Jälkiruoat

  • Valkosuklaasemifreddo

    Vuoden valoisin aika on taas käsillä ja yöttömät yöt ovat saaneet minut muistelemaan aikaa vuosi sitten. Tasan vuosi sitten oli nimittäin pikkubloggaajan laskettu päivä. Makasin valtavan mahani kanssa päivät sohvalla jalat ilmassa ja luin paljon kirjoja. Tuskailin kesähelteessä, mutta odotin yllättävän rauhallisesti synnytystä. Aavistin, että siihen menee vielä aikaa lasketun päivän koittamisesta huolimatta. Lähipiiri oli paljon malttamattomampi ja minä sain rauhoitella heitä odottamaan kärsivällisesti. Heräsin monena yönä ilman syytä lähes samaan kellonaikaan ja kun huomasin, etten voi tehdä mitään unettomuudelle, kirjoitin nuo ajat blogia. Työhuoneesta kuului tasainen näppäimistön naputus parin tunnin ajan aamukahden ja aamuviiden välillä. Käännyin välillä katsomaan ikkunasta yötöntä yötä ja nautin noista öisistä hetkistä jollain oudolla tavalla…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Valkosuklaasemifreddo
  • Nutella-banaanikakku

    Olen pitänyt lapsesta lähtien kaikesta missä on banaania jopa siinä määrin, että nimitimme toisiamme erään ystäväni kanssa Omenaksi ja Banaaniksi. Minä kun rakastin banaania ja ystäväni omenaa hedelmien kaikissa olomuodoissa. Banaani on edelleen yksi lempivälipaloistani, banaanijäätelö on ihanaa ja yleensäkin kaikki missä on banaania, uppoaa tälle kulinaristille paremmin kuin hyvin. Toinen ikilempparini on Nutella, johon kehitän hetkessä sellaisen riippuvuussuhteen, etten uskalla ostaa sitä kotiin kuin harvoin. Purkin kansi aukeaa ihan liian usein ja onnistun tunkemaan lusikallisen Nutellaa suuhuni jopa itseltäni salassa. Yhtäkkiä suu vaan on täynnä Nutellaa ja harvoinpa se jää siihen yhteen lusikalliseen. Yksi asia, josta sen sijaan en yleensä välitä, ovat kuivakakut. Tiikerikakku on ihan hyvää silloin kun…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Nutella-banaanikakku
  • Vadelma-salmiakkihillo

    En ole koskaan ollut säilöjätyyppiä. Meillä ei ole keitelty syksyn sadosta mehuja ja hilloja, pakastinta ei täytetä kuin ehkä satunnaisilla mansikkalaatikoilla ja olen tainnut vain kerran säilöä jotain pikkelöityä purkkiin. Älkää ymmärtäkö väärin, olisi hienoa säilöä oman pihan sato talven varalle ja keitellä hilloja ja mehuja pitkin kesää. Nyt siihen onkin itse asiassa tainnut tulla muutos. Kaikki alkoi eräästä kakkureseptistä, johon kuului hillon tekeminen itse. Vadelmahilloa keitellessäni huomasin miten helppo homma se onkaan ja tunsin itseni hieman tyhmäksi. Miksen ole aiemmin tajunnut miten helppoa hillon tekeminen on itse? Eihän siihen mene kuin hetki ja hommaan tarvitaan oikeastaan vain marjoja tai hedelmiä sekä hillosokeria. Omatekemästä hillosta saa sitä paitsi tehtyä juuri…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Vadelma-salmiakkihillo
  • Brookie – Keksin ja brownien yhdistelmä

