Kasvisruoat,  Lisukkeet,  Reseptit

Pian sitruunainen risotto

Erottelin luomukananmunan keltuaista lammilaisen vanhan huvilarakennuksen keittiössä. Mietin paistaisinko valkuaisesta huomenna munakasta. Talteen se pitäisi ainakin ottaa, vaikka risottoon käytetään vain keltuainen.

Pia hääräsi risoton parissa lieden äärellä. Lokakuinen ilta pimeni raidallisin verhoin somistettujen ikkunoiden takana. Saana lämmitti pihasaunaa ja Arna naputteli vielä läppäriään tuvan pitkän pöydän ääressä.

Minä olin saanut kunniatehtävän toimia Pian keittiöapulaisena. Sekoitin keltuaisen kermaan, raastoin parmesaania mukaan ja puristin sitruunan mehun seokseen. Mausteeksi lisäsin mustapippuria.

Sitruunarisotto oli erilainen kuin omani. Siinä missä minun versioni on kirpsakka, jopa tymäkän puoleinen, on Pian risotto lempeämpi. Siinäkin maistuu ihanasti sitruuna. Sitruunan lisäksi Pia laittaa risottoonsa rosmariinia, jota en olisi itse keksinyt lisätä, mutta joka tuo makupalettiin täydellisen lisäyksen.

Lammilla söimme sitruunarisoton vaalean kalan kanssa. Kuhan, jos en ihan väärin muista. Kotona risottoa uudestaan tehdessäni paistoin sen kaveriksi leivitettyjä kalaleikkeitä, sillä tiesin että lapsetkin syövät “jättikalapuikkoja”. Lisukkeeksi kypsensin vielä kesäkurpitsaakin.

Pian sitruunainen risotto

Katso sitruunarisoton resepti täältä

Tällä kertaa reseptipostaukseni ei sisällä reseptiä, sillä hakukoneoptimoija minussa ei halua tuottaa tuplasisältöä verkkoon ja haluan ohjata liikennettä suuresti arvostamani kollegan sivustolle.

Nappaa siis resepti Pian Lyhyenä hetkenä -blogista ja viivähdä paikalla pidempikin hetki Pian sivustoon tutustuen. Artikkelit on kirjoitettu niin taidokkaasti että niitä suorastaan uppoutuu ahmimaan. Ihan niin kuin lempeää sitruunarisottoakin.

0 kommenttia

  • sirkku

    Heissan, ja kiitos taas kivasta postauksesta. Itse olen nyt hurahtanut myös risoton tekoon. Aiemmin suorastaan pelkäsin sen tekemistä, mutta keväinen herkku, vihreä parsa, sai minut uskaltamaan risoton tekoa. Upean miedon makuinen parsarisotto on valmistunut siis keittiössäni jo parikin kertaa, on onnistunut upeasti! Tuota sitruunaista risottoa täytyy myös joskus kokeilla, kiitos vaan vinkistä! Ja aurinkoista kevättä!

    • Martina

      Kiitos kommentistasi. Mukava kuulla kuulumisiasi. 🙂 Hienoa että olet uskaltautunut risoton keittelyn pariin. Se on aivan ihanaa puuhaa eikä ollenkaan niin vaikeaa kuin helposti ajatellaan. Kokeile ihmeessä sitruunaistakin risottoa jos parsarisottokin jo onnistuu. Aurinkoista ja lämmintä kevättä sinullekin!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *