Miami ja Everglades
Ensimmäinen päivä Miamissa valkeni aurinkoisena ja onnistuimme aikaerosta huolimatta nukkumaan suhteellisen myöhään, ainakin jos vertaa viime USA:n reissuun, jolloin nostin pääni pirteänä tyynystä jo joskus aamuneljältä. Oli herätys nytkin aikainen ja yritin vielä puolisen tuntia saada unen päästä kiinni, mutta koska se ei onnistunut, nousin ylös ja venyttelin kaikessa rauhassa nesteet liikkeelle lennosta turvonneesta kropastani.
Aamiaiselle suuntasimme hotellimme Haddon Hallin vieressä sijaitsevaan Jerry’s famous deliin, joka oli meille tuttu paikka jo viime reissulta. Aamupalan jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja jätimme meren selkämme taakse suunnaten suoraan kohti länttä. Ihastelimme matkalla Miamin korkeita rakennuksia, isoja teitä ja muuta kaupunkimaisemaa, kunnes maisema muuttui ja pian luotisuoraan kulkevan tien vierellä näkyi vain loputonta suota ja rämeikköä. Olimme saapuneet Evergladesin suoalueelle.
Ainutlaatuista maisemaa ihmetellessä kului tovi ja noin tunnin ajamisen jälkeen kaarsimme Gator Parkin pihaan. Päivän ohjelmasta autuaan tietämättömät appivanhemmat olivat ehtineet juuri miettiä ääneen, miten kiva suoveneellä olisi ajella, ja sitten me jo olimme suoajeluja järjestävän Gator Parkin pihassa. Ostimme liput seuraavalle kierrokselle ja voi sitä riemun määrää kun ensimmäinen alligaattori tuli näkyviin tai kun vene kaasutti hurjaan vauhtiin ja kierteli ja kaarteli menemään.
Ajelun jälkeen näimme vielä shown, jossa pääsimme silittämään alligaattoria ja ihastelemaan kaikenmaailman skorpioneja ja muita kivoja kavereita aivan lähietäisyydeltä. Shown vetäjä huomasi, että anoppia hirvitti hieman vaaralliset eläimet. Hän otti tietysti kaiken ilon irti toisen pelosta heilauttaen muka vahingossa skorpionia kohti kiljahtavaa anoppia ja työntäen pikkualligaattorin hieman liian lähelle, niin että anoppiparka hypähti taaksepäin. Reilu kaveri. Saimmepahan hyvät naurut, ja mikä tärkeintä, myös anoppi hekotti mukana.
Lopuksi näimme vielä hieman alligaattoripainia ja sen jälkeen pikkualligaattoria sai pitää sylissään pientä maksua vastaan. Kun alligaattoria otteessaan pitävää Henkkaa oli kuvattu tarpeeksi, menimme syömään Gator Parkin ravintolaan. Olimme selvittäneet jo kotona, että sen lisäksi että täällä näkee alligaattoreita, pääsee Gator Parkissa myös syömään alligaattoria. Ja sehän kiinnosti meitä oikein kovasti. Niinpä tilasimme setit, joihin kuului alligaattorin lisäksi kissakalaa sekä sammakonreisiä, ja anoppi yllätti itsensä melkoisesti maistamalla jokaista sorttia. Hyvää oli.
Vielä muutama matkamuisto mukaan kaupasta ja auton nokka kohti Miamia. Olimme katsoneet uutisista, että iltapäivälle luvattiin ukkosmyrskyä ja annettiin jopa hurrikaanivaroitus, joten pidimme huolen siitä, että Evergladesin reissu oli tehty iltapäivän koittaessa.
Alligaattorifaneille tiedoksi, että teen Gator Parkista ja Evergladesista myöhemmin vielä oman postauksensa. Kuvamateriaalia on niin valtavasti ja muistivihkossa monta riviä mielenkiintoista tietoa suoalueesta ja alligaattoreista, jotka haluan jakaa teidän kanssanne, mutta jotka eivät millään mahdu tähän postaukseen. Palataan siis alligaattorimeininkiin uudestaan vielä myöhemmin.
Matkalla kävimme vielä kiertelemässä Hibiscus Islandilla, joka oli täynnä toinen toistaan överimpiä persaukisten kämppiä. Eli siis rikkaiden superupeita asuntoja, joiden rannalla oli upeita huvijahteja. Ihan kuin se palatsimainen kämppä ei riittäisi. Kyllä minäkin sitten kun saan sen lottovoiton.. Vieressä olevalla Star Islandilla olisi myös ollut hienoja kämppiä, mutta me tyydyimme tällä kertaa vain Hibiscus Islandin antiin.
Perillä South Beachilla veimme auton parkkiin ja istahdimme hetkeksi terassille iltapäivädrinksuille. Tuuli yltyi, hiekka pöllysi ja taivaanrannasta nousi pahaenteisen tummia pilviä. Jee, myrsky!!
Olen siitä vähän outo, että odotan ukkosta, myrskyä ja muita äärimmäisiä sääilmiöitä aina innolla, mutta sitten kun ne iskee, minua alkaa usein pelottaa ja toivon että sää paranisi pian. Ja jälkeenpäin sitten ajattelen taas miten siisti ukkosmyrsky se olikaan, vaikka vapisinkin sen aikana piilossa peiton alla. Niinpä odotin Miamin myrskyäkin kovasti, ja siinä missä miehet ihastelivat ohi ajavia autoja, tuijotin minä herkeämättä taivaanrantaa ja toivoin tummien pilvien lähestyvän nopeammin.
Takaisin hotellille päästyämme päätin käydä nopeasti suihkussa ennen kuin lähtisimme taas liikkeelle, ja kun olin tullut pesulta, oli ulkona alkanut rankkasade. Meidän oli tarkoitus mennä haukkaamaan hieman välipalaa, ja niin myös teimme, mutta paikaksi valikoitui jonkin uuden paikan sijaan aamiaiselta tuttu Jerry’s famous deli, sillä se oli lähimpänä hotelliamme. Kipitimme sateessa nurkan taakse, ja vaikka matka oli tosi lyhyt, ehti sade kastella meidät aivan huolella. Jotenkin tilanne vaan nauratti meitä ja minä ainakin nautin katsellessani trooppista sadekuuroa kaukana kotona koittavasta arjesta.
Pieni nachoannos
Niin, tarkoituksena oli tosiaan haukata hieman välipalaa, jolla jaksaisimme illalliseen asti, mutta me hölmötpä emme näköjään olleet oppineet vieläkään mitään amerikkalaisesta annoskoosta. Emme vaikka tämä oli jo toinen reissumme jenkeissä. Niinpä tilasimme pikkuannokset nachoja ja reuben sandwichia, jotka kyllä maistuivat hyvälle, mutta annokset olivat niin isot, että vaikka söimme itsemme lähes ähkyyn asti, jäi lautasille edelleen syötävää. Meidän iltaruoka olikin sitten tässä.
Ruokailun aikana sade oli rauhoittunut ja jopa lakannut melkein kokonaan, joten uskaltauduimme takaisin kadulle. Se myrsky oli sitten siinä. Aika onneton tapaus.. Toisaalta kiva että sää tyyntyi niin pääsimme taas seikkailemaan pitkin South Beachia. Vähän matkan päästä hotellistamme ja Jerry’s famous delistä löytyi kuubalainen ravintola Havana 1957, jonka baaritiskille istahdimme tilataksemme jälkiruokamojitot.
Mojitot tarjoiltiin hauskasti lasipurkeista ja teemaravintolassa tuntui kuin olisi mennyt aikakoneella 1950-luvun Kuubaan. Kaikkialla riitti katseltavaa ja mojitoa riitti. Haukkasimme baarimikon kehotuksesta juomassamme tököttävää sokeriruokoa ja tilasimme vielä kuubalaiset kahvit, jotka avasivat ainakin tämän tytön silmät melko tehokkaasti. Nyt jaksaa taas!
Illalla olimme edelleen aivan täynnä päivällä nautituista pikku välipaloista, joten illallisen sijaan nautimme Lincoln Roadilla pelkästään pullollisen viiniä jossakin italialaisravintolassa, jonka tarjoilija muuttui myrtsiksi sillä samaisella sekunnilla, kun tajusi, ettemme ole syömässä mitään. Olisin ymmärtänyt myrtsiyden, jos paikka olisi ollut täynnä, ja olisimme näin ollen vieneet tilaa enemmän maksavilta asiakkailta, mutta koska terassilla oli väljää, olisi viinipulloseurueellemme voinut näyttää hieman iloisempaa naamaa. Tippiäkin olisi voinut tulla hymynaamalle enemmän.
Aikaero ja täynnä touhua ja toimintaa ollut päivä otti veronsa ja uni alkoi painaa silmiä melko aikaisessa vaiheessa. Taapersimme siis hotellille nukkumaan ja ennen huoneisiin katoamista ehdottelin matkatovereilleni aamulenkkiä rannalla. Kevyt aamuhölkkä uuteen aamuun nousevan Miami Beachin rannalla kuulosti minusta niin ihanalta, etten meinannut malttaa odottaa aamua. Ihanaa, vielä yksi kokonainen päivä South Beachilla edessä ja sitten matkakumppaneillemme paljastuu loppuloman suunnitelmat. Karibian risteily lähestyy, mutta ennen sitä nautitaan vielä yksi päivä Miamista.