    Siitä on jo aikaa kun pakkasin laatikollisen brookieita autoon ja suuntasin töihin viimeistä kertaa ennen mammalomaa. Pähkäilin viimeiseen asti leivonko töihin jotain vai ostanko vaan kaupasta jotain valmista. Selkäkipu oli viimeisinä työpäivinä niin jäätävä, ettei keittiössä häärääminen tuntunut hyvältä idealta. Olisin varmasti jäänyt saikulle jos työpäiviä olisi ollut yhtään enemmän jäljellä. Vikat tunnit töissä menivät nimittäin aika lailla hammasta purren. Kuitenkin kun törmäsin Pirkka-lehdessä brookie-reseptiin, en voinut olla leipomatta noita herkullisen kuuloisia brownien ja cookien sekoituksia silläkin uhalla, että selkä hajoaa lopullisesti. Niin siinä melkein kävikin. Selkä jymähti kesken leipomisen enkä saanut kumarruttua ottamaan leivonnaisvuokaa uunista. Onneksi ratsuväki saapui pihaan harmaalla bemarilla ja pelasti möhömahaisen neidon pulasta. Jos Henkka ei…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Brookie – Keksin ja brownien yhdistelmä
  • Pekaanipähkinäpiirakka

    Kuvittele piiras, jossa on rapea murotaikinapohja, päällä maukkaita pekaanipähkinöitä ja tahmeassa täytteessä tuntuu tumman täyteläinen vaahterasiirapin maku. Nam, sellainen on tämä pekaanipähkinäpiirakka, jossa maistuu myös ripaus kanelia sekä loraus rommia. Kaiken kruunaa raikastava pallo lempeää vaniljajäätelöä ja hyvä jälkiruokaviini. Tästä on vaikea pistää paremmaksi!

    Kommentit pois päältä artikkelissa Pekaanipähkinäpiirakka
  • Daim-jäätelö

    Raikkaat sitruksiset, hedelmäiset ja marjaiset jäätelöt sekä sorbetit ovat suosikkejani, mutta välillä tekee mieli jotain todella överimakeaa jäätelöä kunnon sattumilla. Ben&Jerry- jäätelöt ovat omiaan hillittömään jäätelömässäilyyn, mutta herkkujäätelöä voi tehdä myös itse. Minä valmistin Daim-jäätelöni perinteisellä menetelmällä ilman jäätelökonetta tyrkkäämällä jäätelömassan kannellisessa astiassa pakastimeen ja käymällä sekoittelemassa sitä noin tunnin välein. Lisäsin jäätelöpohjaan runsaasti Daim-rouhetta ja lorautin hetken mielijohteesta vähän kinuskikastikettakin sekaan. Lopputulos oli juuri niin ihanan makea kuin toivoinkin Daim-jäätelöni olevan. Daim-jäätelö – 3 kananmunaa – 2,5 dl vispikermaa – 0,5 dl glukoosisiirappia – 2 Daim-patukkaa (miinus kokin oikeudella otetut maistiaiset molemmista patukoista. Laaduntarkkailua nimittäin…kröhöhöm…) – kinuskikastiketta Vaahdota kananmunat. Lisää glukoosisiirappi vaahtoon ja vatkaa vähän lisää. Vatkaa kerma omassa…

  • Mansikoita, nektariineja ja kinuskijogurttia

    IKesällä parasta ovat tuoreet marjat ja hedelmät sekä helpot ja nopeat ruokaohjeet. Mansikoita, nektariineja ja kinuskijogurttia – mansikoita – nektariineja – maustamatonta jogurttia – kinuskikastiketta – sitruunamelissaa Ota mansikoista kannat pois ja halkaise ne kahteen osaan tai isommat yksilöt vaikkapa neljään osaan. Pilko nektariinit. Kippaa mansikat ja nektariinit kulhoon ja sekoita joukkoon sitruunamelissaa. Minä laitoin lehdet kokonaisina, mutta voit myös pilkkoa niitä pienemmiksi. Sekoita kinuskikastiketta jogurttiin. En ottanut ylös tarkkaa määrää kummastakaan, sillä maistamalla tulee parasta. Kastiketta saa olla ihan reilusti, sillä se on hyvää. Kinuskista voi tehdä vielä raidat jogurttikastikkeen päälle jos haluaa hauskemman näköisen kastikkeen. Tarjoile mansikat ja nektariinit kinuskijogurtin kanssa. Voit joko tehdä valmiita annoksia tai kattaa…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Mansikoita, nektariineja ja kinuskijogurttia
  • Suklaavaahtokarkit

    Ostin kasan isoja valkoisia ja vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja, kaivoin kätköistä sinne unohtuneen taloussuklaan ja ostin lisäksi lemppariani valkosuklaata, sekä valitsin suupalojen koristeeksi kauniin värisiä nonparelleja. Askartelin namut valmiiksi aamulla ja illalla jähmettyneet karkit otettiin hyvissä ajoin esiin jääkaapista, jotta ne ehtivät vähän lämmetä ennen tarjoilua. Jääkylmä vaahtokarkki ei ole kaveri edes juhannuksena, etenkään kun tämän vuoden juhannuksena ei muutenkaan ollut erityisen lämmin. Suklaakuorrutetut vaahtokarkit sopisivat söpösti myös vaikkapa kastejuhlan tarjoilupöytään, kotibrunssille, piknikille tai pieneksi naposteltavaksi kuohuviinin kanssa. Meillä näitä syötiin tosiaan läpi juhannusviikonlopun ja taisinpa minä napsia muutaman namun suuhuni myös aamiaiseksi. Koska mä voin ja koska ne oli niin houkuttelevan näköisiä. Suklaakuorrutetut vaahtokarkit – vaahtokarkkeja – suklaata – nonparelleja Sulata…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Suklaavaahtokarkit
  • Summer bowl – hedelmäinen rahkakulho

    Parasta kesässä on ehdottomasti tuoreet hedelmät ja ihanat suomalaiset marjat. Meheviä mansikoita, pulleita mustikoita, raikasta tuoretta ananasta.. Eipä juuri voisi parempaa välipalaa keksiä aurinkoisena kesäpäivänä. Summer bowliin kasataan värikkäitä marjoja ja hedelmiä ja kastikkeena toimii rahkajogurtti, tai minun tapauksessani tavallinen Ehrmannin rahka. Päälle vielä hieman passionhedelmää ja raikas, maukas ja superterveellinen välipala on valmis. Voi nam! Summer bowl – ananasta – kiiviä – mansikoita – mustikoita – rahkaa – passionhedelmää Kuori ja pilko ananas ja kiivi. Ota mansikoista kannat pois ja puolita ne veitsellä. Kippaa kulhoon ananaspalat, kiivi, mansikat ja mustikat. Laita keskelle pari isoa lusikallista rahkaa ja kaavi passionhedelmän sisukset rahkan päälle. Nauti mieluiten auringossa kaikessa rauhassa elämästä nauttien.

  • Islantilainen mustikkaskyr

    Skyr lienee monelle tuttua kaupan kylmäkaapista, josta voi napata välipalaksi proteiinipitoista Skyr-rahkaa. Minullakin on aina välillä töissä mukanani Skyriä, jota vetelen välipalaksi ennen salille lähtemistä. Se on hyvää ja terveellistä. Makuvaihtoehtojakin on mukavasti. Tällä kertaa tein Skyriä itse ja mauksi valikoitui mustikka. Tällä Skyrillä ei kuitenkaan ole niin paljon yhteistä kaupan välipalaskyrin kanssa kuin voisi luulla, sillä tällä reseptillä syntyvä herkku on oikeastaan jälkiruoka. Kermaa, tuorejuustoa ja jogurttia sisältävä jälkkäri ei ole yhtä terveellinen kuin kaupan Skyr-rahka, mutta toisaalta tämä on jälkkäriksi kuitenkin sieltä terveellisemmästä päästä. Mustikkaskyr – Islantilainen herkkuresepti – 400 g maustamatonta tuorejuustoa – 4 dl mustikkajogurttia – 1 dl kuohukermaa – 4 liivatelehteä (- bourbon-vaniljaa) – koristeeksi…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Islantilainen mustikkaskyr