Yleinen

  • Välimeren risteily osa 9 : Viimeinen päivä merellä

    Viimeinen kokonainen risteilypäivä vietettiin kokonaan merellä. Aamu alkoi tutusti aamiaisbuffetissa, minkä jälkeen menimme viimeisen kerran aamutriviaan, jossa toivoimme näkevämme tutut kaverit, eli ikkunapöydän voittoisan nelikon, jonka kanssa meillä on ollut hyväntahtoista sanailua koko risteilyn ajan, sekä sen saksalaisen papparaisen, joka on ollut tärkeä vahvistus kolmen hengen joukkueessamme. Ikkunaporukka oli jo paikalla kun talsimme Schooner Bariin hedelmävesilasit kourassamme, mutta pieni huoli meinasi tulla puseroon kun saksalaista pappaa ei näkynyt eikä kuulunut. Viimeinen aamutrivia ilman pappaa ei tulisi kuuloonkaan! Onneksi juuri ennen visailun alkua pappa tupsahti jostakin paikalle ja istahti viereemme valmiina viimeiseen aamutriviataistoon. Pappa olikin suorastaan tulessa tänä aamuna. Hän ei malttanut pysyä penkillään vaan kyykistyi viereemme tuon tuosta kuiskimaan vastauksia.…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Välimeren risteily osa 9 : Viimeinen päivä merellä
  • Parmesaani-tryffeliranskalaiset

      Törmäsin netissä aivan vastustamattoman kuuloisiin tryffeliöljyllä ja parmesaanilla maustettuihinin ranskalaisiin perunoihin. Eikö kuulostakin aivan tyrmäävän upealta herkulta? Sitä se olikin, vaikka käytinkin tähän valmisranskalaisia (tai oikeastaan lankkuperunoita) sen sijaan, että olisin tehnyt myös perunat itse. Dipiksi väsäsin ensimmäistä kertaa ikinä majoneesia ihan itse (aplodeja kiitos!) ja maustoin sen ruohosipulilla sekä valkosipulilla. Nam. – pakasteranskalaisia (mulla oli lankkuperunoita) – tryffeliöljyä – parmesaania – suolaa Kippaa pakasteranskalaiset uunipellille ja lorottele päälle tryffeliöljyä niin että jokainen peruna saa oman osansa. Paista uunissa normaaliin tapaan. Kun perunat ovat melkein valmiita, raasta niiden päälle parmesaania ja tyrkkää vielä hetkeksi uuniin, niin että juusto sulaa mutta ei pala. Maista ja lisää suolaa mikäli se on…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Parmesaani-tryffeliranskalaiset
  • maisema kreikkalaiselta pikkukadulta

    Horiatiki salata – Aito kreikkalainen salaatti

    Eli tuttavallisemmin kreikkalainen salaatti. Fetan ja oliivien yhdistäminen salaattiin ei varsinaisesti ole mikään kovin kummoinen tai uusi juttu, mutta silloin kun halutaan tehdä aitoa ja alkuperäistä kreikkalaista salaattia, on hyvä tietää muutama pikkuinen seikka. Listasin ne tähän alas. Näin teet aidon kreikkalaisen salaatin – Salaattipohjaan ei tule jääsalaattia tai mitään muitakaan vihreitä lehtiä vaan pelkästään kurkkua, vihreää paprikaa, punasipulia sekä tomaatteja pilkottuina sopivan kokoisiksi palasiksi. – Jos sipuli on liian kitkerää, laita suikaleet hetkeksi siivilään ja ripottele päälle suolaa sekä sokeria. Anna olla vähintään kymmenen minuuttia ja huuhtele sitten hyvin kylmällä vedellä. Näin sipulista lähtee liika kitkeryys pois eikä se maistu liian vahvalta salaatin seassa. Tämä vinkki sopii kaikkiin muihinkin…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Horiatiki salata – Aito kreikkalainen salaatti
  • Helmiä lautasella

    Saimme arvosteltavaksi kirjan nimeltä Mäti – Helmiä lautasella, ja kuten arvata saattaa, oli kirjan aihe erittäin mieluinen kaltaiselleni mätifanille, enkä malttanut odottaa että meille luvattu arvostelukappale kolahtaa postiluukusta. Saatuani 240-sivuisen kirjan käteeni ahmin sen lähes yhtä suurella antaumuksella kuin annoksen mätiä, ja tuossa tuokiossa koko kirja oli luettu kannesta kanteen. Noin puolessa välissä lukukokemusta piti kipaista kauppaan hakemaan purkillinen kirjolohenmätiä ja jatkaa sitten taas lukemista. Heti kun viimeinen sivu oli käännetty, ryntäsin keittiöön kokeilemaan ensimmäistä mätireseptiä, joka on yksi monesta ideasta, joita otin kirjan sivuilta talteen. Tämän kirjan prosessointi jatkuu mätikokeilujen merkeissä vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeenkin ja tiedän palaavani tyylikkään opuksen sivuille yhä uudestaan. Joudun hieman nolona toteamaan, että…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Helmiä lautasella
  • Välimeren risteily, osa 8 : Hania, Kreeta

    Viimeinen päivä maissa. Tänään kohteenamme on Kreetan Hania, jota kohtaan minulla ei ole juurikaan odotuksia. Päivä maissa on lyhyempi kuin muissa kohteissa eikä meillä sen takia ole muita suunnitelmia kuin kierrellä hieman Hanian kaduilla ja haistella kaupungin tunnelmaa. Tavoitteena on ottaa selvää kannattaako tänne tulla vielä uudestaankin, vai jääkö Haniassa vierailu tähän yhteen kertaan. Tilasimme vaihteeksi aamiaisen hyttiin eikä tilaus taaskaan ollut tismalleen samanlainen kuin olimme pyytäneet. Mahat tuli kyllä täyteen ja aamiainen oli maittava, joten en valita, mutta ihmettelen silti hiljaa mielessäni mikä siinä on niin vaikeaa tuoda oikeat ruoat oikeaan hyttiin.. Tänä aamuna emme osallistuneet triviaan emmekä muihinkaan aamun aktiviteetteihin vaan suuntasimme heti aamiaisen jälkeen maihin. Bussi vei…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Välimeren risteily, osa 8 : Hania, Kreeta
  • Paistetut sirkat

    Tarinamme alkaa oikeastaan jo Mad Cookista, jossa maistoimme muun muassa Rikun ja Tunnan tarjoilemia paistettuja sirkkoja ja yllätyimme siitä, miten hyvältä rapsakat ötökkäystävämme maistuvat. Puhuttuani sirkkojen syömisestä iskän kanssa päätin, että ensi kerralla kun suuntaamme Pohjaan kyläilemään iskän ja hänen vaimonsa luokse, on mukana oltava myös paistettuja sirkkoja. Vielä kun Liemessä-blogin Jenni oli testannut sirkkojen paistamista kotona, oli päätös sinetöity. Tapaninpäivänä iskän luokse kyläilemään lähtisi myös purkillinen paistettuja sirkkaystäviä.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Paistetut sirkat
  • Jokirapurisottoa lautasella

    Jokirapurisotto

    Risotto – Mikä ihana syy avata viinipullo! Tällä kertaa meillä tosin meni homma hieman toisin päin, sillä jääkaapissamme oli avattu valkkaripönikkä, jonka jämille piti keksiä jotakin käyttöä. Tokihan viinin olisi voinut vain juoda pois, mutta koska mielessäni oli jo pitkään muhinut jokirapurisoton resepti, päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja hyötykäyttää valkkarin jämät tekemällä risottoa. Loput viinit joimme sitten risoton kanssa. Jamie Oliverin sienirisotto on yksi blogini suosituimpia postauksia enkä yhtään ihmettele miksi. Herra Oliverin risotto on nimittäin ihan älyttömän hyvää, mutta ei tämäkään risotto hullumpaa ollut. Voisin melkein sanoa sen olevan ihan yhtä hyvää kuin suuren suosion saavuttanut sienirisottokin. Kannattaa siis kokeilla, ihan ehdottomasti. Ja panosta hyviin jokiravun pyrstöihin, sillä huonot…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Jokirapurisotto
  • Karamellisoidut porkkanat

