Vierailulla Sukuloiden viinitilalla Piemontessa
Aurinkoinen terassihetki kotona. Kirjoitan sähköpostia Riikka Sukulalle. Sovimme vierailusta hänen ja hänen miehensä Jyrki Sukulan viinitilalla Serralunga d’Albassa. Kun ajankohta on lyöty lukkoon alan suunnitella muuta reissuohjelmaa viinitilavierailun ympärille. Olen aika innoissani. Yksi matkaunelma on käymässä toteen kesäkuussa 2019. Aurinkoinen terassihetki Albassa. Käyn läpi sähköpostejani samalla kun Henkka tilaa meille viiniä. Riikka Sukula on lähettänyt viestin, jossa kysyy voisimmeko siirtää tastingvierailun torstailta perjantaille, jolloin Jyrki pääsisi isännäksemme. Vastaan sen sopivan meille loistavasti. Majailemme loppureissun siinä heidän naapurissaan Cascina Meriamessa, joten päivällä ei ole väliä.
Seesteinen lounashetki Haikon kartanossa
Yhteistyössä Hotelli Haikon Kartano & Spa. Pidän Haikon kartanon tunnelmasta. Se on samaan aikaan sekä arvokas että rauhoittava. Sellainen, että tekee mieli hengähtää syvään ja hidastaa tahtia. Tunnelma on sopivan ylellinen, mutta kuitenkin sellainen, että itsensä tuntee tervetulleeksi. Joskus ylellisellä tunnelmalla on päinvastainen vaikutus, mutta ei Haikossa. Rauhaisa tunnelma kattaa itse kartanon lisäksi Haikon vehreän puutarhan ja kylpylän alueet.
Kun kaikki ei mene putkeen – Epäonnea matkoilla
Kaikki ei mene aina putkeen. Ei edes matkoilla. Eikä etenkään silloin. Vaikka meidänkin reissuista saa helposti somen kautta kuvan, että kaikki on aina ihanan auvoista onnea, niin se on todellisuudessa vain puolet totuudesta. Siihen toiseen puoleen mahtuu vatsatauteja, tyhjiä bensatankkeja, rikkimenneitä kameroita ja sen sellaista onnellista auvoa.
Alicante – Vinkkejä ja huomioita
Alicantesta välittyi heti kiva fiilis. Sellainen jota on vaikea kuvailla, mutta jonka tuntee kaupungilla kävellessään ja oleillessaan. Alicante on myös kivan kokoinen kaupunki. Siellä riittää tekemistä pitkälle viikonlopulle niin ettei tule tylsää, mutta aikaa jää myös rentoon oleiluun. Lähistöllä on pidempääkin lomaa ajatellen päiväretkikohteita, kuten suosittu Tabarca-saari. Alicante edustaa monelle kohdetta, johon lennetään ja jossa viivytään yö tai korkeintaan kaksi matkalla muualle Espanjaan. En väitä etteikö Alicante sopisi myös siihen, mutta kehottaisin viipymään kaupungissa hieman pidempäänkin. Nautiskele kaikessa rauhassa Välimeren auringosta, hyvästä ruoasta ja sopivan kokoisesta kaupungista, josta löytyy jokaiselle jotain. Alicante on hyvä viikonloppukohde, josta ei tarvitse kiirehtiä muualle.
Huippukylmä – 3 minuuttia 120 pakkasasteessa
Yhteistyössä Hotelli Haikon Kartano & Spa. Oli toukokuinen lauantaiaamu kun lähdimme ajamaan tuttua reittiä kohti Porvoota. Minä tiesin minne olemme tarkalleen ottaen menossa, mutta Henkka ei, sillä olin järjestänyt hänelle yllätyksen hääpäivän kunniaksi. Pian Henkalle selvisi, että yllätyksen tapahtumapaikkana toimii Haikon Kartano & Spa. Mukaan hänen oli pitänyt pakata uimahousut. Onkohan yllätys kylpyläkäynti? Ehkä jokin hemmotteluhoito? Hieronta? Jotain ihanaa? Ei, vaan tyrkkään aviomieheni -120 asteeseen jäähtymään.
