• Mandariinibroileri

    Kun olin vielä pieni pellavapäinen lapsukainen, syötiin meillä usein viikonloppuisin kanaa. Pöytään nostettiin kokonainen uunissa pitkään muhinut broileri, josta iskä leikkasi jokaiselle sopivan palan. Minulle ja veljelle koipipalat ja iskälle ja äidille rintalihaa. Se oli aina jotenkin juhlava hetki, kun koko perhe kokoontui saman pöydän ääreen, ja sain järsiä koipipalaani yllättävän kärsivällisellä hartaudella noin niin kuin lapseksi, jonka kaverit odottivat jo ulkona leikkien jatkumista. Rapeaksi paistuneen nahan jätin aina viimeiseksi, sillä se oli parasta.

  • Pjazza

    Henkka täytti tänäkin vuonna vuosia tammikuun lopulla ja tänäkin vuonna vein hänet sen kunniaksi ulos syömään. Valitsimme ravintolan yhdessä ja pienen pähkäilyn päätteeksi suuntasimme askeleemme Pjazzaan. Sitä jos jotain oli viime aikoina kehuttu ympäri sosiaalista mediaa ja koska synttärisankarin teki mieli pizzaa, oli päätös lopulta aika ilmeinen.

  • Thaimaalainen mausteinen kookoskeitto

    Pehmeän täyteläinen ja mausteisen maukas keitto lukeutuu parhaisiin asioihin maailmassa. Talvipäivänä, reippaan ulkoilun jälkeen se maistuu parhaimmalta. Hyvältä se maistuu myös vuodenvaihteessa osana neljän ruokalajin makumatkaa maailman ympäri, kuten me keiton nautimme.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Thaimaalainen mausteinen kookoskeitto
  • hotellin julkisivu

    Ai Quattro Angeli, Praha

    Prahan matkalla, kuten yleensä aina lomamatkoillamme, valitsimme hotellin sen sijainnin perusteella. Olimme vähän myöhässä matkan varaamisen kanssa, joten sen lisäksi, että maksoimme lennoista vähän turhan kalliin hinnan, olivat myös parhaat hotellit tietenkin jo menneet. Katselimme hotelleja Vanhastakaupungista ja löysimmekin sieltä yhden kivan, joka kuitenkin ehti mennä nenämme edestä. Päädyimme lopulta Uudenkaupungin puolella, mutta silti keskeisellä sijainnilla olevaan Ai Quattro Angeli -hotelliin. Hotellilta on vanhankaupunginaukiolle lyhyt noin 10-15 minuutin kävelymatka. Lähellä sijaitsee myös raitiovaunu-, bussi- ja metropysäkit. Sijainti on siis oikein mainio.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Ai Quattro Angeli, Praha
  • Tyttöjen synttärimatka Ranskan rivieralle

    Tyttöjen reissu Ranskan rivieralla. Nizza, Cannes ja Monaco. Aurinkoa, rannan tyrskyjä, ukkoskuuro, kuohuvaa, sormiin sulavia jäätelötötteröitä, uunituoreita croissantteja, ranskalaisia parvekkeita, huvijahteja, yatzy-otteluita, paljon naurua ja tyttöjen juttuja. Siitä oli meidän synttärimatkamme Ranskan rivieralle tehty.

  • Bataattiburgeri

    Jonkun blogista tai Instagram-tililtä bongasin sen ensimmäisen kerran, kuten monet muutkin huippuhyvät ruokaideat. Pian huomasin sen reseptin löytyvän kirjahyllyyni ilmestyneestä keittokirjauutuudesta. Sieltä se lieni alun alkaen peräisinkin. Keittokirjabongauksesta ei kulunut enää aikaakaan kun jo kokkasin sitä keittiössäni. Puhun nyt bataattiburgerista. Ruokamaailman viimeisimmästä somevillityksestä ja tämän päivän trendiruoasta.

  • pizzeria ja skootteri

    Borsalino, Praha

    Prahan iltapäivä syyskuussa. Olemme kiertäneet sateista kaupunkia vielä ennen kotiinlähtöä ja nyt olemme matkalla lentokentälle. Vedämme perässämme matkalaukkuamme matkalla hotellilta lähimmälle metroasemalle. Kuljemme sen saman italialaisen pizzerian ohi, jonka ohi olemme kävelleet joka päivä. Kyseinen pizzeria tottelee nimeä Borsalino ja sijaitsee osoitteessa Ostrovni 34 ja se on melko huomaamaton pizzerian edustalla olevasta skootterista huolimatta.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Borsalino, Praha
  • katkarapupannu, chiliä ja leipää lautasella

    Turkkilainen katkarapupannu

    Söimme kerran Cantina Westin chiliviikoilla käsittämättömän herkullista katkarapuruokaa. Pannussa oli reippaan chilistä katkarapusoossia, johon dipattiin pehmeää leipää. Se oli ihan törkeän hyvää ja muistelen annosta vieläkin kaihoisasti. Törmäsin joskus samantyyppiseen reseptiin, jonka nimi oli turkkilainen katkarapupannu. Päätin, että haluan kokeilla sitä joskus kotona ja katkarapuruoka pääsi kuin pääsikin mukaan viime vuodenvaihteen makumatkalle. Katkarapupannu keräsi paljon kehuja, vaikka se saattaakin olla tuliseen ruokaan tottumattomalle hieman liian ärjy. Onneksi chilin määrää voi säädellä oman maun mukaan.

  • Kurkistus Ranskan rivieralle

    Lokakuun alussa pakkasin laukkuni sekä kaksi ystävääni mukaani ja suuntasin tyttöjen reissulle Ranskan Rivieralle. Parin päivän irtiotto keskellä arkea teki hyvää ja olihan meillä hyvä syy juhliakin: Täytimme kaikki kolme syksyn aikana 30-vuotta. Juhlimme siis rivieralla ysikymppisiämme. Olen kirjoittanut niin Nizzasta, Cannesista kuin Monacostakin lukuisia postauksia, mutta ennen kuin ne näkevät päivänvalon, ajattelin vilauttaa pieniä paloja siitä mitä odottaa. Ensimmäinen rivierapostaus julkaistaan sitten kun ihana Praha on kahlattu läpi, ja voin kertoa, ettette joudu odottamaan enää kauan. Sitä odotellessa tässä pieni makupala siitä, miltä Ranskan Rivieralla näytti. Olkaa hyvät: