Prahan Vanhakaupunki
Vltava-joen varrelle alkoi kerääntyä asutusta jo 800-luvulla. Alueella sijaitsi kauppapaikka ja sen myötävaikutuksesta ihmisiä kerääntyi paikalle yhä enemmän ja enemmän. Prahan kaupunki sai näin alkunsa. Kaupungin vanhin osa tottelee luontevasti nimeä Vanhakaupunki (Stare mesto) ja sen alueella sijaitsee nykyisen Prahan keskustana pidetty Vanhankaupunginaukio. Vanhankaupunginaukio ja Raatihuoneen torni Prahaan saavuttuamme meistä tuntui luontevalta aloittaa kaupunkiin tutustuminen juuri Vanhankaupunginaukiolta. Kun olimme täyttäneet nälkäiset vatsamme Mlejnicen leipägulassilla, astelimme kaikessa rauhassa lähellä sijaitsevalle aukiolle ihmettelemään torstaisen alkuillan tunnelmaa. Vanhankaupunginaukio oli täynnä ihmisiä. Osa istui aukion laidan terasseilla juomassa olutta tai nauttimassa kupin kahvia. Osa ihmisistä oli kerääntynyt taitavan katusoittajan ympärille. Joku nappasi herkullista tuoksua levittävästä kojusta paikallisen putkimaisen leivonnaisen ja joku ruokki puluja leipäpaloilla.…
Pizzeria Napoli – Tampereen parhaat pizzat?
Tampereen matkaa suunnitellessani, mietin myös, mikä olisi kiva lounaspaikka meille perjantaille ennen kuin lähdemme ajamaan kotiin. Netin selailu loppui lyhyeen kun muistin Pizzeria Napolin, jota ainakin työkaverini on kehunut kovasti. Sinne on päästävä ja se saa luvan sopia Henkallekin, päätin ja kirjoitin Napolin osoitteen ylös. Tampereen paras pizzapaikka kuulosti myös Henkan mielestä hyvältä, joten tallustelimme Aleksanterinkadulla sijaitsevaan pizzeriaan kun vatsat alkoivat kurnia. Ravintola oli täynnä, mutta saimme pian pöydän terassilta. Olin tutkinut Napolin pizzalistaa jo kotona, sillä huikean 100 pizzan listassa riittää tutkittavaa. Hylkäsimme heti kaikki peruspizzat ja päätimme valita toisen pizzoistamme Tex Mex -listalta. Tulista amerikkalaista Texas Pete -kastiketta sisältävistä pizzoista valikoitui lopulta meidän lounaaksemme Pollotex, jossa on kanaa,…
Daim-jäätelö
Raikkaat sitruksiset, hedelmäiset ja marjaiset jäätelöt sekä sorbetit ovat suosikkejani, mutta välillä tekee mieli jotain todella överimakeaa jäätelöä kunnon sattumilla. Ben&Jerry- jäätelöt ovat omiaan hillittömään jäätelömässäilyyn, mutta herkkujäätelöä voi tehdä myös itse. Minä valmistin Daim-jäätelöni perinteisellä menetelmällä ilman jäätelökonetta tyrkkäämällä jäätelömassan kannellisessa astiassa pakastimeen ja käymällä sekoittelemassa sitä noin tunnin välein. Lisäsin jäätelöpohjaan runsaasti Daim-rouhetta ja lorautin hetken mielijohteesta vähän kinuskikastikettakin sekaan. Lopputulos oli juuri niin ihanan makea kuin toivoinkin Daim-jäätelöni olevan. Daim-jäätelö – 3 kananmunaa – 2,5 dl vispikermaa – 0,5 dl glukoosisiirappia – 2 Daim-patukkaa (miinus kokin oikeudella otetut maistiaiset molemmista patukoista. Laaduntarkkailua nimittäin…kröhöhöm…) – kinuskikastiketta Vaahdota kananmunat. Lisää glukoosisiirappi vaahtoon ja vatkaa vähän lisää. Vatkaa kerma omassa…
Prahan olutmuseot
