Reseptit
Zwetschgenkuchen eli luumupiiras
Älä anna saksalaisen sanahirviön hämätä, kyseessä on nimittäin monimutkaisen konsonanttioksennuksen sijaan ihan tavallinen saksalaisittain tehty luumupiirakka pullapohjalla ja kanelilla. Kyseessä on myös piirakka, joka huijasi Martinan tekemään pullataikinan, vaikka se on muka niiin vaikeaa ja työlästä ilman monitoimikonetta. En ensin edes tajunnut tekeväni pullataikinaa (superleipuri Martina täällä, hei vaan kaikille!). Yhtäkkiä minulla vain oli iso köntsä lempitaikinaa käsissäni, ja saattaa olla, että maistelin sitä ihan vähäsen asian oikean tolan tajuttuani. Luumuostoksilla ollessani iski aivan mahdoton valinnanvaikeus kun huomasin, että Mustapekasta löytyy sekä tummia että vaaleita luumuja. Kumpia mä otan!? Äääää! Tällaisten mitättömien pikkupäätösten tekeminen on allekirjoittaneelle usein ylitsepääsemättömän vaikeaa (tosi raivostuttava piirre muuten), ja kun olin aikani tuskaillut luumujen…
Gazpacho
Tämä oli siinä mielessä aika hölmö kokkailu, etten voinut itse syödä tekemääni kylmää tomaattikeittoa. Kokkailin ison kasan gazpachoa kevään pahimpaan siitepölyaikaan, jolloin suuni ei yleensä kestä raakaa tomaattia vaan allergiaoireilee ärsyttävästi. Keiton makua tarkistaessa tunsinkin tutun kirvelyn suussani ja jouduin jättämään keiton syömättä. Tai no, en sitten kuitenkaan malttanut ihan kokonaan olla syömättä tätä. Seuraavana päivänä, kun Euroviisut oli jo ohitse, eikä keiton jälkeen tarvinnut syödä enää muita makuja, vetäisin lautasellisen gazpachoa allergialääketujauksen kyytipojaksi. Melko tuliselta soppa maistui (mitä se ei siis oikeasti ole, allerginen suuni vain reagoi tomaattiin kivulla), mutta hyvää ja ihanan kesäisen kevyttä se oli silti. Allergialääke onnistui pelastamaan suuni pahimmalta rikkimenemiseltä, joten uskalsin syödä soppaa…
Lemon curd
Kirpsakan makea lemon curd on oiva käyttökohde muusta ruoanlaitosta yli jääville keltuaisille. Keltainen sitruunatahna sopii oivallisesti muun muassa macaronsien väliin, paahtoleivän päälle, maustamaan kermavaahtoa, jäätelön kanssa tai vaikka suoraan lusikalla syötäväksi. Jälkimmäistä en toki tunnusta tehneeni, en ainakaan kovin kovaan ääneen. (Okei, ihan vähän maistoin vaan..). Lemon curd – 4 keltuaista – 2 dl sokeria – 2 sitruunaa – 50 g margariinia Laita keltuaiset ja sokeri kulhossa vesihauteeseen ja vatkaa kunnes saat aikaan kuohkeaa vaahtoa. Raasta sitruunoista kuori ja purista mehut ensin erilliseen kulhoon. Lisää sitten sitruunan mehu ja kuoriraaste vaahtoon vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Ota kulho pois vesihauteesta ja kun seos on jäähtynyt hieman lisää sen sekaan margariini.…
Toast skagen
Toast skagen oli yksi ensimmäisistä ruoista, joita kokkailin ihan itsekseni. Katkarapumössön sekoittaminen on sen verran helppoa hommaa, että toast skagenista on helppo aloittaa kokkausharjoitukset, ja lopputuloskin on poikkeuksetta varsin mainio. Muita nuoren Martinan bravuureja olivat ainakin kana-riisi-kanaliemikuutio-hemapa -mössö, pannulla paistetut porsaanfileet, teeleipä (köksän vihkon reseptillä tehty), brownies ja erilaiset täytetyt leivät. Ah, mitä gourmet-ruokaa! Mutta jostainhan on aloitettava. Katkarapuleipä toimii edelleenkin mainiosti alkupalana, pikkunaposteltavana kuohuviinin kera tai vaikkapa rapujuhlien alkuruokana ennen varsinaisiin saksikäsiin tarttumista. Ja kukapa ei olisi joskus parannellut oloaan ruotsinlaivalla iiisolla katkarapuleivällä.
