Mutakakku ja mango-mascarponevaahto
Kävi niin onnekkaasti, että minut kelpuutettiin Pauligin Makuparit-kilpailuun melkoisen kovaan seuraan Kinuskikissan ja muiden leipurisankareiden kanssa. Olinkin enemmän kuin otettu saadessani kisakutsun sähköpostiini, ja kun pahvilaatikollinen kahvipaketteja saapui kotiin maisteltavaksi, kävi aivoissani sellainen kuhina ettei ole ennen nähty kisaleipomusta miettiessäni. Maisteltuani saamiani kahvinäytteitä ihastuin Paulig Papua New Guinea alkuperämaakahviin niin totaalisesti, että valinta käyttää sitä kilpailussa oli helppo. Halusin yhdistää runsasaromisen kahvin johonkin todella suklaiseen jälkiruokaan, mutta halusin korostaa myös kahvin vienoa mangovivahdetta käyttämällä kyseistä hedelmää reseptissäni. Hetken pähkäiltyäni päätin tehdä Paulig Papua New Guinea -kahvin kaveriksi syntisen suklaisen mutakakun sekä pehmeää mango-mascarponevaahtoa. Makean mausteinen kahvi täydensi upeasti tahmean mutakakun ja keveän vaahdon liittoa tehden makunautinnosta täydellisen. Kahvissa maistuva tummaksi…
Valkosipulinen rahkalevite eli maailman paras levite
Maailman herkullisin ja helpoin levite syntyy voista, rahkasta, valkosipulista ja yrteistä. Ihastuin tähän heti ensimaistamisella. Olen hemmotellut läheisiämme, juhlavieraitamme ja muita tärkeitä ihmisiä rahkalevitteellä monta kertaa ja aina se kerää kehuja. Yrteistä ja valkosipulista tehdyn rahkalevitteen paras kaveri on patonki. Se sopii erinomaisesti kaikkiin juhlapöytiin, buffetiin, brunssille ja piknikille. Voit käyttää levitteeseen lempiyrttejäsi. Persilja on klassikko. Omat suosikkini ovat myös basilika ja korianteri. Rahkalevite 250 g voita tai margariinia 250 g maitorahkaa valkosipulia yrttejä kuten persiljaa, basilikaa, korianteria.. Pilko valkosipuli ja yrtit. Kippaa voi tai margariini ja rahka kulhoon valkosipuli- ja yrttisilpun kanssa. Survo sörssäimellä, jota joskus myös sauvasekoittimeksi kutsutaan, kaikki sekaisin ja kas, valmista on! Ihan helppoa! Tällä levitteellä…
Miami Beach
Vietettyämme kolme yötä Nykissä, heräsimme aamulla aikaisin lentääksemme aurinkoiseen Floridaan. Kurkistus hotellin ikkunasta ulos kertoi Manhattanilla satavan lähes kaatamalla, joten ajoitus oli mitä parhain siirtyä vesilätäköiden keskeltä Miami Beachin lämpöön. Laskeutuessamme Fort Lauderdalen kentälle, otimme innolla vastaan kuuman ja kostean lämpöaallon, riisuimme takit, istuimme vuokra-avoautoon ja lähdimme ajamaan kohti Miamia ja South Beachia. Fiilis oli aivan mieletön kun popitimme radiota täysillä, aurinko lämmitti autossa istujia ja tiesimme lomaa olevan edessä vielä rutkasti. Päästyämme perille heitimme kamat hotellihuoneeseen, vaihdoimme kevyemmät vaatteet ja lähdimme tutkimaan hotellin ympäristöä. Pian selvisikin, että hotellimme Haddon Hall sijaitsi aivan täydellisellä paikalla. Ranta oli tien toisella puolella, Lincoln Road ruoka- ja ostospaikkoineen kävelymatkan päässä ja legendaarinen Ocean…
Katz’s Deli
Tiedättehän sen ohjelman, jossa hassu ukko syö kaikkea äärimmäisen herkullisen ja epäterveellisen näköistä pitkin poikin Yhdysvaltoja, ja ottaa osaa erilaisiin ruokahaasteisiin vetämällä itsensä aivan ähkyyn jättimäisillä annoksilla, polttamalla vatsansa törkeän tulisilla ruoilla tai jäädyttämällä itsensä jättimäisen jäätelöannoksen äärellä. Ukon nimi on Adam Richman ja ohjelman nimi Man versus food (suomalainen nimi Kuuluisat kuppilat). Ohjelma on yksi minun ja Ukkelin lemppareista, ja Nykissä ollessamme olikin aivan pakko päästä lounaalle erääseen ohjelmasta tuttuun ravintolaan. Porukkaa oli paikalla ihan kiitettävästi. Katz’s Delicatessen on perustettu vuonna 1888 ja se on tunnettu herkullisista sandwicheistaan. Adam Richman vieraili kuppilassa ohjelmansa New Yorkin jaksossa esitellen katsojille annoksen nimeltä Reuben Combo. Olikin itsestään selvää, että minä ja Ukkelikin…
Her name was New York, New Yoooorkk..