Praha on tunnettu hyvästä ja halvasta oluestaan. Olutta myydään jokaisessa kuppilassa, sitä on ihan ok juoda kadulla kävellessä ja ruokakaupan hyllyt ovat täynnä erilaisia olutpulloja ja -tölkkejä. Prahassa on oluelle myös oma museonsa, tai itseasiassa kaksikin, joista toinen tosin on hyvinkin pubimainen. Toinen, se museomaisempi olutmuseo, sijaitsee vanhassa kaupungissa osoitteessa Husova 7. Kaksikerroksisessa museossa voi tutustua oluen historiaan sen valmistusprosessiin erilaisiin olutpulloihin ja niiden korkkeihin (kaksi edellistä olivat värikkyydessään lemppareitani tässä museossa) sekä kaikkeen mahdolliseen, mitä oluesta voi haluta tietää. Ja mikäs se sellainen olutmuseo olisi, etenkin kun ollaan Prahassa, jossa ei pääsisi maistamaan olutta. Museon kellarikerrokseen rakennetun baarin pöytään saa mukaan neljä pientä tuopillista olutta, joita saa maistella kaikessa…
Rakkaudesta Helsinkiin: Seurasaari
Muistan Seurasaaren jo lapsuudestani. Muistan oravat, jotka tulivat syömään pähkinöitä kädestä ja kiipesivät olkapäälle niin, että melkein pelotti, mutta enemmän nauratti. Muistan hanhet Seurasaaren rannassa ja sen, että saaren kiertävä reitti oli tosi pitkä. Mikä valtava saari Seurasaari onkaan! Niin, kenties pienen lapsen askelilla 46 hehtaarin kokoisen saaren kiertäminen tuntui pitkältä matkalta, mutta vanhempana saarelle palattuani sain huomata, ettei Seurasaaren kiertämiseen kulukaan ihan koko päivää. Oikeastaan se on juuri sopivan kokoinen pienelle päiväkävelylle. Seurasaari on ollut kansanpuisto jo vuodesta 1890, jolloin sinne kuljettiin lautalla. Silta saareen valmistui vuonna 1892 ja sitä pitkin helsinkiläiset tallustivat saareen tutustumaan kaikenlaisiin jänniin uutuuksiin, kuten ilotulitukseen ja jäätelönmyyntiin. Vuodesta 1909 saaressa on toiminut ulkomuseo, jonne…
Vltava ja Kaarlensilta
Praha on rakennettu Vltava-joen rannoille ja jokea ympäröiville kukkuloille. Prahan, kuten yleensä myös muiden joenvarsien kaupunkien keskeisimmät alueet sijoittuvat parhaille paikoille joen rannoille. Vltavan mutka ympäröi vanhaa kaupunkia ja toisella puolella jokea kohoaa Prahan linna. Vltava on Elben sivujoki ja Tsekin pisin joki. Se hallitsee Prahan maisemaa ja sitä pitkin lipuu erilaisia aluksia, polkuveneitä ja lukuisia kauniin valkoisina hohtavia joutsenia. Joella seilaa turisteille suunnattuja risteilyjä, joista osalla tarjotaan myös ruokaa. Illallisristeilyillä saattaa olla myös elävää musiikkia. On myös lyhyempiä Prahan keskustan esitteleviä risteilyjä ja pitkiä kauemmas keskustasta vieviä reissuja. Me kävimme tunnin kestävällä risteilyllä, joka alkoi vanhan kaupungin pohjoisosasta. Laiva lipui kaikessa rauhassa Kaarlensillan ali ja kävi pyörähtämässä ympäri palatakseen…
Minun Italiani
Minun Italiani on kaunis, vanhaa aikaa henkivä, romanttinen, eloisa, samaan aikaan vilkas sekä rauhallinen, äänekäs ja hiljainen, mielenkiintoinen ja kaikilla aisteilla elettävä. Minun Italiassani kuljetaan rauhassa, pysähdytään ihailemaan kauniita yksityiskohtia ja kuunnellaan ihanaa italian kieltä, jota paikalliset puhuvat kovaan ääneen. Minun Italiassani herkutellaan hyvällä ruoalla, istutaan pöydässä pitkään ja tilataan ruokajuomaksi talon viiniä karahvissa. Minun Italiassani ruokapöydän äärellä puhutaan paljon ja nauretaan vielä enemmän. Kippistetään, kehutaan kilvan ruokaa ja syödään ähkyyn asti. Minun Italiassani pysähdytään kahville silloin kun kahvihammasta kolottaa, vaikka seuraavaan paikkaan olisikin jo kiire. Minun Italiassani on aina aikaa piipahtaa gelateriassa valitsemassa kipollinen jäätelöä. Maailman paras jäätelö nautitaan portailla istuen tai kaikessa rauhassa kävellen hyvän ystävän, puolison, perheenjäsenen…
