Italia,  Lazio,  Rooma,  Viinimatkailu,  Yleinen

Rooma – 5 baarivinkkiä

Viimeisin Rooman reissumme oli puhtaasti ruoka- ja viinimatka, sillä kaupunki ja sen nähtävyydet ovat jo tulleet tutuiksi usean Rooman matkan ansiosta. Kävimme me toki nytkin syömisen ja juomisen ohella katselemassa nähtävyyksiä, heittämässä kolikon Trevin suihkulähteeseen ja haahuilemassa vanhoilla kujilla, mutta pääpaino oli ruoassa ja juomassa.

Viinin lisäksi maistelimme Roomassa myös olutta sekä giniä ja listasinkin tähän viisi erilaista baaria teille vinkiksi. Leikittelin myös ajatuksella siitä, kuka tutuista kanssabloggaajista viihtyisi missäkin baarissa.


VinAllegro
Piazza Giuditta Tavani Arquati 114

VinAllegrosta tuli heti lempparimme kun istahdimme sen aurinkoiselle terassille alkuillasta. Tilasimme kattavalta viinilistalta lasillisen Amaronea ja toisen lasillisen Baroloa sekä niiden kaveriksi hieman bruschettaa. Keittiöstä tulvi ihania tuoksuja kun aperitivoa alettiin laittaa esille. Kuudelta alkava aperitivo kerää paikalle porukkaa eikä mikään ihme, sillä tarjoilut näyttivät todella herkullisilta ja olivatkin varmasti sitä, vaikka me tyydyimmekin ennen pian koittavaa illallistamme pelkkään bruschettaan. Ensi kerralla testaamme aperitivonkin.

VinAllegron terassilla oli mukava istua auringon paistaessa lämpimästi, mutta sisätilatkin olivat varsin viihtyisät. Katutason lisäksi alakerrasta löytyi tunnelmallinen ruokailutila viinikaappeineen, joten huonollakin säällä täällä viihtyy varmasti. Kaiken kruunasi ystävällinen palvelu ja mukavan leppoisa tunnelma.

Bloggaajista näkisin täällä ainakin Millan nautiskelemassa aperitivoa.


Cul de Sac
Piazza di Pasquino 73

Cul de Sac pääsi mukaan baarilistalle, vaikka se menee ravintolastakin. En kuitenkaan voi sivuuttaa tätä paikkaa Rooman baareista puhuttaessa, sillä Cul de Sacissa on aivan ihana käydä viinilasillisella ja tilata viinin kaveriksi maistiaisia pitkältä juusto- ja leikkelelistalta.

Jos juusto- ja leikkelelista on pitkä ja kattava, niin sitä on myös viinilista. Viinilistaa pyytäessämme pöytään lätkäistiin kokonainen kirja, johon italialaiset viinit oli lajiteltu alueittain. Pelkkiä Amaronejakin oli vaikka kuinka monta ja meillä meni aika pian sormi suuhun valtavan valikoiman edessä. Tarjoilija auttoi meitä kuitenkin mielellään valitsemaan viinin ja suositus osui erittäin nappiin. Cul de Sacista kerron vielä myöhemmin lisää.

Uskoisin että Mari pitäisi Cul de Sacista ja valikoisi asiantuntevasti lempiviinejään viinikirjasta, siinä missä me nostimme kädet pystyyn valtavan valikoiman edessä.


Oasi della Birra
Piazza Testaccio 38/41

Viinin lisäksi Roomassa kannattaa ehdottomasti maistella myös olutta. Paras paikka siihen on Testacciosta löytyvä Oasi della Birra, jonka listalla on peräti 500 olutta. Jos Cul de Sacissa tuli valinnanvaikeus niin sama ongelma tuli eteen täälläkin. Niin paljon oluita, niin vähän aikaa.

