Kastikkeet ja dipit

  • Sitruunainen yrttiöljy

    Yrttejä muuttamalla öljyyn saa kivaa vaihtelua. Tässä tämänkertaisessa versiossa on käytetty ihanan raikasta minttua sekä lemppariani basilikaa, mutta aivan yhtä hyvin öljyyn voi mörssätä kaikkea mitä yrttitarhasta sattuu löytymään. Yrttiöljy – tuoretta minttua – tuoretta basilikaa – valkosipulia (1-2 kynttä) – 1 dl oliiviöljyä – sitruunan mehu – 1 tl hunajaa Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. That’s it! Taitaa olla lyhin resepti blogin historian aikana, mutta sitäkin herkullisempi. Tätä voisi pitää aina jääkaapissa valmiina, sillä en ihan äkkiä keksi ruokaa, johon ihana yrttiöljy ei sopisi. Okei, puuroon tai makeisiin herkkuihin en tätä laittaisi, mutta kaikenlaiset salaatit, keitot, liharuoat, voileivät, munakkaat yms. pitävät yrttiöljystä kovasti. Voi olla että meikäläinen on…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Sitruunainen yrttiöljy
  • Lemon curd

    Kirpsakan makea lemon curd on oiva käyttökohde muusta ruoanlaitosta yli jääville keltuaisille. Keltainen sitruunatahna sopii oivallisesti muun muassa macaronsien väliin, paahtoleivän päälle, maustamaan kermavaahtoa, jäätelön kanssa tai vaikka suoraan lusikalla syötäväksi. Jälkimmäistä en toki tunnusta tehneeni, en ainakaan kovin kovaan ääneen. (Okei, ihan vähän maistoin vaan..). Lemon curd – 4 keltuaista – 2 dl sokeria – 2 sitruunaa – 50 g margariinia Laita keltuaiset ja sokeri kulhossa vesihauteeseen ja vatkaa kunnes saat aikaan kuohkeaa vaahtoa. Raasta sitruunoista kuori ja purista mehut ensin erilliseen kulhoon. Lisää sitten sitruunan mehu ja kuoriraaste vaahtoon vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Ota kulho pois vesihauteesta ja kun seos on jäähtynyt hieman lisää sen sekaan margariini.…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Lemon curd
  • Remoulade

    Olisi kiva tarjota teille aina jotain kivoja, tosi erikoisia ja jännittäviä reseptejä (kuten vaikkapa paistettuja sirkkoja), mutta koska haluan blogini olevan myös kattava reseptiarkisto ihan itsellenikin, on minun välillä postattava aivan tavallisia reseptejä, joihin ei liity mitään kivaa tarinaa, ja jotka ovat vaan, noh, tylsiä. Tämä remoulade-kastike on yksi tylsistä perusresepteistä. Kastikkeen ohjetta googlettava varmasti ilahtuu löytäessään täältä remouladen ohjeen, mutta tarinoilla höystettyihin resepteihini ja muihin hassuihin höpötyksiin tottuneet saattavat pettyä huomatessaan, että uusi postaus onkin vain tylsä kastikeresepti. Vaan ei voi mitään, nyt tehdään remoulade-kastiketta ja sillä selvä. Remoulade – suolakurkku – ruohosipulia – kapriksia – 2 dl majoneesia – 1 tl (dijon)sinappia – puolikkaan sitruunan mehu – suolaa…

  • Churrot

    Mmmmm, churrot, nuo ihanat espanjalaiset munkkipötkylät, joiden nimikin on niin hauska, että tekee mieli päästä heti maistamaan. Ja kylkeen reilun kokoinen kipollinen paksua ja tummaa suklaakastiketta. Kyllä kelpaa! Tehdäänkö heti? Tässä ohje: Churrot – 2,5 dl vettä – 1,5 rkl sokeria – ripaus suolaa – 2 rkl öljyä – 2,5 dl vehnäjauhoja – kanelia ja sokeria – paistamiseen runsaasti öljyä Laita vesi, sokeri, suola ja 2 rkl öljyä kattilaan. Kuumenna sekoitellen kunnes taikina kiehahtaa ja ota sitten pois levyltä. Sekoita jauhot joukkoon ja kääntele taikinaa lastalla niin kauan, että siitä muodostuu kiinteä pallo. Tähän ei mene kauan aikaa. Sekoita kaneli ja sokeri valmiiksi laakealle lautaselle. Churrot pyöritellään niissä paistamisen jälkeen.…

  • Grillisandwich

    Grillikausi on täällä taas ja tarjoamme tänäkin vuonna vaihtoehtoja perinteisille grillipihveille, -makkaroille ja -maisseille, vaikkei niissäkään tietenkään mitään vikaa ole. Ihminen vaan kaipaa vaihtelua. Viime kesän hitti olivat uskomattoman herkulliset grillihampparit ja tänä vuonna soisin jenkkityylisten grillisandwichien lyövän itsensä läpi. Meidän grillisandwich-kokeilut alkoivat broilerin, avokadomajoneesin, jalapenon ja pekonin yhdistelmällä eräänä kesäisenä iltana, kun valtasimme Henkan vanhempien tyhjillään olleen kämpän ja pistimme grillin kuumaksi. Grillisandwichit – ciabattaa tai muuta vaaleaa leipää – broilerin rintafileitä – pekonia – 200 g majoneesia – 1 avokado – 1 lime – 1 tuore jalapeno – jääsalaattia ja tomaattia Tee ensin avokadomajoneesi. Halkaise kypsät avokadot, poista niistä kivi ja kaavi hedelmäliha lusikalla kulhoon. Soseuta avokado haarukalla.…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Grillisandwich
  • Suomirokkia, salsaa ja Ofeliaa rokkifestareilla

    Salsasta minulle tulee aina mieleen eräs kesä vuosia sitten, Provinssirock ja eräs nuori Tehosekoitinta ja Apulantaa fanittava festarityttö. Eli minä siis, tyylikkäissä ihan itse tuunatuissa festarivaatteissa, hiukset pikkuleteillä ja isoveljeltä pöllitty tummansininen kalastajanhattu päässä. Tuo urpo tyttö otti likaisessa festarikojussa napalävistyksen, joka todella yllättäen tulehtui, ja maistoi ensimmäistä kertaa kauppaan ilmestyneitä uutuuksia: nachosipsejä ja salsadippiä. Työnsin ensimmäisen oudon näköisen nachosipsin suuhuni armottomassa nälässä kun olin heilunut koko päivän lempibändieni keikoilla, kävellyt pitkän matkan festarialueelle ja takaisin, juonut pullollisen Ofeliaa ja hikoillut kesäisen Seinäjoen kaduilla. Nälkä ja suolan tarve oli kova, ja nachot salsadipillä oli heti ensimmäisen suupalan jälkeen parasta mitä tiesin. Ahmin nachoja mielinmäärin ja yritin pyydystää sipsillä salsadipistä isoimmat…

  • Ankanrinta, appelsiinirisotto ja balsamicosiirappi

    Laitanpa nyt poikkeuksellisesti jopa kolme reseptiä samaan postaukseen, sillä nämä kaverukset toimivat niin hyvin yhdessä, etten voi erottaa niitä toisistaan eri postauksiin. Olen halunnut jo pitkään valmistaa ankanrintaa ja vuodenvaihteessa kannoin kaupasta vihdoin pari pakastepötkälettä kotiin. Rakensin niiden ympärille kokonaisuuden muun muassa The Flavor Thesaurus -kirjaa apuna käyttäen ja lopputuloksesta tuli ihana yhdistelmä ankkaa, appelsiinia ja kitkerän makeaa balsamicosiirappia. Paistoin itse asiassa myös sipulia ja sieniä pannulla annoksen lisukkeeksi, mutta ilman niitäkin pärjää hyvin. Ankanrinta – 2 ankanrintafileetä – Orange Pepper -mausteseosta (tai sitruunapippuria tai mustapippuria ja suolaa) Leikkaa fileiden rasvakerrokseen ristikkäisiä viiltoja. Älä missään nimessä poista rasvaa, sillä siinä piilee koko homman juju. Ankan rintafileet laitetaan nimittäin kylmälle ja…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Ankanrinta, appelsiinirisotto ja balsamicosiirappi
  • Parmesaani-tryffeliranskalaiset

      Törmäsin netissä aivan vastustamattoman kuuloisiin tryffeliöljyllä ja parmesaanilla maustettuihinin ranskalaisiin perunoihin. Eikö kuulostakin aivan tyrmäävän upealta herkulta? Sitä se olikin, vaikka käytinkin tähän valmisranskalaisia (tai oikeastaan lankkuperunoita) sen sijaan, että olisin tehnyt myös perunat itse. Dipiksi väsäsin ensimmäistä kertaa ikinä majoneesia ihan itse (aplodeja kiitos!) ja maustoin sen ruohosipulilla sekä valkosipulilla. Nam. – pakasteranskalaisia (mulla oli lankkuperunoita) – tryffeliöljyä – parmesaania – suolaa Kippaa pakasteranskalaiset uunipellille ja lorottele päälle tryffeliöljyä niin että jokainen peruna saa oman osansa. Paista uunissa normaaliin tapaan. Kun perunat ovat melkein valmiita, raasta niiden päälle parmesaania ja tyrkkää vielä hetkeksi uuniin, niin että juusto sulaa mutta ei pala. Maista ja lisää suolaa mikäli se on…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Parmesaani-tryffeliranskalaiset