Turskaa, pestorisottoa ja paahdettuja tomaatteja
Onko sinustakin vaikea keksiä kalaruokia arkeen? Pannulla pyörii aina sama lohenpala, uunissa muhii kasa kalapuikkoja ja kuivakaapissa majailee tonnikalapurkkiröykkiö, joka kaivetaan esiin kun muistetaan, että kalaa pitäisi tosiaan syödä enemmänkin kuin kerran viikossa. Ja vieläpä vaihtelevasti. Ikuinen ongelma. Miten se onkin niin vaikeaa? Onneksi on ruokablogit, joista ammentaa reseptejä ja vinkkejä erilaisiin kalaruokiin. Ja onneksi on myös Lidl, jonka Isokari-kalavalikoima tuo lähellä pyydettyä tuoretta kalaa suomalaisiin koteihin, niin arkeen kuin juhlaankin. Valikoimassa on muun muassa friteerattua muikkua Kuusamosta ja siikaa Paraisilta. On myös lohta eri muodoissa, silakkapihvejä sekä norjalaisia turskan selkäfileitä. Vaikka olen aikoinaan samaistunut siihen Lidlin mainoksen ennakkoluuloiseen ukkeliin, olen ajan myötä heittänyt ennakkoluuloni romukoppaan ja uskaltautunut Lidliin ostoksille…
Mlejnice – Ravintolasuositus Prahaan
Mikä siinä onkin, että aina kun saapuu perille matkakohteeseen, on ihan julmettu nälkä. Vatsa kurnii kuuluvasti, vaikka olisi juuri syönyt lentokoneessa mahansa täyteen ja napsinut päälle vielä eväskarkkejakin. Prahaan saavuttuamme täytimme vatsaamme myös tuopillisilla olutta matkalla hotellille. Silti hotelliin kirjauduttuamme oli nälkä niin kova, että etsimme heti ensitöiksemme sapuskaa. Kyseessä ei muuten ollut ihan mikä tahansa sapuska, vaan Mlejnice-ravintolan kehuttu leipägulassi. Gulassia myydään vähän joka paikassa pitkin Prahaa, mutta väittäisin vailla pätevää vertailupohjaakin, että Mlejnicessä se on kaikkein parasta. Mlejnicen gulassi tarjoillaan koverretun leivän sisällä ja sen maku on ihan mieletön. Vahva, mausteinen, syvä, herkullinen, maukas, tuhti, lihaisa…muun muassa näillä sanoilla kuvailimme suussamme muhevana maistuvaa gulassia. Tätä kannattaa ehdottomasti maistaa…
Praha Lassen silmin
Kuten Facebook-tykkääjämme ja Instagram-seuraajamme jo tietävätkin, vietimme vuosipäiväämme tänä vuonna Prahassa. Mukana oli myös sininen matkamaskottimme Lasse, joka on jo kokenut reissaaja sekä matkabloggaaja. Nytkin otus on jo tehnyt oman matkapostauksensa valmiiksi, kun me vasta käymme läpi kuvia ja hahmottelemme postausluonnoksiamme. Päästetään siis Lasse ääneen ja katsotaan mitä mieltä hän oli Prahasta: Praha oli mahtava. Joka paikasta sai halpaa kaljaa ja sitä pääsi usein nauttimaan upeiden maisemien kera. Maisemista puheen ollen, Prahassa oli paljon näköalapaikkoja. Kiipesin itseni läkähdyksiin asti erilaisiin torneihin ja niistä aukeaviin maisemiin tutustuessa. Maistelin myös paljon ruokia ja löysin monta lempiravintolaa Prahasta. Paras niistä oli tämä.. ..hetkinen, kuulostaa siltä, että lähetykseni on tulossa.. ..kyllä vain, tilasin juuri…

