Oasi della Birrasta saa oluen lisäksi viinejä sekä myös ruokaa ja ruokatuliaisia. Terassin vinksahtaneet puupöydät ovat sympaattiset ja siinä oluella istuskellessa on mukava katsella viereisen aukion elämää. Oasi della Birrassakin on kuulemma erinomainen ja edullinen aperitivo, jonka aikana ihmiset levittäytyvät terassilta aukiolle asti. Meidän vierailumme aikaan keskipäivällä Oasi della Birrassa oli vielä melko hiljaista, mutta voin kuvitella mikä kuhina täällä käy illalla. Oasi della Birra on mainittu myös tässä postauksessa.

Tämä on ehdottomasti Ramin paikka!


Gin Corner
Via di Pallacorda 2

Kukaan ei varmaan ylläty kun kerron päätyneemme Gin Corneriin Jukan ja Merituulin ehdotuksesta. Olimme illallistaneet yhdessä Rosciolissa ja päätimme käydä sen jälkeen vielä yömyssyllä. Ginistä kovasti pitävät Jukka ja Merituuli ehdottivat Gin Corneria ja sehän sopi meille.

Mekin pidämme ginistä, mutta emme tiedä siitä läheskään niin paljon kuin Jukka ja Merituuli. Siksikin oli hauska mennä tällaiseen paikkaan todellisten asiantuntijoiden kanssa. Maistelimme Henkan kanssa puokkiin kahta erilaista GT:tä ja yllätyimme siitä, miten kiva baarin tunnelma oli ollakseen hotellin baari. Tämä oli kivaa vaihtelua viini- ja olutbaarien jälkeen.

Jukan ja Merituulin lisäksi uskoisin Jerryn viihtyvän täällä.


Hotel 47 kattoterassi
Via Luigi Petroselli 47

Bongasimme Hotelli 47:n kattoterassin vahingossa kävellessämme Circo Massimolta ja Bocca della Veritalta kohti Campidogliota. Kaipasimme pientä lepotaukoa kun katseemme osui hotellin katolla näkyviin aurinkovarjoihin. Onpa kivan näköinen kattoterassi! Mennään katsomaan onko se auki.

Kävelimme hotellin aulaan, josta meidät ohjattiin sisäpihan hissille, jolla pääsi katolle. Istuimme pöytään, tilasimme lasilliset valkoviiniä ja nautimme katolla käyvästä tuulenvireestä, joka vilvoitti ihanasti kuumana päivänä. Maisemat olivat hulppeat ja viinilasin hinta sen mukainen, mutta tällaisesta kokemuksesta voi maksaakin hieman enemmän.

Täällä näkisin itse asiassa koko joukon bloggaajia Instagramit sauhuten. Ainakin Veera, Ulla ja Otto olisivat paikalla.

Bonus!

Luksusta etsiville suosittelen Caffè Grecoa. Jerry, tämäkin on sulle!

0 kommenttia

    • Martina

      Haha, katsotaan kauanko menee. Ei mitään kiirettä. 😀 Oli pakko listata bloggaajat mukaan kun monesta paikasta tuli niin vahva mielikuva kenet bloggaajan siellä näkisin. Sulle toi olutpaikka oli ihan ehdoton ja olisin todella toivonut, että olisit ollut paikalla auttamassa meitä sen valtavan olutvalikoiman edessä. 🙂

  • Merituuli

    Olipa kyllä hauska juttu. Kulma oli kyllä kiva ja seura siellä, mistä kiitos! Ginikokoelma oli kyllä aika hieno! (Sitä Rosciolia en ymmärrä vieläkään).
    Minä kyllä voisin noista mennä myös ihan mihin vaan. Iltahämyinen Testaccion alue on varmaan kiinnostava, nyt kun se on jo aamupäivällä nähty.

    • Martina

      Kiitos teille kun veitte meidät ginipaikkaan ja opittiin vähän lisää yhdestä lempijuomastamme. Niin ja kiitos tietysti myös hyvästä seurasta, joka pelasti Rosciolin pettymyksen. Totta, Testaccio on varmasti tunnelmaltaan ihan erilainen illalla. Päivällä oli melko hiljaista, mutta olen kuullut että illalla olisi vilkkaampaa.