    Karamellisoidut porkkanat on helppo lisuke, jonka valmistaminen vie hieman aikaa, mutta ei ole monimutkainen valmistaa. Maukkaat porkkanat sopivat monen ruoan lisukkeeksi ja niitä voi maustaa tilanteen ja oman (tai vieraiden) maun mukaan eri yrteillä tai muilla mausteilla. Itse rakastan porkkanan ja rakuunan yhdistelmää. Karamellisoidut porkkanat: 4 annosta 6-8 porkkanaa 3 dl vettä 30 g voita 2 rkl sokeria suolaa rakuunaa Kuori ja pilko porkkanat.  Muoto ja koko on vapaa, mutta älä nyt ihan pientä silppua kuitenkaan tee. Laita pannulle vesi, sokeri, voi, suola sekä porkkanat. Keittele keskilämmöllä puolisen tuntia niin, että neste haihtuu pikkuhiljaa pois ja porkkanat pehmenevät. Nosta lopuksi lämpöä reilusti ja huomaat, miten porkkanat alkavat pian karamellisoitua. Varo…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Karamellisoidut porkkanat
  • Jouluinen panna cotta

    Jouluisessa panna cottassa maistuu valkosuklaa, kaneli, piparkakku ja glögi. Jouluinen panna cotta 4 annosta – 2 dl maitoa – 1 tl kanelia – 1 tl vaniljasokeria – 2 rkl sokeria – 2 dl kuohukermaa – 130 g valkosuklaata – 3 liivatelehteä – 1-2 dl murustettua piparia – 2 dl punaista glögiä – 3 liivatelehteä – pipareita Laita liivatelehdet kylmään veteen ja kiehuta maito, sokerit ja kaneli kattilassa. Purista liivatelehdistä vesi pois ja lisää ne kuumaan maitoseokseen. Sulata myös suklaa kuumaan maitoon. Ei haittaa jos pari suklaapalaa menee kokin suuhun, sillä lopputulos ei jää kaipaamaan pientä suklaavajetta. Jäähdytä seos kunnolla ja vatkaa sitten kerma vaahdoksi. Lisää kermavaahto jäähtyneeseen panna cotta -seokseen.…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Jouluinen panna cotta
  • Välimeren risteily, osa 7: Ateena, Kreikka

    Ateena on ollut minulle sellainen kaupunki, jonne reissaamisesta en ole koskaan suoranaisesti haaveillut. Oikeastaan en ole koskaan edes ajatellut Ateenaa varteenotettavana matkakohteena. Se ei vaan yksinkertaisesti ole tullut mieleeni matkakohdetta valitessani. Martinan päänsisäisessä kartassa on ollut pelkkää tyhjää Ateenan kohdalla, siinä missä Kreikan saaret ovat kyllä loistaneet mielikuvissani kirkkaina ja houkuttelevina. Nyt Välimeren risteilyn neljäntenä aamuna olimme kuitenkin Ateenan edustalla Piraeuksen satamakaupungissa, joten pian olisin ottanut pintaraapaisun Kreikan pääkaupunkiin. Toki olin tutustunut Ateenan anteihin ennen matkaamme tilaamalla jopa pienen Ateenan matkaoppaan ja viettämällä useita tunteja läppärin äärellä matkakohteistamme ehdottomasti isointa ja monipuolisinta tutkien. Tutustuessani Ateenan erilaisiin kaupunginosiin, sen historiaan ja vanhoihin rakennelmiin Agropoliin kukkulan tönöistä alkaen, soimasin hieman itsenäni siitä,…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Välimeren risteily, osa 7: Ateena, Kreikka