Välimeren risteily, osa 5: Meripäivä
Meripäivän aamu valkeni kesäisen lämpimänä ja horisontissa näkyi vain merta silmänkantamattomiin. Me suuntasimme tottakai heti herättyämme Windjammeriin aamiaiselle vetämään kuvut täyteen aamiaisherkkuja. Tarjolla oli tänään, niin kuin muinakin aamuina, valtava valikoima kaikkea mahdollista mitä aamupalalla voi kaivata. Vaikka katselin kiinnostuneena lukuisia erilaisia muropaketteja, puuroa ja lämpimiä ruokia, päädyin kuitenkin valitsemaan joka aamu lautaselleni ne samat tutut ja turvalliset kaverit. Martinan aamiaiseen kuului aina ainakin leipää. Oli yksi tai kaksi paahtoleipää sekä yksi sämpylä ja niiden väliin laitoin voita, juustoa, kinkkua sekä riemun kiljahdukset ensimmäisenä aamuna aiheuttanutta Nutellaa. Nutellaa söin aina paahtoleivän kanssa, mutta maapähkinävoi, jota söin myöskin melkein jokaisena aamuna, saattoi mennä myös sämpylän väliin. Kaikkia kiinnostaa varmasti ihan hirveästi…
Venäläiset valkosipulileivät
Viime keväänä Pietarissa ollessamme tilasimme eräässä kuppilassa välipalaksi valkosipulileipää. Mielessämme oli jokin bruschettatyyppinen valkosipulilla sivelty patonki, mutta se mitä eteemme kannettiin, olikin jotain aivan muuta. Ja se oli paljonpaljon parempaa kuin mielikuvissamme seikkailleet vaaleat leipäpalat olisivat koskaan voineet olla. Annos näytti tältä: Ihania rasvassa rapeaksi paistettuja ruisleipiä runsaalla valkosipulilla, suolalla ja tillillä maustettuna. Voi nam! Itse en olisi osannut yhdistää tilliä valkosipulisiin ruisleipätikkuihin, sillä miellän yrtin lähinnä kalan kaveriksi. Vaan en miellä enää, sillä tilli sopi uskomattoman hyvin venäläisten valkosipulileipien mausteeksi. Näitä pitäisi tehdä joskus kotonakin, muistan tuumineeni suu täynnä ruisleipää, ja niinhän minä sitten teinkin.
Farang
Farang on ollut jo pitkään ”To do”-listallani eikä vähiten kehuja kahmineen karkkipossunsa ansiosta. Kun sitten kavereiden kanssa tuli puhe ravintolaillallisesta joko Gaijinissa tai Farangissa, olin heti innoissani kuin pieni lapsi. Joo jee mennään jo! Ravintolaillaksi valikoitui Maajussin morsiamen syntymäpäivä ja mikäs olisikaan sen mukavampi tapa viettää ystävän syntymäpäivää kuin kokoontumalla ravintolaan herkkuillalliselle. Nappasimme myös miehemme mukaan ja suuntasimme eduskuntatalon takana hämärällä sivukujalla sijaitsevaan Farangiin. Olimme päättäneet jo illallisen suunnitteluvaiheessa ottavamme maistelumenun, johon kuuluu yhteensä 8 ruokalajia. Mukana olisi myös se kuuluisa karkkipossu, joten maistelumenu sen olla pitää! Kun olimme istahtaneet pöytään, tilanneet juomat ja onnitelleet Maajussin morsianta sai herkuttelu alkaa. Ensin eteemme tuotiin savustettua taimenta, joka nökötti cha plu-nimisellä lehdellä…
Välimeren risteily, osa 4: Ilta merellä
Sisiliassa vietetyn päivän jälkeen makoilimme hetken allasalueella, niin kuin taisinkin jo viime postauksessa mainita. Altaalla lekottelun jälkeen kävimme hytissä vaihtamassa vaatteet ja siistiytymässä hieman iltaa varten, ja kun laivamme irtosi auringonlaskun aikaan Messinan satamasta, olimme me kannella katsomassa hämärtyvään iltaan jääviä kaupungin valoja. Kauniita iltamaisemia ihailtuamme suunnistimme Windjammeriin testaamaan laivan buffet-illallisen. Ja minkälainen buffet-illallinen meitä odottikaan! Heti ensimmäiseksi silmäni nauliintuivat sushirivistöihin, jotka suorastaan huusivat minua luokseen. Ja minähän vastasin kutsuhuutoihin rientäen lappaamaan lautaseni täyteen erilaisia sushirullia. Tämä olisi alkupala, seuraavaksi menisimme katsomaan mitä muista pöydistä löytyy. Lämpimiä ruokia oli vaikka millä mitalla. Oli pieni italialaisnurkkaus bruschettoineen sekä pastoineen ja parmesaaniraastekulhoineen. Oli meksikolaisia makuja ja ainakin maistamani quesadillat olivat herkullisia guacamolen…
Välimeren risteily, osa 3: Messina, Sisilia
Ensimmäinen päivä maissa! Eikä ihan missä tahansa maaperällä vaan kauniilla Sisilian saarella, jonne olen aina halunnut päästä käymään. Olin tosin kuullut, ettei pydähtymispaikkamme Messina ole kovin kummoinen paikka, sillä siellä ei ole paljon tekemistä tai nähtävää, mutta se ei Italia-fania haitannut. Minä olen onnellinen ihan missä tahansa saapasmaan kylässä. Ennen rantautumista olimme kuitenkin päättäneet osallistua laivalla muutamaan ohjattuun tapahtumaan. Suuntasimmekin buffet-ravintolassa nautitun aamiaisen jälkeen neloskannelta löytyvään Schooner Bariin, jossa italialainen Emanuela piti pienen italian alkeiden oppitunnin. Opimme sanomaan perus Buongiornot, Graziet ja Mi chiamo Martinat, ja vaikka alkeiden pitäisikin olla hallussani, opin silti puolituntisen aikana muutaman uuden sanan, sekä sen, miten käsiä pitää heiluttaa kun kysytään ”Miksi?” tai sanotaan ”En ymmärrä”.…
Mad Cook – Rikun ja Tunnan ravintolassa
Tein eräänä maanantaina ihan vapaaehtoisesti 11 tunnin työpäivän. Syy moiseen mielenhäiriöön oli se, että työpäivän jälkeen minua odotti palkinto: Madventuresin Rikun ja Tunnan isännöimä Mad Cook -illallinen Teurastamon Kellohallissa. Suuntasin suoraan töistä pop up-ravintolaan, jossa vietimme mieleenpainuvan aasialaissävytteisen illan. Kellohalli oli sisustettu aasialaiseksi toriksi. Hallin laidoilla oli katukeittiöitä sekä baareja ja keskelle hallia oli aseteltu pitkiä pöytiä, joissa istuimme muiden torilaisten kanssa ruokailemassa sulassa sovussa kylki kyljessä. Teemaan oli panostettu niin huolella, että ravintolassa pystyi helposti leikkimään olevansa ihan oikeasti jollain kaukaisella aasialaisella torilla. Taustalla soi teemaan sopivaa musiikkia, savukone toi tilaan utuista tuntua ja jopa vessat oli sisustettu teeman mukaisesti. Naisten vessaan oli tuotu aasialaisia lehtiä ja makeisia sekä…
Bataatti-savujuustokeitto
Jos joku ei ole siitä vielä tietoinen, niin kerronpa jälleen kerran, että Pirkka- ja Yhteishyvä-lehtien reseptit kannattaa todellakin lukaista läpi. Niistä löytyy usein kelpo ruokaohjeita ja samat reseptit löytyvät myös netistä, mikäli lehdet on tullut heitettyä pois tai niitä ei ilmesty lainkaan omaan kotiin. Minä bongailen lehdistä usein helppoja, nopeita ja todella maukkaiksi osoittautuneita arkiruokia, joista tämä bataattisosekeitto on jälleen hyvä esimerkki. 2 annosta – 400 g bataattisosetta – 2 dl vettä – 1 sipuli – 1 valkosipulin kynsi tai valkosipulin ystäville kokonainen yksikyntinen valkosipuli – öljyä – 180 g savusulatejuustoa – tuoretta basilikaa – suolaa ja pippuria Oho, siellähän on mukana myös pieni violetti valkosipulinkuoren pala. Miten se sinne…
