Hotel Sol Levante, Riomaggiore, Cinque Terre
Cinque Terreen suuntaavan kannattaa alkaa tutkia majoitusvaihtoehtoja ajoissa. Itse kylissä on suhteellisen vähän hotelleja ja suurin osa matkaajista yöpyykin esimerkiksi La Speziassa, josta on kyllä helppo tulla Cinque Terren alueelle junalla, mutta alueen ulkopuolella yöpyessä jotain oleellista jää puuttumaan. Silloin ei pääse nauttimaan Cinque Terren yöstä, myöhäisestä illasta ja varhaisesta aamusta, jolloin turistit eivät ole vielä vallanneet kalastajakylien kapeita katuja. Noina hetkinä Cinque Terre näyttäytyy aidoimmillaan.
Ai Quattro Angeli, Praha
Prahan matkalla, kuten yleensä aina lomamatkoillamme, valitsimme hotellin sen sijainnin perusteella. Olimme vähän myöhässä matkan varaamisen kanssa, joten sen lisäksi, että maksoimme lennoista vähän turhan kalliin hinnan, olivat myös parhaat hotellit tietenkin jo menneet. Katselimme hotelleja Vanhastakaupungista ja löysimmekin sieltä yhden kivan, joka kuitenkin ehti mennä nenämme edestä. Päädyimme lopulta Uudenkaupungin puolella, mutta silti keskeisellä sijainnilla olevaan Ai Quattro Angeli -hotelliin. Hotellilta on vanhankaupunginaukiolle lyhyt noin 10-15 minuutin kävelymatka. Lähellä sijaitsee myös raitiovaunu-, bussi- ja metropysäkit. Sijainti on siis oikein mainio.







