Vadelmabanoffee
Tein vuodenvaihteessa kauan mielessäni kummitellutta banoffeeta. Banaania, toffeeta ja kermavaahtoa yhdistelevä kakku onnistui yllättämään herkullisuudellaan ja minun oli suorastaan pakko saada tuota herkkua uudestaan. Mutta koska olen minä, enkä voi tehdä täysin samaa ruokaa kahta kertaa peräkkäin, päätin korvata banaanin jollakin muulla. Ajattelin ensin mansikkaa, mutta koska muistin yhtäkkiä erään ruokavieraamme mansikka-allergian, vaihdoin mansikat lennossa vadelmaan. Eihän olisi kiva aiheuttaa allergiaoireita brunssille saapuvalle kälylle. Vadelmainen banoffee (vadoffee?) oli yhtä herkullista kuin banaaninen esikuvansakin. Ja sitä mansikkaakin täytyy vielä kokeilla.. Vadelmabanoffee – 100 g voita – 200 g digestivekeksejä – 1 prk kondensoitua maitoa – rasiallinen vadelmaa – 2, 5 dl vispikermaa – värikästä raesokeria koristeeksi Keitä ensin kondensoidusta maidosta toffeeta.…
Antigua – Kokemuksia Karibian risteilyltä
Antigualle jalkautuessamme meidän ei tarvinnut miettiä lainkaan päivän ohjelmaa. Pääsimme nimittäin osallistumaan ilmaiseksi laivayhtiön järjestämälle retkelle, jolla kierrettäisiin saaren tärkeimmät nähtävyydet. Siihen menisi lähes tulkoon koko päivä, joten meidän ei tarvinnut kuin saapua sovittuun aikaan sovittuun paikkaan ja sieltä meidät ohjattaisiin bussin kyytiin, joka kierrättää meitä ja muita risteilyturisteja pitkin saarta. Itse en ole yleensä ollut tällaisten isolle porukalle järjestettyjen retkien ystävä, vaan kierrän matkakohteessa mieluummin omin päin tai pienemmällä porukalla. Toisaalta laivayhtiön retkellä kaikki on helppoa ja valmiiksi mietittyä, eikä tarvitse kuin osata seurata opasta ja painaa mieleen monelta bussi jatkaa taas matkaansa. Puolensa ja puolensa. Saavuimme tosiaan aamulla sovittuun aikaan laivan aulaan, jossa meille jaettiin rintaan liimattavat nimikyltit.…
Chilimutakakku
Minä rakastan mutakakkuja ja kokkaan niitä mielelläni niiden helppouden ja nopeuden vuoksi. Ja tietysti myös siksi, että suklainen mutakakku on vaan ihan törkeän herkullista. Viimeksi kun leivoin mutakakkua, ehdotti Henkka, että lisäisin sinne chiliä. Olin kuitenkin jo ostanut Lontoon rakeita lakumutakakkua varten, joten tuolloin keittiössämme syntyi lakritsilla maustettua mutakakkua. Chilimutakakku jäi kuitenkin kummittelemaan mieleen ja leipaisin sellaisen lopulta kihlajaisbrunssillemme.
Aprikoosikeitto
”Apricot stone hidden in my hand, given back to me, from the motherland….” lauloi Armenian Eva Rivas vuoden 2010 Euroviisuissa ja jostain syystä biisi soi edelleen ajoittain päässäni. Älkää kysykö miksi, en edes muista erityisemmin pitäneeni aprikoosibiisistä. Siitä se ajatus kuitenkin sitten lähti. Teimme nimittäin tämän vuoden Euroviisufinaalikatsomoomme 10 ruokaa kymmenestä finaalimaasta ja päätin, että jos Armenia on finaalissa, syödään meillä jotakin aprikoosiruokaa. Ja niinhän siinä kävi, että Aram MP3 vei Armenian vuoden 2014 finaaliin ja minä kaivoin aprikoosit esiin kaapista. Aprikoosi on Armenian kansallishedelmä ja armenialaisia reseptejä etsiessäni löysin monta erilaista aprikoosiruokaa. Suuri osa niistä oli makeita, mutta minä halusin tehdä suolaisen ruoan. Kun törmäsin aprikoosikeittoon tiesin, että siinä…
Jarkon salaatti – katso herkullinen ohje
Oikeasti tämä ei kai ole Jarkon keksimä salaatti, mutta koska Henkka pölli reseptin häneltä, kutsumme sitä Jarkon salaatiksi. Salaattia on hauska kutsua Jarkon salaatiksi myös siksi, että ajatus salaattia tekevästä Jarkosta on hieman absurdi. Tai oli ennen kuin näin todistusaineistokuvat siitä, että mies todella pilkkoi salaatin omin isoin kätösin. Hyvä Jarkko! Alkuperäisessä reseptissä oli kuulemma sinihomejuustoa, mutta Jarkko oli vaihtanut sen parmesaaniin. Mekin teimme näin ollen salaatista parmesaanisen version, mutta sinihomejuustokin sopii tähän varmasti täydellisesti, ja sitäkin versiota täytyy vielä kokeilla. Salainen ainesosa Jarkon salaatissa on hunaja, eikä pippuriakaan kannata säästellä. Jarkon salaattia on syöty jo ainakin kaksissa grillikauden avajaisissa ja se sopiikin erinomaisesti grilliherkkujen kaveriksi. Nappaa tästä siis helppo…
