Kesän 2019 parhaat palat
Postauksessa mainitut Festa Zannonin, Pescator Villas -huippuhuoneistojen, Elämyksen Taian, Maku Brewingin sekä Sportunan elämykset ja tuotteet on saatu kaupallisessa yhteistyössä Tuusulan blogipäivillä. Myös majoittuminen M/S Fredrikalla oli kaupallinen yhteistyö. Yllä olevan kuvan hetkestä se vasta alkoi. Kesä 2019. Oli toukokuu kun istuin aamusaunan rentouttamana ja aamu-uinnin virkistämänä Porvoon punaisten ranta-aittojen terassilla valmiina siirtymään seuraavaksi aamiaisen kimppuun. Saunominen Porvoon aamussa oli kesän mieleenpainuvin elämys, vaikka muitakin upeita hetkiä oli paljon. Listasin tähän kesän 2019 parhaimmat palat ja kuulisin mielelläni sinunkin vastaavat. Jätä siis omat kesämuistosi kommenttiosioon, tai jos olet bloggaaja, tee vaikka kokonainen postaus kesäsi parhaimmistosta. Lukisin mielelläni kesäisiä muistoja syksyn painaessa päälle.
Se kesä siis oli viimeinen
..ja me tiedettiin se loppuu niin. (Kuka tunnistaa biisin?) Kesä 2019 oli viimeinen, jonka vietin hoitovapaalla vailla työmurheen häivää. Otin siis parhaani mukaan kaiken ilon irti viimeisestä kesästä kotona lasten kanssa. Ensi kesänä olen palannut takaisin työelämään enkä tiedä mitä ajattelisin siitä. Samaan aikaan on todella haikea olo, mutta uuden kynnyksellä on usein myös kutkuttavan jännittävää. Niin myös tälläkin kertaa. Olen yrittänyt kuitenkin olla ajattelematta liikaa tulevaa ja nauttia täysillä viimeisestä kesästä kotona lasten kanssa. Välillä onnistuen, välillä taas en. Kesä 2019 kului hyvin pitkälti lähimatkailua suosien ja omasta kodista nauttien. Suoraan sanottuna en tiennyt haluanko edes matkustaa yhden uhmaikäisen prinsessan ja toisen suojeluvaistottoman hurjapäätaaperon kanssa kovin pitkälle tai pitkäksi…
Tuusulanjärvi – Muutakin kuin museoita ja pyöräilyreittejä
Kaupallisessa yhteistyössä Pescator Villas, Visit Tuusulanjärvi, Gustavelund, Lottamuseo, Sportuna, Elämyksen Taika, Kickbike Oy ja Historiapelit. Ihan ensimmäisenä minun pitää näin järvenpääläisenä korjata eräs yleinen harhaluulo: Tuusulanjärvi ei nimestään huolimatta sijaitse pelkästään Tuusulassa vaan järven pohjoisosaa ympäröi Järvenpää. Siitä kotikaupunkini on saanut nimensäkin: Järvenpää sijaitsee Tuusulanjärven päässä. Järveä ympäröivistä nähtävyyksistä muun muassa Ainola, Ahola sekä Kallio-Kuninkala kesäkahviloineen sijaitsevat Järvenpäässä. Tuusulan puolella sen sijaan sijaitsevat muun muassa Halosenniemi, Krapi, Gustavelund ja Lottamuseo. Tekemistä siis riittää sekä Tuusulan että Järvenpään puolella useammaksikin reissuksi. Olen ottanut asiakseni perehtyä kotiseutujeni matkailuantiin, sillä havahduin keväällä 2019 toteamaan, että olen tutustunut Tuusulanjärven alueeseen hävettävän vähän niiden neljän vuoden aikana, joina olen Järvenpäässä asunut. Nyt siihen tulee muutos…
Seesteinen lounashetki Haikon kartanossa
Yhteistyössä Hotelli Haikon Kartano & Spa. Pidän Haikon kartanon tunnelmasta. Se on samaan aikaan sekä arvokas että rauhoittava. Sellainen, että tekee mieli hengähtää syvään ja hidastaa tahtia. Tunnelma on sopivan ylellinen, mutta kuitenkin sellainen, että itsensä tuntee tervetulleeksi. Joskus ylellisellä tunnelmalla on päinvastainen vaikutus, mutta ei Haikossa. Rauhaisa tunnelma kattaa itse kartanon lisäksi Haikon vehreän puutarhan ja kylpylän alueet.
Huippukylmä – 3 minuuttia 120 pakkasasteessa
Yhteistyössä Hotelli Haikon Kartano & Spa. Oli toukokuinen lauantaiaamu kun lähdimme ajamaan tuttua reittiä kohti Porvoota. Minä tiesin minne olemme tarkalleen ottaen menossa, mutta Henkka ei, sillä olin järjestänyt hänelle yllätyksen hääpäivän kunniaksi. Pian Henkalle selvisi, että yllätyksen tapahtumapaikkana toimii Haikon Kartano & Spa. Mukaan hänen oli pitänyt pakata uimahousut. Onkohan yllätys kylpyläkäynti? Ehkä jokin hemmotteluhoito? Hieronta? Jotain ihanaa? Ei, vaan tyrkkään aviomieheni -120 asteeseen jäähtymään.
Muumimatkalla Suomessa
Sisäänpääsyt saatu yhteistyössä Visit Naantalin ja Muumimuseon kanssa. Meillä asuu pieni muumifani. Uskon että näin on monessa muussakin suomalaisessa lapsiperheessä sekä myös lapsettomassa perheessä. Muumit vetoavat aikuisiinkin, vaikka ainakaan Henkka ei myönnä mitään. Minä sen sijaan olen huomannut kaappiin muuttaneen muutaman muumimukin kuin itsestään ja pikkubloggaajan muumihahmot ovat mielestäni ehdottomasti lelujen söpöimmästä päästä. Ketään perheestämme ei ole myöskään varsinaisesti jouduttu pakottamaan matkustamaan muumikohteisiin, vaikka toki suurin innoittaja reissuille ovatkin pikkubloggaajan onnesta loistavat silmät ja maailman levein hymy suloisine hymykuoppineen, jotka syttyvät lapsen kasvoille aina kun näkyvillä on muumeja. Ja niitähän on ollut näkyvillä ilahduttavan usein. Kas tässä vinkkimme muumimatkalle kotimaahan:
M/S Fredrika – Laivamajoitus Porvoonjoella
Yhteistyössä Old Town Bed&Breakfast Ida-Maria. Vuonna 1930 valmistunut vanha höyryhinaaja, sittemmin risteilyaluksena toiminut M/S Fredrika, lepää laiturissa Vanhan Porvoon kupeessa. Astumme laivaan ja suoraan ovesta sisään makuuhyttiin, jossa meitä tervehtii ikkunoista aukeava valoisa näky joen toisella puolella nököttäviin Porvoon ikonisiin vanhoihin puutaloihin. Talojen takana komeilee Porvoon tuomiokirkko. Ajatella, että saamme herätä huomenna näihin maisemiin.
Suomen ihanimmat kesäkaupungit
Kesä Suomessa kuuluu yhä useamman suunnitelmiin kun lähimatkailu ja kotimaan matkailu yleisestikin kasvattavat suosiotaan. Me olemme tutustuneet kotimaamme matkailuantiin nyt jo useampana kesänä peräkkäin, sillä olemme kokeneet sen vaivattomimmaksi ja mukavimmaksi tavaksi matkustaa pienten lasten kanssa. Toisaalta nälkä on kasvanut syödessä ja olemme ahmineet kotimaan kohteita myös siksi, että olemme ihastuneet Suomeen yhä syvemmin matkoillamme. Tämähän on oikeasti tosi ihana matkailumaa. Ainakin silloin kun säät suosii. Halusin listata 10 ihaninta kesäkaupunkia, mutta en millään keksinyt kuin 9, joita haluan oikeasti suositella. Isot itsestäänselvyydet, kuten Helsinki, Turku ja Tampere jäivät pois listalta, sillä luotan että osaatte suunnata niihin ilman apuanikin. Tässä siis 9 kesäisen Suomen lempparia, joissa jokaisessa olen nauttinut ihanista…
Kesän 2018 parhaat hetket kotimaassa
Listasin blogiin kesän 2017 parhaat hetket ja postaus oli niin tykätty, että halusin tehdä samanlaisen fiilistelyjutun myös kesästä 2018. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että jouduin miettimään tätä alkuun melko kauan. Kesä 2018 meni sellaisessa univelkasumussa (kiitos huonosti nukkuvan vauvan), etten muista sitä niin hyvin kuin edellistä kesää. Kun sitten aloin katsella kesäkuvia ja muistella kaikkien aikojen hellekesää 2018, tuli ihania hetkiä mieleen kuitenkin yhtäkkiä niin paljon, että jouduin tekemään jopa pientä karsintaa ettei tästä tule ihan älytöntä kilometripostausta. Moni näistäkin hetkistä on sellaisia ihan pieniä onnenvälkähdyksiä, kun ohikiitävän hetken ajan kaikki on vaan niin hyvin, että hymyilyttää ihan hirveästi. Ei siihen välttämättä tarvita paljon. Oma asenne ratkaisee ja ennen kaikkea…
Porvoon lempparit – 9+1 vinkkiä
Porvoo on yksi kotimaan lemppareistani. Sen vanhankaupungin suloinen tunnelma, vähän hankalat mukulakivikadut, komea kirkko ja kaunis kävelypolku joen varrella ihastuttivat heti ensikättelyssä ja tekevät sen yhä uudestaan ja uudestaan. Vuodesta ja vuodenajasta toiseen. Porvoo on myös ruokamatkailijan unelmakohde. Vaikka olemme vierailleet Porvoossa useasti, on meillä vielä monta kiinnostavaa porvoolaisravintolaa testaamatta. Testattujakin on kertynyt toki monia ja tässä on lista sekä lempiravintoloistamme, kaupungin suloisimmista kahviloista että muista Porvoon lemppareistamme. Eli kaikesta siitä, mitä meidän mielestä Porvoossa kannattaa tehdä, nähdä ja kokea. Löytyvätkö sinun Porvoon lempparisi listaltamme?
Talvinen Porvoo
Pakkanen puraisee nenänpäätä heti kun astun ovesta ulos. Kävelemme pari askelta ja olemme Jokikadulla, joka on toinen Vanhan Porvoon pääkaduista. Näin aikaisin aamulla putiikit ovat vielä kiinni eikä lumisella kadulla näy ketään. Vedän pipoa syvemmälle päähän ja askeleet vievät meidät rivakasti kohti siltaa ja toiselle puolelle jokea. Jäätyneellä joella on pari pilkkijää ja vastaan tulee muutama punaposkinen lenkkeilijäkin. En tiedä johtuuko se auringosta vai siitä että olemme kävelleet reippaasti, mutta pakkanen ei tunnu enää yhtä kylmältä ja hetken tuntuu jopa keväältä, vaikka onkin vasta tammikuu. Hanki kimaltelee auringossa ja pastellinväriset vanhat talot ovat saaneet ylleen kauniin lumikuorrutuksen.
Rauman parhaat palat
Meillä on aina muutama teema, joiden mukaan suunnittelemme reissumme kohteesta riippumatta. Emme yritä ahmia kaikkia nähtävyyksiä vain siksi, että niin kuuluisi muka tehdä, vaan etsimme kohteista juuri meitä kiinnostavat jutut ja teemme näin reissuista omannäköiset. Samat meitä kiinnostavat teemat esiintyvät toistuvasti täällä blogissa ja voitte luottaa siihen, että kerromme teille aina muun muassa sen mistä olemme saaneet maukkaimmat ruoat, missä on ollut parhaat maisemat ja mistä löytyy jotain sellaista, jota muut eivät ole vielä löytäneet. Tehdäänpä tarkempi katsaus lempiaiheisiimme ennen kuin annamme teemojen mukaiset parhaat vinkkimme Raumalle. Ensimmäinen teema ei liene yllätys kenellekään, joka on vähänkään lukenut meidän blogia: Ruoka ja juoma. Ruokamatkailu on meidän juttumme ja menemme aina ruoka…









































