Kahden suklaan seeprakakku
Nyt kun asumme vihdoin omassa kodissamme, on tuntunut luonnolliselta kutsua kavereita ja perhettä kylään kahville. Vihdoinkin meillä on keittiö, jossa on ilo valmistaa pientä purtavaa kahvin kaveriksi, ja ruokapöydänkin ääreen mahtuu mainiosti useampikin kaveri ilman liian tiivistä tunnelmaa. Tervetuloa siis meille kylään kaverit!
Henkan synttäriviikonloppuna kylään oli tulossa synttärisankarin perhe ja koska oli niinkin merkittävästä juhlasta kyse, piti meidän tietenkin leipoa ihan oikea synttärikakku. Olin hetken hoomoilasena pää tyhjyyttään kumisten (normi olotila meikäläiselle), kun Henkka esitti toiveensa siitä, että tekisimme kakun. Vaan sitten pääni päälle syttyi harvoin nähty vieras, sellainen sarjakuvien idealamppu nimittäin, merkiksi aivotoiminnasta.
Siltä samalta seisomalta astelin lamppu pääni päällä vilkkuen uuden ihanan koko seinän kokoisen kirjahyllyni luokse ja nappasin sieltä Kinuskikissan helpot suosikit -kirjan. Täältä löytyy kakkuresepti jos toinenkin! Olin merkinnyt mielenkiintoisimmat reseptit jo valmiiksi tarralapuilla, joten lopullinen päätös oli helppo tehdä. Valitsin Henkalle muutaman kakkureseptin, joista hän valitsi nopeasti tämän suklaisen seeprakakun. Sitä me sitten leipoisimme.
Kakun leipominen oli siinä mielessä haastavaa, että olen hieman tiukemmalla ruokavaliolla ja kirjaan kaikki syömiseni PT:lleni ylös. Siis ihan jokaisen suupalan. Jokainen itseään kunnioittava leipuri tietää, että leipomisen ohella on suorastaan velvollisuus maistaa kakkumassaa, nuolaista sulatettua suklaata sekoittanutta lusikkaa, syödä ylimääräiset keksit ja kaapia taikinakulho viimeistä pisaraa myöten suuhunsa. Siinä piilee merkittävä osa leipomisen iloa.
Vaan nytpä en voinutkaan maistella kuormasta, sillä kun kerran ollaan tiukemmalla dieetillä, niin ollaan sitten kunnolla! Tilivelvollisuus jollekin ulkopuoliselle on myös oikein hyvä motivaattori olla lipsumatta. Voin kertoa. Ja niin vaan kävi, kaikkien suureksi yllätykseksi, että onnistuin olemaan maistamatta murua tai pisaraakaan huumaavan tuoksuisista kakkuaineksista.
Valmista kakkua maistoin sentään lusikallisen (jonka toki punnitsin ruokapäiväkirjaani varten). Olisi tuntunut hölmöltä tehdä postaus herkusta, jota en ole maistanut lainkaan. Niinpä lusikallinen päätyi suuhuni ja voi pojat ja tytöt miten herkullinen lusikallinen se olikaan! Ihan vähän vaan teki mieli ottaa toinenkin (ja kolmas, neljäs..) suupala, mutta pysyin tiukkana. Hyvä minä!
Mutta kuten PT:nikin on sanonut, välillä saa herkutella (minun viikottainen herkkuhetkeni oli käytetty jo edellisenä iltana Pjazzassa), joten tässäpä teille herkkuhetkiä varten ihana Kinuskikissan suklainen seeprakakku. Ilman lisättyä sokeria. Sisältää vain kaksi levyä suklaata.
Seeprakakku
– 200 g dominokeksejä
– 50 g voita tai margariinia
– 5 dl vispikermaa
– 600 g vaniljajogurttia
– 8 liivatelehteä
– 100 g valkosuklaata
– 100 g tummaa suklaata
Tee ensin keksipohja murskaamalla dominokeksit ja sekoittamalla keksimuru sulaan voihin tai margariiniin. Painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
Vatkaa sitten kerma vaahdoksi ja lisää vaahtoon vaniljajogurtti. Jaa seos kahteen kulhoon.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Jatkon kannalta on helpompi laittaa neljä lehteä omaan ja neljä lehteä omaan kulhoon. Sulata sitten suklaat omissa kipoissaan. Kiehauta pieni määrä vettä (noin desi riittää) ja jaa vesi kahteen kulhoon, joista kumpaankin sulatat neljä liivatelehteä.
Lisää toiseen jogurttikermaseokseen sulatettu valkosuklaa ja neljä sulatettua liivatelehteä. Sekoita hyvin. Tee sitten sama toiselle jogurttikermaseoskulholle. Lisää sinne sulatettu tumma suklaa ja neljä sulatettua liivatelehteä. Sekoita tämäkin seos huolellisesti.
Nyt sinulla on keksipohja irtopohjavuoassa ja kaksi eriväristä täytettä. Kokoa kakku kaatamalla keskelle irtopohjavuokaa noin desi vaaleaa täytettä ja sitten noin desi tummaa täytettä. Jatka tätä kunnes kaikki täyte on käytetty.
Lopputuloksen pitäisi olla melko tiheäraitainen kakku. Meidän kakkumme ei yllättäen ole yhtä hieno kuin Kinuskikissan kirjan kuvassa oleva seeprakakku, mutta maku on mainio, eikä tätä meidänkään tekelettä voi mielestäni rumaksi haukkua. Persoonalliseksi ehkä ja persoonallisuushan on kaunista, eikö?
