaasti paistetun munakoisolisukkeen reseptin, oli minun pakko ympätä kasvislisuke mukaan erääseen italialaiseen illalliseemme. Valkosipulilla maustetut munakoisokuutiot olivat ihanan rapeita ja pehmeitä samaan aikaan, eikä niiden paistamisessa edes mennyt niin kauan aikaa kuin pelkäsin. Näitä täytyy tehdä uudestaankin! Paistettu munakoiso – munakoiso – valkosipulinkynsi – persiljaa – oliiviöljyä – suolaa ja pippuria Kuutioi munakoiso ja paista kuutioita pannulla runsaassa öljyssä. Anna muhia noin vartti. Lisää pilkottu valkosipuli ja persilja. Anna muhia vielä toinen vartti. Mausta suolalla ja pippurilla ja syö. Tosi helppoa. Sekä syöminen että valmistaminen.
Prosciutton uudet kaverit
Italialaiset tykkäävät kääriä kaikenlaisia asioita prosciuttoon eli ilmakuivattuun kinkkuun. Oma lempparini on ollut jo pitkään prosciuttoon käärityt cantaloupemelonin siipaleet, mutta nyt ikilempparini on saanut kaksi uutta haastajaa. Joululahjaksi saamastani Basta! -kirjasta löytyi monta prosciuttoa sisältävää antipastoa ja päätin kerrankin tehdä jotain muuta kuin tuttua ja turvallista prosciutto e melonea. Käärinkin prosciutton sisään sekä mozzarellaa että persikkaa ja ihastuimme yhdistelmiin niin, että rankkasimme persikan ja prosciutton yhdistelmän ehkäpä koko illallisen parhaaksi mauksi, vaikka tarjolla oli muun muassa sisäfilepihviä ja muita ihania herkkuja. Suolainen prosciutto ja makean mehukas persikka ne yhteen soppii. Todellakin. Ei prosciutton ja mozzarellankaan yhdistelmä huono ollut varsinkaan kun piilotin kääröihin myös hieman rucolaa ja maustoin ne öljyllä ja…
Jokirapurisotto
Risotto – Mikä ihana syy avata viinipullo! Tällä kertaa meillä tosin meni homma hieman toisin päin, sillä jääkaapissamme oli avattu valkkaripönikkä, jonka jämille piti keksiä jotakin käyttöä. Tokihan viinin olisi voinut vain juoda pois, mutta koska mielessäni oli jo pitkään muhinut jokirapurisoton resepti, päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja hyötykäyttää valkkarin jämät tekemällä risottoa. Loput viinit joimme sitten risoton kanssa. Jamie Oliverin sienirisotto on yksi blogini suosituimpia postauksia enkä yhtään ihmettele miksi. Herra Oliverin risotto on nimittäin ihan älyttömän hyvää, mutta ei tämäkään risotto hullumpaa ollut. Voisin melkein sanoa sen olevan ihan yhtä hyvää kuin suuren suosion saavuttanut sienirisottokin. Kannattaa siis kokeilla, ihan ehdottomasti. Ja panosta hyviin jokiravun pyrstöihin, sillä huonot…
Karamellisoidut porkkanat
Karamellisoidut porkkanat on helppo lisuke, jonka valmistaminen vie hieman aikaa, mutta ei ole monimutkainen valmistaa. Maukkaat porkkanat sopivat monen ruoan lisukkeeksi ja niitä voi maustaa tilanteen ja oman (tai vieraiden) maun mukaan eri yrteillä tai muilla mausteilla. Itse rakastan porkkanan ja rakuunan yhdistelmää. Karamellisoidut porkkanat: 4 annosta 6-8 porkkanaa 3 dl vettä 30 g voita 2 rkl sokeria suolaa rakuunaa Kuori ja pilko porkkanat. Muoto ja koko on vapaa, mutta älä nyt ihan pientä silppua kuitenkaan tee. Laita pannulle vesi, sokeri, voi, suola sekä porkkanat. Keittele keskilämmöllä puolisen tuntia niin, että neste haihtuu pikkuhiljaa pois ja porkkanat pehmenevät. Nosta lopuksi lämpöä reilusti ja huomaat, miten porkkanat alkavat pian karamellisoitua. Varo…
Röppörieska eli mokkapalat
