Yleinen
Edinburgh keliaakikon silmin
Tässä on Jenna. Hänellä on keliakia. Se ei haittaa viskitastingissa, jossa yllä oleva kuva on otettu. Sen sijaan se saattaa haitata muissa tärkeissä tilanteissa, kuten syödessä. Päästetään Jenna ääneen kertomaan millainen Edinburgh oli keliaakikon silmin.
Lahjavinkkejä matkailijoille
Kaupallinen yhteistyö Crosstravel Europe, SAVU-lasi ja Saarni GB kanssa. Artikkeli sisältää mainoslinkkejä. Mitä antaa lahjaksi reissunaiselle tai -miehelle? Keräsimme kasan ideoita niin hemmottelusta pitäville reissaajille, luontomatkailijoille kuin aktiivisille maailmanmatkaajillekin. Ilmeisimpien lahjaideoiden lisäksi juttuun on haalittu laveammallakin kädellä vinkkejä, jotka sopivat myös muille kuin matkailusta innostuneille.
Mikko Utter – Kokilla kylässä
Vihdoin Mikko Utteriin! Olimme kytänneet Jennan kanssa paikkoja pieneen ja kehuttuun lohjalaisravintolaan jo viime kerralla kaupungissa ollessamme, mutta oli turha toivo, että viikon-parin varoitusajalla olisi mahtunut enää haluamamme illan kattaukseen. Kullekin illalle otetaan vain 8 asiakasta, mikä takaa fiiliksen, että olisi kokilla kylässä. Tällä kertaa onnisti, tai ehkä osasimme vaan olla viime kerrasta viisastuneina riittävän ajoissa liikenteessä, ja saimme paikat maistelemaan kekrin mukaan nimettyä menua. Astuimme pieneen ravintolaan hyvissä ajoin ennen klo 18 alkavaa kattausta. Vahvistusviestissä kerrottiin, että puoli kuudesta alkaen voi tulla aperitiiville ja tokihan meille alkuhömpsyt maistui.
Järvenpään parhaimmisto yhden illan aikana
Olipa kerran perjantai, jolloin tunsin todella eläväni. Koronavuosien aikana on tuntunut välillä siltä, että koko sosiaalinen elämä on tauolla. Ja sitähän se olikin. Tylsien pandemiakausien takia sitä osaa arvostaa aiempaa enemmän päiviä ja hetkiä, jolloin voi keskittyä täysin kivaan tekemiseen ystävien kanssa. Se perjantai ei ollut sään puolesta mitenkään hieno. Oli harmaata ja tihkusadetta. Aika perus lokakuun loppua. Starttasin päiväni parhaalla mahdollisella tavalla eli crossfittreenillä. Tunnille oli tullut poikkeuksellisen paljon väkeä. Oli paljon kavereita ja kiva treeni. Liikunnan jälkeinen hyvä olo pysyi pitkään ja sai rinnalleen innostuneen odotuksen tulevasta illasta.
Sieniliemi
Liemi on hyvän ruoan maun salaisuus. Tämä sieniliemi osoittautui hyväksi pohjaksi ainakin sienirisotolle. Ainoa ongelma oli se, että lientä tuli melko hintsusti, joten suosittelen tekemään suosiolla tuplasatsin. Sieniliemi säilyy jääkaapissa viikon verran. Jos et käytä sitä siinä ajassa, laita pakastimeen. Tai tee joka päivä sienirisottoa esimerkiksi tämän ohjeen mukaan: Jamien sienirisotto (vaikka sen reseptissä mainitaankin kanaliemi)
Kahvinjuojan Eurooppa
Kaupallinen yhteistyö Kahvikaveri. Lienen aika perinteinen suomalainen kahvin kuluttaja. Juon päivittäin 2-3 isoa kupillista kahvia. Sen sijaan että ajoittaisin kahvinjuonnin pitkin päivää, kumoan kupilliset naamaani aamun ja aamupäivän aikana. Juon todella harvoin kahvia enää iltapäivällä tai myöhemmin, sillä se vie helposti yöuneni. Aamukahvi maistuu parhaalta. Nautin omani suodatinkahvina maidon kanssa mieluiten kaikessa rauhassa musiikit korvilla. Kun silmät alkaa aueta alan puuhata jotain muutakin, yleensä työjuttuja. Kahvi maistuu ihanalta myös luonnossa ja muualla ulkona, esimerkiksi terassilla kuulaana kesäaamuna tai nokipannukahvin muodossa luontoretken yhteydessä.
Missä majoittua Italiassa?
Italiasta ei juuri löydy kotimaisten matkanjärjestäjien suosimia all inclusive -hotelleja. Huomasimme tämän kun tutkimme helppoja matkavaihtoehtoja kolmelle sukupolvelle. All inclusive on helppo ja usein myös kustannustehokas vaihtoehto silloin kun riittää, että lapsille on vesileikkejä ja muuta puuhaa, eikä itsekään tarvitse juuri muuta kuin leppoisaa hengailua ja perheaikaa. Aurinkoa, lepoa ja lasten ehdoilla matkustamista. Siihen all inclusive sopii. Italiasta löytyy kyllä all inclusivejakin kun vähän tonkii, mutta suosittelisin silti harkitsemaan myös muita vaihtoehtoja. Saat hieman autenttisempaa, aidompaa ja ihanaa italialaista matkailua koko porukalle.
Kalakeitto
Yritin keksiä tälle reseptille jonkin täsmentävän otsikon, mutta ei sille ole sellaista. Tämä on kalakeiton resepti. Ihan tavallisen sellaisen, mutta toki super hyvän. Kalakeittoni on tehty vaaleasta kalasta kalaliemeen ja viimeistelty sulatejuustolla. Perunan, porkkanan ja sipulin lisäksi keiton makumaailmaa täydentävät fenkoli sekä tietenkin iso nippu tilliä. Alkuperäisessä reseptissä keittoon käytettiin (pakaste)ahventa, mutta sen puutteessa valitsin kaupasta helppoakin helpommat seitikuutiot.
Arkiruokalista
Tasty Travelissimon Instagramissa on käyty paljon hedelmällistä (ja vihanneksellista, lihallista, kalallista..) keskustelua arkiruoasta. Mainitsimme rakuunakanan reseptin julkaisun yhteydessä, että olemme koonneet arkiruokalistan elämäämme helpottamaan. Tuli pyyntöjä jakaa lista ja niinhän me nyt sitten teemme. Pyysimme listalle vieläpä täydennystä someyleisöltämme ja nyt on kuulkaa niin kattava arkiruokalista tarjolla, ettei kyllästymistä pitäisi ihan heti tapahtua. Ota lista talteen ja toivota tervetulleeksi monipuolisempi arkiruokailu.
Barcelonan kattoterassit – 5 suosikkia
Barcelona on kattoterassien luvattu kaupunki. Lähes jokaisen hotellin katolla on omansa ja sekös oli meille kattoterassifaneille mieluinen huomio. Kattoterassien hinnoissa on toki lähes aina reilu maisemalisä, mutta hienot puitteet, upeat maisemat ja hyvä palvelu ovat sen arvoisia.