Oikeasti, mitä hittoa! Mitä nämä taivaaseen asti ulottuvat talot ovat? Tai nuo autot, joista yli puolet on keltaisia takseja? Tai tuo järjetön valoshow tuolla aukiolla? Entäs tämä tilaamani pieni take away -kahvi, joka riittäisi täyttämään kuukauden kofeiinitarpeeni? Miten on mahdollista, että pikkuruiseen nurkkakioskiin mahtuu enemmän valikoimaa kuin lähi-Alepaani? Entä miksi kaikki sanovat minua guyksi? Pitäisikö tästä metrokartasta saada jotain selvääkin? Ja miksi kaikki näyttää kuitenkin ihan tutulta?? Juu-u, oli pienellä tytöllä vähän pää pyörällä ensi hetkinään New Yorkissa. Kulmakuppilan valikoimassa oli todellakin valinnan varaa: Oli hassua tallustaa kaupungissa, joka on tullut tutuksi niin monesta tv-sarjasta ja elokuvasta, mutta joka on kuitenkin ihan vieras. Pilvenpiirtäjät olivat ensimmäinen asia, jotka saivat silmäni…
Itse tehty ketsuppi
Jamien kotona -kirjasta löytyy kotitekoisen tomaattiketsupin ohje, ja koska päätin yrittää kokata koko kirjan läpi, tartuin ketsuppireseptiin, vaikka paljon helpompaa olisi ollut tarttua kaupassa ketsuppipulloon ja kiikuttaa se kassan kautta kotiin. Tai itseasiassa vielä helpompaa olisi ottaa se jääkaapin ovessa jo oleva ketsuppipullo ja käyttää sitä, mutta ei, minä teen nyt itse ketsuppia. Oikeasti voisin melkein käyttää sanaa nauttia, kun kirjoitan näistä lauantai-illan keittiössä hyörimistuokioistani. Minusta on ihanaa touhuta rauhassa yhden rakkaimman harrastukseni, eli ruoanlaiton parissa, kun ei ole mikään kiire minnekään ja saan olla oman mieleni mukaan joko täydessä hiljaisuudessa tai popittaa täysillä iskelmää. Saman illan aikana valmistin itseasiassa myös erilaisia kasvispikkelssejä, Jamien ohjeella nekin, mutta niistä kavereista lisää…
Jamien sienirisotto
Jamie Oliverin ylistys jatkukoon. Tällä kertaa touhusin erään lauantai-illan ratoksi keltaisessa keittiössä sienirisottoa, joka sai jo pelkillä tuoksuillaan polveni veteliksi. Valmis tuotos oli niin makoisaa etten kohta enää suostu tekemään muita kuin Jamien ruokia. Lauantai-iltaan risoton tekeminen sopii erinomaisesti, sillä ruoanlaiton alkuvaiheessa pitää avata viinipullo ja lorauttaa pari desiä valkkaria keitokseen. Ja voi että, nyt kun tämä viinipullo on kerran avattu niin pitäähän sen sisältö juoda pois. Kiireettömän risoton hämmentelyn ohessa lasillinen valkoviiniä maistuikin paremmin kuin hyvin ja loput viinit säästin ruokajuomaksi. Sienirisotto 4-6 annosta – 1,5 litraa kanalientä – kourallinen kuivattuja herkkutatteja (mulla oli isiltä saatuja orakkaita) – oliiviöljyä – sipuli – 2 sellerinvartta – 400 g risottoriisiä –…
Makuvesi limestä ja kurkusta
Bongasin maku.fi:n reseptiarkistoista hieman ennen lomalle jäämistäni raikkaan kurkku-limettiveden, jonka ajattelin sopivan täydellisesti kaverikseni helteiselle parvekkeelle Prinsessakirjan, bikinien, aurinkolasien sekä hyvän musiikin seuraksi. Vaan eipä tullut hellettä kun vasta loppulomasta jolloin olin kaukana parvekkeestamme, joten kurkku-limettivettä hörpittiin sisätiloissa telkkarin edessä mollottaen. Hyvin maistui tuolloinkin, vaikka vesi on varmasti omiaan kuumassa hikoilevan pienen (ja vähän isommankin) ihmisen virkistäjänä. Kokeilkaapas vaikka kaikki te helteellä lomailevat onnekkaat! Makuvedessä on myös se näppärä puoli, ettei sen tekemiseen tarvitse tuhrata paljon kallista auringonottoaikaa. Nappaa vain kaupasta mukaan pari limettiä, kurkkua ja tuoretta minttua. Mintun ollessa Villen kanssa pussauskopissa, voit käyttää myös sitruunamelissaa tai jättää yrttiosaston kokonaan pois. Kauppareissun jälkeen seuraa näitä simppeleitä ohjeita: Lime-kurkkuvesi –…
Lakritsipasta
Vietin tuossa pienimuotoista karkki- ja herkkulakkoa (pari päivää riitti kiitti), jolloin onnistuin muun muassa jättämään kaupassa bongaamani pelkkiä lempparikarkkejani (eli jauhosalmiakkeja, slurps) sisältävän pussin hyllyyn, kiertämään kaukaa työkaverini synttärikakun sekä himoitsemaan Kampin Kaakaopuun konvehteja enemmän kuin koskaan. Oveluuteni saikin ihan uusia ulottuvuuksia kun huijasin itseäni ja herkkulakkoani yhdistämällä karkin ruokaan. Saahan sitä nyt pastaa syödä herkkulakon aikana. Ei haittaa vaikka se sisältäisikin lakritsia. Joo-o, luit aivan oikein, tässä tulee keltaisen kokeilukeittiön taidonnäyte: Lakritsipasta! Koska en halunnut pastani sisältävän pelkkää lakua, valitsin rehuosastolta kokeiluuni mukaan fenkolin, jonka maku on hieman lakritsi- tai anismainen. Ehkä se sopii lakun kanssa yhteen. Mausteosastoa mietin tovin jos toisenkin kunnes keksin että sitruunahan on lakun kaveri.…
Kaksi täytettä uuniperunoille
Marraskuisessa sateessa tarpomisen jälkeen tekevät minttukaakao, sauna ja uuniperunat eetvarttia. Kaakaota tarvittiin lämmikkeeksi saunan lämpiämistä odotellessa, kun emme ymmärtäneet laittaa saunaa päälle jo kävelylle lähtiessä. Olisi meinaan ollut aika täydellistä pujahtaa suoraan ulko-ovesta saunaan. No, olipahan ainakin aikaa laittaa rosamundat uuniin sekä tehdä täytteet perunoille ennen saunaan siirtymistä. Potut muhivat folion sisällä noin 175-asteisessa uunissa puolisentoista tuntia. Hieman kuumemmassa uunissa olisivat valmistuneet nopeammin, mikä olisi ollut tervetullutta, sillä nälkä oli ulkona reippailun ja saunassa lököilyn jälkeen kova. Paprika-kanttarellitäyte – kermaviiliä – cheddarsalsa -dippijauhetta – paprikaa – kanttarelleja Valkosipulinen herkkusienitäyte – kermaviiliä – herkkusieniä ja sipulia paistettuna – valkosipulia – chilivalkosipulikastiketta – mustapippuria Perunat maistuvat parhaalta levitetyllä vuodesohvalla…
Kiinalainen kana ja riisiä
Omatekemässä kiinalaisessa ruoassa on se hyvä puoli, että saa varmasti juuri sitä ruokaa mitä haluaa. Kiinalaisessa ravintolassa (ja varsinkin eräässä tikkurilalaisessa sellaisessa) voi nimittäin saada sipulihärkää kun pyytää härkää chilikastikkeessa. Ovathan chili ja sipuli toki melkein sama asia: molemmat löytyvät keittiöstä ja loppuvat i-kirjaimeen. Ei siis ihme että muuten lähes täydellistä suomea puhuva kiinalaistarjoilija meni sekaisin. Kiinalainen kana ja riisiä – kanaa (suikaleet näppärin) – valmista sörsseliä (esimerkiksi setä Beniltä, ja vaihtoehtojahan löytyy, meillä oli sweet&souria) – meidän tapauksessamme joukkoon lisättiin myös valkosipulia – riisiä Jos et ole varma kaupassa vaeltaessasi löytyykö kaapistasi riisiä, suosittelen ostamaan sitä varmuuden vuoksi, sillä todennäköisesti riisiä ei kaapissasi ole, ja joudut tallustamaan Alepaan…
Lämmin kanasalaatti ja valkosipulipatongit uunissa
Keltaisessa keittiössä väsättiin parasta kanasalaattia ikinä. Ainesten määrän kanssa meinasi mennä överiksi, mutta kun kaikkea hyvää vaan sattui tekemään mieli. Sen siitä saa kun menee nälkäisenä kauppaan. Salaatin kaverina maistui ihana valkosipulinen patonki. Lämmin kanasalaatti – salaattia – salottisipulia – kurkkua – paprikaa (meillä oranssia, sillä punaiset näyttivät huonoilta) – pippurikanasuikaleita – valkosipulimarinoituja herkkusieniä – tavallisia herkkusieniä paistettuna – paprikatäytteisiä vihreitä oliiveja – maustekurkkua – juustokuutioita Salaatin tekohan on helppoa kuin Trivial Pursuitissa voittaminen. Pilko ainekset kulhoon, sekoita ja syö. Kanasalaattimme oli tosin astetta vaikeampi, sillä kanasuikaleet ja herkkusienet piti paistaa pannulla ennen salaattiin heittämistä. Valkosipulipatonki uunissa – valkosipulipatonkia – valkosipulia – öljyä – mustapippuria Leikkaa patongista haluamasi kokoisia palasia.…












