Klassikkojälkkäreiden tehtailu jatkuu. Tällä kertaa on vuorossa mokkapalat, joita meidän lapsuudessamme kutsuttiin röppörieskaksi. Aina kun kyläilimme kummitätini ja -setäni luona, olivat he valmistaneet monta palaa röppörieskaa ja niitä sai syödä niin paljon kuin halusi. En muista mikä ennätyksemme oli, mutta sen tiedän, että se oli tosi paljon röppörieskaa pienen lapsen kerralla syömäksi. Pienellä lapsella tarkoitan tässä tapauksessa veljeäni, joka ennätyksen tehtaili. Minä mietin samalla katkerana, että olisin minäkin voinut syödä yhtä monta palaa, mutta kun minua alkoi oksettaa. Ilman huonoa oloa olisin varmasti syönyt enemmän röppörieskaa kuin veljeni! Ei sitten tullut mieleen, että huono olo johtui juurikin siitä röppörieskan ahmimisesta.. Nykyään kutsun röppörieskaa mokkapaloiksi, sillä kukaan ei muuten ymmärrä mitä tarkoitan.…
Rakas italialainen
Yksi ehdottomista lemppariruoistani italialaisesta ja koko muunkin maailman keittiöistä on pestopasta. Pestopasta on yksinkertainen kaveri, jossa on vain pastaa sekä hyvää pestoa ja se maistuu minun suussani aina tooodella makoisalta. Halusinkin tehdä lempparipastaani juhannusaaton illalliselle ihan itse aivan alusta alkaen. Nyt ei siis käytettäisi purkkipestoa vaan tekisin pestonkin ihan itse omin pienin hieman epämuodostunein kätösin (olenko jo esitellyt teille eriparia olevat peukaloni, jotka aiheuttavat aina melkoista ihmetystä?). Ajattelin sen olevan kauhean vaikeaa sekä monimutkaista ja varasinkin peston väsäämiseen aikaa lähes tulkoon koko aamupäivän. Hahaa, ja nyt kuulenkin jo muiden pestokokkien naurun tyrskähtelyt jostain sieltä ruudun toiselta puolelta. Peston tekeminenkö vaikeaa ja aikaa vievää? No ei! Koska reseptien kirjaimellinen noudattaminen on…
Crim Rolls – Jälkiruoka Afganistanista
Afganistanilaiset leivosrullat eli Crim Rollsit maistuivat mummolalta ja kotisuomelta mansikkahilloineen ja kardemummineen, mutta vaihtamalla hillon vaikkapa johonkin eksoottisempaan hedelmähilloon, oltaisiin oltu ehkä oikeasti vähän lähempänä Afganistanin makumaailmaa. Mutta kun me pidämme mansikkahillosta, ja kun sitä sattui olemaan jääkaapissa, niin me käytimme nyt sitä. Ja siitä tuli niin hyvää! Crim Rolls – Afganistanilainen herkku – paketti voitaikinaa – 1-2 dl vispikermaa – 3-5 rkl hilloa – 0,5 tl kardemummaa – tomusokeria koristeluun Sulata valmis voitaikina ja kauli levyt ohuemmiksi. Tai kauli alusta alkaen itse väsäämäsi voitaikina ohuehkoksi levyksi. Tee foliosta sormen paksuisia rullia ja kiedo voitaikinaa foliorullien ympärille. Minä laitoin taikinan yksinkertaisesti vain näin… : …mutta siistimpiä rullia tulee, jos teet taikinasta…
Key Lime Pie – Limepiiras
Key Lime Pie on Floridan Keys -saarilta kotoisin oleva herkku, joka on tehty alueella kasvavista limehedelmistä. Suomen kamaralla piiraassa joutuu käyttämään ihan tavallisia limejä, sillä täältä tuskin saa Keys-saarilta kotoisin olevia limettejä, mutta aikamoista herkkua tavallisistakin limeistä saa aikaiseksi. Joten ei huolta, jos et löydä Key -nimisiä limejä. Ihan tavallisetkin käyvät oikein hyvin. Limepiiras on ällistyttävän helppo valmistaa. Siinä on juuri sopivassa suhteessa raikkautta ja makeutta ja piiras pomppasi heti kärkikahinoihin kun taistellaan makeiden herkkujen mestaruudesta. Key Lime Pie sopii mitä parhaiten kevääseen ja kesään sekä niihin hetkiin kun mieli kaipaa kauas Atlantin taakse.






































