• Rakkaudesta Helsinkiin: Vallila

    Lupailin pitkin talvea, että suosittu Rakkaudesta Helsinkiin -sarja saa jatkoa taas kesällä, kun säät suosivat ulkona liikkujaa, ja minä ja äiti pääsemme jalkautumaan Helsingin kaduille. Puhuimme ensimmäisestä Helsinki-kävelystä jo varhain keväällä, mutta lopulta sääjumalat, hammasleikkaukseni ja muut sattumukset lykkäsivät ensimmäisen kävelyn peräti heinäkuulle asti. Olimme yrittäneet käydä jo sitä ennenkin tutustumassa Vallilaan, mutta rankkasade pilasi suunnitelmamme ja päädyimme lopulta katsomaan Stockmannille hääpukuja. Hups. Nyt kuitenkin heinäkuun alussa sovimme taas treffit kaupungille ja aiemmin päivällä päällemme ryöpsähtäneistä sadekuuroista huolimatta kävelyretki onnistui, pysyimme kuivina ja opimme taas paljon uutta maamme pääkaupungista. Kohteenamme oli tällä kertaa tosiaan Vallila, ja sama vanha virsi toistui tämänkin kaupunginosan kohdalla, kuin niin monen muunkin paikan kohdalla aiemmin.…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Rakkaudesta Helsinkiin: Vallila
  • Suklaavaahtokarkit

    Ostin kasan isoja valkoisia ja vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja, kaivoin kätköistä sinne unohtuneen taloussuklaan ja ostin lisäksi lemppariani valkosuklaata, sekä valitsin suupalojen koristeeksi kauniin värisiä nonparelleja. Askartelin namut valmiiksi aamulla ja illalla jähmettyneet karkit otettiin hyvissä ajoin esiin jääkaapista, jotta ne ehtivät vähän lämmetä ennen tarjoilua. Jääkylmä vaahtokarkki ei ole kaveri edes juhannuksena, etenkään kun tämän vuoden juhannuksena ei muutenkaan ollut erityisen lämmin. Suklaakuorrutetut vaahtokarkit sopisivat söpösti myös vaikkapa kastejuhlan tarjoilupöytään, kotibrunssille, piknikille tai pieneksi naposteltavaksi kuohuviinin kanssa. Meillä näitä syötiin tosiaan läpi juhannusviikonlopun ja taisinpa minä napsia muutaman namun suuhuni myös aamiaiseksi. Koska mä voin ja koska ne oli niin houkuttelevan näköisiä. Suklaakuorrutetut vaahtokarkit – vaahtokarkkeja – suklaata – nonparelleja Sulata…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Suklaavaahtokarkit
  • Martinan matkapäiväkirja: Viimeinen päivä Senigalliassa

    Laitoin herätyskellon soimaan lähtöpäivänä melko aikaisin, sillä halusin viettää vielä viimeisiä kiireettömiä aamuhetkiä Senigalliassa, syödä aamiaisen kaikessa rauhassa, pakata valmiiksi ja kirjautua ulos hotellista ennen kuin meidän olisi määrä lähteä bloggaajatoverin kanssa kaupungille haistelemaan paikallista sunnuntaimeininkiä ja ottamaan vielä lisää kuvia kauniista Senigalliasta. Blogimatkan viimeinen päivä. Haluan ottaa tästä vielä kaiken ilon irti. Herätyskello soi ja nousen pirteänä ylös, vaikka edellisenä yönä uni jäikin melko katkonaisesti rantakadun baareista kuuluvan jumputuksen takia. Ei haittaa, avaan parvekkeen oven ja tervehdin aamuista Senigalliaa. Läträän loput vartalovoiteet ihooni ja heitän tyhjät purkit roskikseen. Laitan hiukset kiinni ja lähden aamiaiselle. Aamiaispaikka on tyhjä, kaikki bloggaajat ja muut hotellivieraat taitavat nukkua vielä. Tai ei, tuolla rantakadulla…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Martinan matkapäiväkirja: Viimeinen päivä Senigalliassa
  • sillivoileipiä lautasella

    Tanskalainen sillivoileipä

    Aina kun kuulen sanan sillivoileipä, tai näen sellaisen pötköttelevän edessäni, alkaa päässäni soida Pauli Hanhiniemen ääni. ”Muistan kuinka laitoit sillivoileipää mun krapulaan..” Melko häiritsevää, biisi ei nimittäin kuulu suosikkeihini, vaikka Pauli onkin ihan hauska hemmo ja Kolmannella Naisella on muita ihan hyviä biisejä. Viimeksi sillivoileipäbiisi soi päässäni kun tein postauksen sillivoileipiä Euroviisufinaaliimme. Tai oikeastaan biisi soi päässäni sen jälkeenkin kun käsittelin sillivoileipäkuvia, kun tein blogiaikatauluun tilaa sillivoileipä-postaukselle ja kun kirjoitin tämän postauksen. Että sillivoileipää itse kunkin krapulaan sitten vaan! Olkaa hyvät. Tanskalainen sillivoileipä – maalaisleipää (Kuten kuvasta näkyy, meillä ei ollut maalaisleipää vaan saaristolaisleipää. Mitä pienistä.) – voita tai margariinia – salaatinlehtiä – keitettyä perunaa – keitettyä kananmunaa – valkosipulisilliä…