Välimeren risteily, osa 2: Navigator of the Seas
Jäimme viimeksi siihen, että minä ja Maajussin morsian olimme putkahtaneet valtavan risteilyaluksen syövereihin ja paloimme halusta tutustua seuraavan viikon kotiimme. Olimme ottaneet etukäteen selville että 11. kannen Windjammer-nimisessä buffet-ravintolassa tarjoillaan ruokaa koko päivän ajan, joten suuntasimme heti ensitöiksemme sinne täyttämään vatsamme. Ravintolan pöydät notkuivat erilaisia herkkuja, joista pitäisi muka pystyä valitsemaan mitä haluaisi syödä. Mutta kun minä haluan maistaa kaikkea! Päädyin kuitenkin lopulta rakentamaan itselleni oikein juustoisen ja majoneesisen hampurilaisen ja sain myös ensikosketuksen laivan älyttömän hyviin ja rapeisiin ranskalaisiin, jotka maistuivat todella hyvälle dipattuna majoneesiin. Kyseistä komboa tulikin vedettyä naamariin lähes jokaisena risteilypäivänä, mikä ällistytti hieman itseänikin. Olen aina ihmetellyt miksi jotkut lappavat notkuvista buffet-pöydistä lautaselleen vain kasan ranskalaisia,…
Välimeren risteily, osa 1: Rooma ja Civitavecchia
No niin, aletaanpas nyt sitten käydä läpi syyskuussa Maajussin morsiamen kanssa tekemäämme tyttöjen reissua Välimerelle. Ennen viikon kestänyttä Välimeren risteilyä vietimme yhden yön Roomassa ja paluumatkalla seikkailimme muutaman tunnin Amsterdamin vilinässä. Mutta aloitetaan kuitenkin ihan alusta ja palataan erääseen lauantaipäivään, jolloin matkamme alkoi. Heppatytöt olivat laittaneet asiat tärkeysjärjestykseen ja lento valittiin sen mukaan, että ehdimme käydä aamun ratsastustunnilla ennen kentälle lähtöä. Kovin paljon aikaa ei ratsastuksen ja kentälle lähtemisen väliin jäänyt, joten kaikki oli laitettava lähtövalmiiksi jo aamulla ennen tallille lähtöä. Kipitimmekin vauhdilla suoraan hevosen selästä autoon, kotiin, suihkuun ja kentälle. Matka voi alkaa! Lensimme KLM:n lennoilla ensin Amsterdamiin, missä meillä oli lyhyt vaihto ennen Roomaan lähtevään koneeseen astumista. Ensimmäiselle…
Turun linna
Minun täytyy nyt tunnustaa jotain. Olen väittänyt etten ole koskaan nähnyt Turun linnaa edes vilaukselta. Ei siinä muuten mitään, mutta olen hengaillut useaan kertaan Turun Satamassa Silja Linen terminaalin edessä, ja syyskuisella Turun reissullamme kyseisellä paikalla käytyämme huomasin, että siinähän se linna möllöttää aivan terminaalin vieressä. Täytyy olla sokea jos ei näe sitä. Ja minähän en siis muka nähnyt, vaikka olen pyörinyt siinä terminaalin edustalla vaikka kuinka paljon. Pitäisiköhän käväistä optikolla.. No nyt sitten näin linnan ja kävimmepä tutustumassa sen sisätiloihinkin. Turun linna oli ehdoton lempparini koko Turun reissullamme, vaikka Wanhan Paronin Kellarikin oli erittäin kiva kokemus. Ostimme hieman liian vähän parkkiaikaa Rinsessallemme (lue: autolle), ja linnaa kierrellessä tulikin lopulta…






