Fish & Chips
Mitä sinulle tulee mieleen sanoista brittiläinen ruokakulttuuri? Minun mieleeni pätkähtää ensimmäisenä kuva english breakfastista, ja heti perään sanomalehtitötterössä hengaileva fish & chips -annos. Myös Jamie Oliverin pärskähtelevä puhetyyli näkyy silmissäni, samoin skottiruutuihin sonnustautunut säkkipillin soittaja, mutta se ei enää liittynytkään ruokaan.. Fish & chipsien tekeminen itse on jännittänyt kaltaistani arkajalkaa, sillä kuumalla öljyllä läträäminen ei ole leikin asia. Mutta kun olimme onnistuneet paistamaan Henkan kanssa churroja onnistuneesti ilman rasvapaloa, uskalsin tarttua rasvakattilaan myös ystäväni E:n kanssa Euroviisuiltanamme. Ennakko-odotuksista huolimatta emme saaneet aikaiseksi tulipaloa, vaan rapean rapsakoita ranskalaisia sekä taikinakuoren alla kypsyneitä kuhapaloja. Remouladen olin valmistanut jo aiemmin. Fish & Chips 2 annosta – 250 g nahattomia kuhafileitä – 4-6 kiinteää…
Remoulade
Olisi kiva tarjota teille aina jotain kivoja, tosi erikoisia ja jännittäviä reseptejä (kuten vaikkapa paistettuja sirkkoja), mutta koska haluan blogini olevan myös kattava reseptiarkisto ihan itsellenikin, on minun välillä postattava aivan tavallisia reseptejä, joihin ei liity mitään kivaa tarinaa, ja jotka ovat vaan, noh, tylsiä. Tämä remoulade-kastike on yksi tylsistä perusresepteistä. Kastikkeen ohjetta googlettava varmasti ilahtuu löytäessään täältä remouladen ohjeen, mutta tarinoilla höystettyihin resepteihini ja muihin hassuihin höpötyksiin tottuneet saattavat pettyä huomatessaan, että uusi postaus onkin vain tylsä kastikeresepti. Vaan ei voi mitään, nyt tehdään remoulade-kastiketta ja sillä selvä. Remoulade – suolakurkku – ruohosipulia – kapriksia – 2 dl majoneesia – 1 tl (dijon)sinappia – puolikkaan sitruunan mehu – suolaa…
Churrot
Mmmmm, churrot, nuo ihanat espanjalaiset munkkipötkylät, joiden nimikin on niin hauska, että tekee mieli päästä heti maistamaan. Ja kylkeen reilun kokoinen kipollinen paksua ja tummaa suklaakastiketta. Kyllä kelpaa! Tehdäänkö heti? Tässä ohje: Churrot – 2,5 dl vettä – 1,5 rkl sokeria – ripaus suolaa – 2 rkl öljyä – 2,5 dl vehnäjauhoja – kanelia ja sokeria – paistamiseen runsaasti öljyä Laita vesi, sokeri, suola ja 2 rkl öljyä kattilaan. Kuumenna sekoitellen kunnes taikina kiehahtaa ja ota sitten pois levyltä. Sekoita jauhot joukkoon ja kääntele taikinaa lastalla niin kauan, että siitä muodostuu kiinteä pallo. Tähän ei mene kauan aikaa. Sekoita kaneli ja sokeri valmiiksi laakealle lautaselle. Churrot pyöritellään niissä paistamisen jälkeen.…
Paella
Paella, tuo espanjalaisten pyttipannu, on huonoimmillaan ällöttävä riisimössö ja parhaimmillaan ihanien makujen ilotulitus. Mieleenpainuvin paellakokemukseni lienee Espanjan sijaan koettu Miamissa, jossa tilasimme pieneen nälkäämme paellan puoliksi. Paella oli kuitenkin jenkkityyliin niin valtavan kokoinen, että jaksoimme syödä yhdelle ihmiselle tarkoitetusta annoksesta hädin tuskin puolet. Hyvä ettemme tilanneet molemmille omia annoksia. Miamissa nautiskeltu jättipaella oli ihanaa, ja napsinkin annoksesta simpukoita vielä siinä vaiheessa kun olin jo ihan täynnä. Tuosta hetkestä lähtien olen halunnut tehdä itse paellaa, ja nyt sain aikomukseni vihdoin toteutettua. Meidän paellaan tuli riisin ja sahramin lisäksi ainakin maukasta kanaa, mausteista makkaraa, chilikatkarapuja, savusimpukoita ja sinisimpukoita. Paella – paketti chorizoa – 300 g broileria (pilko suikaleiksi) – sipuli –…