Pieniä paloja Piemontesta
Kurvaamme ulos Malpensan lentokentältä Milanosta ja valitsemme navigaattorin ehdottamista reiteistä pienemmän tien. Avaamme katon ja annamme auringon porottaa sisään samalla kun tuuli tuivertaa hiuksiamme. Fiat 500 kurvailee punaisina hohtavien unikoiden reunustamalla tiellä, joka on pienempi kuin arvasimme. Pian Lombardia vaihtuu Piemonteksi ja olemme sananmukaisesti vuorten juurella. Al piede dei Monti = Piemonte.
Muumimatkalla Suomessa
Sisäänpääsyt saatu yhteistyössä Visit Naantalin ja Muumimuseon kanssa. Meillä asuu pieni muumifani. Uskon että näin on monessa muussakin suomalaisessa lapsiperheessä sekä myös lapsettomassa perheessä. Muumit vetoavat aikuisiinkin, vaikka ainakaan Henkka ei myönnä mitään. Minä sen sijaan olen huomannut kaappiin muuttaneen muutaman muumimukin kuin itsestään ja pikkubloggaajan muumihahmot ovat mielestäni ehdottomasti lelujen söpöimmästä päästä. Ketään perheestämme ei ole myöskään varsinaisesti jouduttu pakottamaan matkustamaan muumikohteisiin, vaikka toki suurin innoittaja reissuille ovatkin pikkubloggaajan onnesta loistavat silmät ja maailman levein hymy suloisine hymykuoppineen, jotka syttyvät lapsen kasvoille aina kun näkyvillä on muumeja. Ja niitähän on ollut näkyvillä ilahduttavan usein. Kas tässä vinkkimme muumimatkalle kotimaahan:
Kesän ihanin ruoka savulohesta ja uusista perunoista
Tällä ruoalla on pitkä tarina. Tein sitä ensimmäisen kerran ensimmäisessä yhteisessä kodissamme vuosia sitten ja ihastuimme ruokaan tuolloin niin, että neljä annosta humpsahti meidän kahden vatsoihin alta aikayksikön. Etenkin Henkka haarukoi kesäistä ruokaa antaumuksella ja pyysi jopa, että voisin tehdä sitä uudestaankin. Ja teinhän minä. Vain muutaman vuoden (kahdeksan, jos tarkkoja ollaan) viiveellä. Savulohi, uudet perunat, piparjuuriranskankerma, kaprikset ja tilli maistuivat aivan ihanalta lämpimän kesäpäivän päätteeksi oman terassin rauhassa. Nyt aion tehdä tätä hieman nopeammin uudestaan. Ehkä jo tänä kesänä! En nimittäin käsitä miten näin helppo ja herkullinen kesäruoka on voinut jäädä vuosiksi unholaan. Enää niin ei tapahdu.
M/S Fredrika – Laivamajoitus Porvoonjoella
Yhteistyössä Old Town Bed&Breakfast Ida-Maria. Vuonna 1930 valmistunut vanha höyryhinaaja, sittemmin risteilyaluksena toiminut M/S Fredrika, lepää laiturissa Vanhan Porvoon kupeessa. Astumme laivaan ja suoraan ovesta sisään makuuhyttiin, jossa meitä tervehtii ikkunoista aukeava valoisa näky joen toisella puolella nököttäviin vanhoihin puutaloihin. Talojen takana komeilee Porvoon tuomiokirkko. Ajatella, että saamme herätä huomenna näihin maisemiin.
Alicante – Mitä ja missä syödä?
“Alicantesta ei saa hyvää ruokaa”. Näin jokin nettisivusto minulle väitti kun tutkin mitä ja missä Alicantessa kannattaa syödä. Ohitin väitteen hymähtäen, sillä minun oli vaikea uskoa, ettei Espanjasta saisi hyvää ruokaa. Jos ei muuta niin aina on herkullisia juustoja, ilmakuivattua kinkkua ja muita pieniä tapaksia tarjolla. Ei niillä voi mennä kovin pahasti pieleen. Väite huonosta ruokamatkakohteesta jäi kuitenkin mieleen ja tutkin Alicanten ruokavinkkejä astetta kriittisemmin. Löysin suosituksia hyvistä paellaravintoloista, tapaspaikoista, merenelävistä ja pienistä suloisista viinibaareista. Otin vinkkejä talteen ison kasan ja luotin eniten niihin, joita paikalliset suosivat.

