St Lucia – The land, the people, the light – Kokemuksia Karibian risteilyltä
Olin lukenut ennen Karibian risteilyämme paljon St Lucian saaresta. Olin ihaillut kuvia sen kauniista luonnosta, Piton-vuorista, vesiputouksista ja La Soufrieren tulivuoresta. Saari kuulosti aivan trooppiselta paratiisilta enkä malttanut odottaa, että pääsen kiertelemään pitkin sen kaunista luontoa. Vaan yhtä asiaa en ollut ottanut huomioon. Välimatkoja. Vuoristoisen saaren serpentiiniteillä ei kuljettaisikaan ihan tuossa tuokiossa nähtävyydeltä toiselle, vaan saaren pohjoisosaan saapuvalta laivalta olisi monen tunnin ajomatka keskemmäs saarta, jossa muun muassa se tulivuori sijaitsee. Matkustusajan lisäksi matkustushinnat tärkeimmille nähtävyyksille olivat hieman liikaa meille, joten jouduimme pistämään suunnitelmat uusiksi. Ja siellä me sitten seisoimme saaren pääkaupungin Castriesin satamassa punomassa plan B:tä. Oviaukosta näki, miten trooppinen sadekuuro piiskasi sunnuntaisin hiljaisena pysyttelevää pääkaupunkia, jossa ei muutenkaan…
Porsaankylkeä grillissä
Henkka on meistä kahdesta ehdottomasti Keltaisen keittiön grillimestari. Kun meiltä tiedusteltiin haluaisimmeko ottaa osaa kilpailuun, jossa tulisi loihtia Suomen Kotitilan luomuporsaasta grilliherkkuja, heitin pallon oitis Henkalle. Henkka innostui grilliporsaskisasta ja niin ilmoitin meidät mukaan kilpailuun ja tilasin kilpailulihat kotiin Suomen Kotitilan nettisivuilta. Homma kävi erittäin näppärästi ja sovittuun aikaan pihaan kurvasi auto mukanaan vakuumipakattua possua noin 700 gramman – 1 kilon pakkauksissa. Työnsimme osan suoraan pakastimeen ja luuton porsaankylki jäi jääkaappiin odottamaan grillaushetkeä.
Barbados – Kokemuksia Karibian risteilyltä
Kun risteilyaluksemme saapui Barbadokselle, olivat odotukset saarta kohtaan korkealla. Olinhan lukenut saaren olevan yksi läntisen maailman varakkaimmista maista heti Yhdysvaltojen ja Kanadan jälkeen. Saaren pääkaupunki Bridgetown on suurempi kuin muiden Karibian saarten pääkaupungit ja sen on kehuttu olevan moderni ja toimiva kaupunki. Bridgetownista löytyy toimivat maakaasu- ja sähköverkot, Internet-kahviloita, langattomia nettipalveluita ja maailman puhtaimmaksi väitettyä hanavettä. Karibian itäisimmän saaren ilman sanotaan olevan raikkainta koko maailmassa ja tuleehan Barbadokselta myös poptähti Rihanna. Tämän täytyy olla hieno paikka. Ihan niin ihana trooppinen nykyaikainen paratiisi Barbados ei ollut kuin minkälaiseksi olin sen kuvitellut. Bridgetown oli toki iso, mutta melko rähjäinen. Kaupungin vierestä löytyvä ranta oli kaunis, mutta hieman likainen. Ilma ei ollut erityisen…
Italialainen salamipiirakka
Etsin huhtikuiselle kihlajaisbrunssillemme suolaisen piirakan reseptiä. Olin saanut jostain pakkomielteen siitä, että sen pitäisi sisältää salamia, ja kun googletin sanat salami ja piirakka, päädyin kälyni Hulin blogiin. Italialainen salamipiirakka näytti niin herkulliselta, että päätin tehdä sitä silläkin uhalla, että brunssille saapuvat Huli ja Herra Longfield nauravat rumalle piiraalleni kertoen, että heidän tekemänsä piirakka oli paljon parempi ja hienompi.
Grenada – Kokemuksia Karibian risteilyltä
Viime Grenada-postauksessa kerroin saaren värikkäästä historiasta, sen kauniista ja hedelmällisestä luonnosta sekä köyhästä hurrikaanien runtelemasta saaresta, jolta muuttaa koko ajan enemmän väkeä pois kuin mitä saarelle muutetaan. En osannut odottaa Grenadalta juuri mitään sinne astuessani, mutta kun laiva lipui illalla ulos satamasta, olin montaa kokemusta rikkaampi, maailmani oli avartunut huimasti ja olin ihastunut tuohon pieneen monimuotoiseen saareen. Grenada-päivä oli täynnä huikeita hetkiä. Aamu valkeni trooppisen kosteana ja kuumana. Astelimme ulos laivasta ja otimme suunnaksi sataman vieressä sijaitsevan Fort George -linnoituksen. Kiipesimme paahtavassa kuumuudessa linnoitukselle ja olimme aivan läkähtyneitä jo siinä vaiheessa. Voiko tässä kuumuudessa tehdä mitään? Mistä saamme lisää vettä? Kuumuudesta huolimatta Fort George oli vaikuttava ilmestys. Hieman jo ränsistynyt…