  • Pia / Lyhyenä hetkenä

    Onpa oiva listaus, näkisin itseni jokaisessa näistä! 😀 Tuli tuosta viinilistasta mieleen pieni piemontelainen enoteca, josta yritimme valita yhden pullon baroloa kotiinviemisiksi. Lista oli pitkä kuin nälkävuosi ja lopulta teimme niin, että otimme kuvat sivuista ja palasimme hotellille googlettamaan. Otimme ensimmäisen pullon, joka oli saanut hyvät pisteet ja jonka hinta sopi kukkarollemme. Näytimme nimeä enotecan tiskin takana patsastelleelle vanhalle herralle ja hän lähti kellariin noutamaan viiniä. Netistä ei selvinnyt etiketin ulkonäkö, joten naurusta ei meinannut tulla loppua, kun pullon kyljessä pötkötti hiippalakkinen tonttu. Tonttuviiniä tietämättömille tontuille! Tuolla se nyt makoilee kaapissa, eikä mitään käsitystä menikö valinta nappiin vai ei. 😀

    • Martina

      Minäkin voisin nähdä sut jokaisessa näistä, vaikkei livenä tunnetakaan. Etenkin VinAllegrossa ja Cul de Sacissa. Älä kysy miksi, se on kai vaan mielikuva. 🙂

      Hauska tuo tonttuviini. Kiinnostaisi kuulla miltä se maistuu kun avaatte pullon. 🙂

      Me ollaan opittu ettei viinien etiketeistä voi aina päätellä mitään, vaikka tosi usein sillä onkin merkitystä etenkin kun valitsemme vähän tuntemattomampia viinejä. Saksassa pyysimme viinikaupassa apua kun meni taas kerran sormi suuhun valtavan valikoiman edessä. Kun olimme kertoneet mieltymyksemme ja mitä haemme, antoi myyjä hyllystä pullon rumimmalla mahdollisella etiketillä ja sanoi sen olevan laadukas viini. Etiketti kertoi ihan muuta, mutta kun saimme maistiaisen uskoimme ja ostimme. Etiketin perusteella emme olisi ikinä valinneet sitä viiniä!

    • Martina

      Näyttää juuri sellaiselta sapuskalta, josta etenkin Henkka pitäisi. Miksen myös minä. 🙂 Täytynee käydä ensi kerralla siellä myös syömässä pelkän oluttauon sijaan.

  • Henna / Kulkutautiset

    Tulipas hinku lähteä kiertämään tuollaisia tunnelmallisia baareja. Tässä kun katselee ikkunasta ulos tuota kaiken peittävää harmautta ja vesisadetta, niin ei voi oikein kuvitella parempaa kuin istuksia rauhassa tuollaisissa tunnelmallisissa paikoissa vain nautiskelemassa elämästä ja olemisesta. Ihanan oloisia paikkoja! Tämän jutun kaivan esiin, kun seuraavan kerran Roomaan suuntaan 🙂

  • Anna-Katri / Adalmina's Adventures

    Helmikuussa olen Roomaan suuntaamassa joten täytyykin laittaa näistä pari paikkaa ylös! Ja voi miten ihana olisikaan nyt istuskella tuolla terassilla auringonpaisteessa viiniä maistelemassa. Oioi! Vaikka helmikuussa ei Roomassa pääse noista lämpötiloista nauttimaan, on matka sinne sentään parempi kuin ei mitään. 🙂

  • Sannahof // Unelmamaja

    Italia ja Rooma on nyt hetken aikaa jäähyllä minulla, kun pitää antaa aikaa myös muille kohteille. Sitten joskus, kun taas päädyn Roomaan, aion koluta näistä ainakin nuo aperitivo-paikat läpi. Tosin kaikki kuulostaa sen verran hyviltä, etten yllättyisi, jos päätyisin näistä kaikkiin 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *