Remoulade
Olisi kiva tarjota teille aina jotain kivoja, tosi erikoisia ja jännittäviä reseptejä (kuten vaikkapa paistettuja sirkkoja), mutta koska haluan blogini olevan myös kattava reseptiarkisto ihan itsellenikin, on minun välillä postattava aivan tavallisia reseptejä, joihin ei liity mitään kivaa tarinaa, ja jotka ovat vaan, noh, tylsiä.
Tämä remoulade-kastike on yksi tylsistä perusresepteistä. Kastikkeen ohjetta googlettava varmasti ilahtuu löytäessään täältä remouladen ohjeen, mutta tarinoilla höystettyihin resepteihini ja muihin hassuihin höpötyksiin tottuneet saattavat pettyä huomatessaan, että uusi postaus onkin vain tylsä kastikeresepti. Vaan ei voi mitään, nyt tehdään remoulade-kastiketta ja sillä selvä.
Remoulade
– suolakurkku
– ruohosipulia
– kapriksia
– 2 dl majoneesia
– 1 tl (dijon)sinappia
– puolikkaan sitruunan mehu
– suolaa ja valkopippuria
Halkaise suolakurkku, poista sisältä siemenet ja pilko jäljelle jäänyt kiinteä osa kuutioiksi. Pilko myös ruohosipuli ja lisää se samaan kulhoon suolakurkkukuutioiden kanssa. Kippaa perään pari ruokalusikallista kapriksia, majoneesi ja sinappi. Purista sitruunamehu joukkoon ja mausta suolalla sekä valkopippurilla. Anna tekeytyä jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.
Remouladeen dipataan perinteisesti ainakin fish & chipsiä (jonka ohje on tulossa tänne hieman myöhemmin), mutta myös muut rasvaiset ja muuten vaan tuhdit ruoat ilahtuvat remouladen kirpeydestä. Mikset käyttäisi tätä myös vaikkapa salaatissa tai yleiskastikkeena grillipirskeissä. Ei huono, sanoo Jorma Uotinen.
6 kommenttia
Aili Inkeli
Voi ei, Martina, ei todellakaan mitään tylsää. Äläpä hupata! Mulle tämä ainakin on taas vaihteeksi sinulta saatu (moneskohan lienee..) tönäisy, jollei jopa potku 🙂 , tehdä jotain kauan aikomaani hyvää tai sitten ihan uutta.
Remoulade-reseptejä on varmaan melkein yhtä monta kuin on kokkiakin, mutta tässä ovat kaikki minun lempparini majoneesia lukuun ottamatta. En ole koskaan saanut kaupasta hyvää majoneesia enkä omiin yhden hengen tarpeisiini sitä koskaan ole viitsinyt valmistaa. Kunhan kerrot, mitä majoneesia käytit (Hellmansia on minulle kehuttu..?), niin lupaan ja vannon, että juuri alkaneen kesälomani aikana ilahdutan remouladella tulevia mökkeilypäiviä vanhojen ystävieni kanssa. Ja kuinkas sattuikin, hekin rakastavat hyvää ruokaa ja kokkaamista! 😀
Martina
Kiva kuulla ettei lyhyt reseptipostaus ollutkaan pettymys. Välillä vaan tuntuu tylsältä julkaista pelkkä kastikeresepti, mutta hyvä jos siitä on iloa muillekin kuin vain minulle. Käytin muistaakseni juurikin Hellmannsia tähän. Se on hyvä valmismajoneesi. Oikein ihanaa lomaa sinulle Aili Inkeli! Nauttikaa ystävien kanssa kaikista ihanista herkuista ja upeasta Suomen kesästä! 🙂
Aili Inkeli
Pidin lupaukseni. Remouladesta tuli pienin muutoksin (sitruuna -> limetti, ei suolaa eikä pippuria, suolakurkku -> valkosipulikurkku) tosi hyvää ja sitä syötiin grillatun possun, uusien pottujen ja salaatin kanssa. Sopi näiden kaikkien kanssa erinomaisesti!
Martina
Voi nam, nyt musta kyllä tuntuu että sun remoulade on ollut paljon parempi kuin mun. Ensi kerralla kokeilen ehdottomasti tota sun versiota!
Bon Appétit
Kastike vaikuttaa oikein herkulliselta! Tätä täytyy kokeilla kalan kanssa, sopii varmasti hyvin 🙂
Martina
Tämä sopii yllättävän monenlaisen ruoan kanssa. Itse ajattelin että tätä voisi kokeilla uusien perunoiden kaverina, ja toki kaikkien kalaruokien kanssa.