Rosmariinifocaccia
Tallustin eräänä kauniina päivänä iloisesti hyräillen keittiöön. Nostin kaapista jauhot ja muut leivontatarvikkeet esille, ripustin päälleni essun, kietaisin hiukset kiinni ja aloin vaivata taikinaa. Nautin sormien jauhoon upottamisesta ja leivoin taikinaani kaikessa rauhassa katsellen välillä hymyillen ulos. Vein taikinan saunaan kohoamaan, tuoksuttelin rosmariinipuskaa, istahdin hetkeksi sohvalle kahdestaan mukavan leppoisien ajatusteni kanssa ja jatkoin pian taas taikinani työstämistä. Jonkin ajan päästä nostin uunista herkullisen tuoksuisen rosmariinifocaccian, jota maistoin tuoreeltaan heti kun se oli jäähtynyt tarpeeksi. Pinnalla rouskui merisuolakiteitä ja rosmariini toi leipään ihanaa yrttistä makua. Myöhemmin illalla kun Henkka tuli kotiin leikkasin focacciasta neliön muotoisia paloja, asettelin ne kokoamalleni antipastotarjottimelle ja laitoin leipäpalojen viereen kulhon, jossa on hyvää oliiviöljyä sekä balsamiviinietikkaa…
11 smoothieta
Nyt se iski keltaiseen keittiöönkin. Smoothiemania! Tarkemmin sanottuna smoothievillitys iski Martinaan tässä keväällä kun Henkka oli työmatkailemassa. Smoothiekokeilut saivat jatkoa meikätytön toukokuisella lomalla, jolloin jokapäiväisestä terveyssmoothiesta tuli mukava rutiini. Sekoittelin smoothieihini marjojen ja hedelmien lisäksi maitoa, jogurttia, teetä, mehua, proteiinijauhetta, maapähkinävoita ja kaikenlaista muuta kivaa. Kokosin kokeiluistani parhaat teidän muidenkin iloksi tänne blogin puolelle, jos vaikka joku muukin rassukka menee hurahtamaan maukkaisiin juomasekoituksiin. Näin kesällä se on hyvinkin todennäköistä, sillä kevyt mutta täyttävä kylmä juoma on mitä parhain välipala lämpimänä vuodenaikana. Ohjeiden määrät ovat suuntaa antavia, ja niitä voi ihan vapaasti varioida oman maun mukaan. Kaikkiin en edes kirjoittanut tarkkaa määrää, sillä ei se ole niin justiinsa. En myöskään viitsinyt…
Intialainen soijapalacurry
Suurin haaste soijatuotteiden kanssa on mielestäni se, että helposti hieman mauttomaksi jääviin soijaruokiin pitäisi saada riittävästi makua. Maustaminen onkin soijakokkailujen a ja o, joten ruoanlaittohommat alkavat maustehyllyltä. Aloin miettiä soijaruokareseptiä mausteisten keittiöiden kautta ja olen kokkaillut soijatuotteista ainakin intialaista, meksikolaista ja välimereltäkin vaikutteita saaneita ruokia. Intialainen soijapalacurry on lempparini. Tästä ei todellakaan puutu makua.
Pasta al forno
Henkka on työmatkaillut kevään aikana pariinkin otteeseen, mikä on tiennyt minulle ainakin poikittain sängyssä nukkumista, aamuisia musiikki- ja zumbahetkiä kun ei tarvitse olla hissuksiin toisen vielä nukkuessa, sekä myös ikävän tunteita ja outoa yksinäisyyttä, kun möllötän yksin katsomassa Voice of Finlandia. Kenen kanssa mä nyt kommentoin esityksiä ja vaihdan mielipiteitä? Kotiin palaavalle miehelle on pitänyt tietenkin kokata jotain hyvää valmiiksi jääkaappiin. Lyhyemmän Riikan reissun jälkeen meillä herkuteltiin tuhdilla italialaisella uunipastalla, eli pasta al fornolla. Pennepastan kaverina uunivuoassa muhi mausteista pepperonisalamia, valkohomejuustoa ja parmesaania. Seassa oli myös tomaattia ja chiliä. Pasta al forno – 200-250 g pennepastaa – pötkö pepperonisalamia – 1 punainen chili – 150 g valkohomejuustoa (tai taleggiota, fontinaa..)…










































