Kerava

Ennen kuin aloitan varsinaisen jutun siirretäänhän lähettyvillä olevat herneet hieman kauemmaksi, etteivät ne vaan mene vahingossa sieraimiin. Tämä juttu on kirjoitettu huumorilla, se on kärjistetty eikä siinä ole tarkoitus pilkata ketään tai mitään. Uskoisin että lukijamme ymmärtävät tämän sanomattakin, mutta kunhan nyt vaan varmistin, ettei kenellekään tule turhaan paha mieli.

Seuraa nimittäin tietopläjäys siitä, kun helsinkiläistyttö muutti Keravalle ja alkoi havainnoida ympäristöään. Miltä näyttää Kerava ja keravalaiset? Kas tässä kokemuksiani noin puolen vuoden keravalaisuuden ajalta:

– Keravalla on kylmä. Jos Helsingissä sijaitsevalla työpaikallani on kotiin lähtiessäni alle kymmenen astetta pakkasta, on Keravalla pakkasasteita vähintään 20 (saatan ehkä liioitella luvuissa, mutta ymmärtänette pointin). Keväällä asetelma tosin kääntynee päälaelleen, kun kylmä meri viilentää rannikkoa yhdessä Helsingissä viimaisena puhaltavan tuulen kanssa. Mutta syksyllä ja talvella Keravalla on kylmä. Piste.

– Kaikilla keravalaisilla lenkkeilijöillä on sininen takki. Hämäännyin yhdellä ensimmäisistä juoksulenkeistäni Keravalla kovasti, kun luulin, että sama lenkkeilijä tulee minua koko ajan vastaan. Miten se tuohon taas ehti? Pian tajusin, että lenkkeilijä on eri, mutta hänen takkinsa on samasta mallistosta kuin noin kymmenellä edellisellä lenkkeilijälläkin. Keravalla on varmaan ollut joskus miesten siniset tuulitakit tosi hyvässä tarjouksessa. Sinitakkisia keravalaisia voi bongata lenkkipolkujen lisäksi myös muualla kaupungilla kuten lähikaupan kassajonossa, parkkipaikalla tupakkaa polttelemassa tai vaikkapa auton ratissa.

– Keravalla juosten lenkkeilevät lähinnä vain miehet. Tunnen etten kuulu lainkaan joukkoon kun juoksen naisena pitkin metsiä, takkini on musta ja vastaan tulee vain sinitakkisia juoksijamiehiä. Naisiakin toki tulee ainakin toisinaan vastaan, mutta he harvoin juoksevat. Yleensä naisilla on mukanaan koira tai kävelysauvat, usein ystävä tai puolisokin sekä lastenrattaat.

– Keravalla on paljon enemmän sauvakävelijöitä kuin Helsingissä. Kauniina sunnuntaipäivänä kävelyteillä saa ihan varoa ettei saa sauvasta sääriluuhun, kun keravalaiset kokoontuvat kaduille sauvakävelemään. En ole ehkä koskaan tuntenut itseäni yhtä keravalaiseksi kuin silloin, kun sauvakävelin keskellä Keravaa heijastinliivi päälläni muiden kaltaisteni joukossa. Vain sininen takki puuttui.

– Kaupan myyjät ovat Keravalla todella mukavia. R-Kioskin myyjä juttelee mukavia, Valintatalon kassan kanssa saa aikaan pitkän keskustelun kondensoidusta maidosta, jonka kassamyyjä bongaa ruokaostoksistasi ja jos pyydät apua, saat sitä varmasti hymyn kera. Jokaisella kauppareissulla on varauduttava juttelemaan myyjän kanssa, joten täällä ei toimi ajatus siitä, että käyn vaan nopeasti kaupassa ilman että minun tarvitsee puhua mitään tai katsoa ketään silmiin. Ja sehän on ihan mahtavaa! Hyvä keravalaiset myyjät! Helsingin mutrusuilla olisi teiltä paljon opittavaa.

– Keravalla jalankulkijan on turvallisempi ylittää tie kuin Helsingissä. Autoilijat väistävät ja pysähtyvät varmuuden vuoksi suojatien eteen, vaikka olisit vielä (satojen) metrien päässä tien ylityksestä. Täällä kenelläkään ei tunnu olevan liian kiire ja kaikilla on suomalaiset rekisterikilvet autoissaan. Toisin sanoen Keravalla ei tarvitse pelätä holtittomasti kaahaavia itä- tai etelänaapureita, joiden alta Helsingissä saa jatkuvasti juosta pois.

– Keravalaiset käyttävät junaa aamuisin, mutta illan junissa on vain vähän porukkaa. Viimeiset jäävät pois viimeistään Saviolla ja Keravalla kanssani ulos junasta astuu vain muutama henkilö, kun heitä on aamun junassa ihan tungokseksi asti. Nieleekö Helsinki puolet keravalaisista päivän aikana, vai palautetaanko heidät muilla keinoin illaksi kotiin?

– Joulun aikaan keravalaiset koristavat pihojaan ja parvekkeitaan lukuisilla jouluvaloilla. Tämän keravalaiset tekevät tyylillä ja hyvällä maulla. Jouluvalot olivat viime jouluna niin kauniita, että kävimme ihan vartavasten kiertelemässä omakotitaloalueella ihailemassa valoin koristeltuja pihoja ja talojen ulkosivuja. Mauttomat vilkkuvat moniväriset valot puuttuvat Keravalta kokonaan. Ehkä niitä ei myydä täällä. Hyvä niin.

– Keravalaiset ovat hyvin neutraalin näköistä sakkia. Keravan kaduilla talsiessa ei tarvitse pelätä, että vastaan tulee joku radikaalia tyylisuuntaa edustava henkilö. Täällä vastaan ei tule pinkkitukkaista irokeesipunkkaria, taidokas sotamaalaus kasvoilla kulkevaa mustanpuhuvaa goottia, täyteen lävistettyä ja tatuoitua hyypiötä tai ketään muutakaan massasta rajusti erottuvaa henkilöä. Tai jos tulee, on hän nähtävyys, jota kerääntyy vaivihkaa pällistelemään koko sinitakkinen keravalaisjoukko.

– Ehkä parasta Keravalla on kaupungissa asuvien appivanhempieni lisäksi kesäisin järjestettävät Valkosipulifestivaalit. Valkosipulifestareille matkustaa mielellään junalla vaikkapa Helsingistä asti. Kojuja kierrellessä ja Aurinkomäellä olevaa ohjelmaa katsellessa aika kuluu kuin siivillä ja välillä voi levähtää aurinkoisella terassilla oluttuopin kera. Ja tokihan se olutkin on maustettu valkosipulilla. Nam.

– Rane on urbaani legenda. En ole löytänyt Ranea ja Keravan kolleja, vaikka olen kuinka potkinut seiniä öisin. Huijausta.