  • Martinan matkapäiväkirja: Kaunis ilta Italiassa

    Senigallian matkapäiväkirjani viimeisimmässä osassa jäätiin lauantain lounashetkeen ja sen jälkeiseen raukean onnelliseen oloon, joka muuttui kuitenkin pian ylitsepursuilevaksi energiaksi, kiitos iltapäiväkahvin, jonka kofeiiniherkkä vetäisi kitusiinsa. Ylimääräinen energia oli kuitenkin varsin tervetullutta, sillä päivä oli ollut jo tapahtumarikas ja vielä olisi paljon kaikkea kivaa tiedossa. Ensimmäinen kiva nökötti Duca-aukion laidalla ja olimme nähneet sen jo moneen otteeseen. Rocca Roveresca on yhdessä rannalla olevan Rotondan kanssa Senigallian päänähtävyys, eikä komeaa linnaa voi olla huomaamatta. Olimme aiemmin kävelleet siitä vain ohi, mutta nyt pääsimme tutustumaan linnan sisätiloihin. Ennen kuin astuimme sisään linnaan odottelimme kuitenkin opastamme Rocca Roverescan edustalla, otimme kuvia ja jostain syystä puhe kääntyi italialaiseen kirosanaan, joka lausutaan samalla tavalla kuin suomenkielinen…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Martinan matkapäiväkirja: Kaunis ilta Italiassa
  • Miamin ravintolat

    Miami, ja jo pelkästään Miami Beachin alue, on täynnä erilaisia ravintoloita. Vaikka olemme viettäneet jo kaksi lomaa Miamissa, olemme ehtineet koluta vasta murto-osan paikan ravintoloista. Olemme kuitenkin onnistuneet löytämään jo muutaman suosikin ja suositeltavan arvoisen paikan. Tässä olisi siis lista ravintoloista, jotka totesimme käymisen arvoiseksi viime Miamin lomallamme. Osassa olimme käyneet jo edellisellä reissulla, mutta toisaalta kaikki edellisen reissun ravintolat eivät mahtuneet tähän postaukseen. Poisjääneistä mainitsemisen arvoisin on Bubba Gump Shrimp Co., josta ainakin kaltaiseni Forrest Gump -fani tykkäsi niin paljon, että tein ravintolasta oman postauksen kauan sitten aikana ennen Rantapallossa bloggaamista. Siksi vanhassa postauksessa olevat kuvat ovat pieniä ja rivivälit hieman vinksallaan, mutta jos se ei häiritse, niin käy…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Miamin ravintolat
  • hedelmäinen rahkakulho kesäisellä nurmella

    Summer bowl – hedelmäinen rahkakulho

    Parasta kesässä on ehdottomasti tuoreet hedelmät ja ihanat suomalaiset marjat. Meheviä mansikoita, pulleita mustikoita, raikasta tuoretta ananasta.. Eipä juuri voisi parempaa välipalaa keksiä aurinkoisena kesäpäivänä. Summer bowliin kasataan värikkäitä marjoja ja hedelmiä ja kastikkeena toimii rahkajogurtti, tai minun tapauksessani tavallinen Ehrmannin rahka. Päälle vielä hieman passionhedelmää ja raikas, maukas ja superterveellinen välipala on valmis. Voi nam! Summer bowl – ananasta – kiiviä – mansikoita – mustikoita – rahkaa – passionhedelmää Kuori ja pilko ananas ja kiivi. Ota mansikoista kannat pois ja puolita ne veitsellä. Kippaa kulhoon ananaspalat, kiivi, mansikat ja mustikat. Laita keskelle pari isoa lusikallista rahkaa ja kaavi passionhedelmän sisukset rahkan päälle. Nauti mieluiten auringossa kaikessa rauhassa elämästä nauttien.

  • kivikauden leipä

    Kivikauden leipä – gluteeniton herkku siemenistä ja pähkinöistä

    Eräs juhannusvieraistamme toi mukanaan gluteenitonta leipää, jota minunkin täytyi päästä maistamaan. Kivikauden leipä yllätti aivan täysin ja herkullista leipää oli saatava heti lisää vielä toinenkin viipale. Pyysin innoissani reseptiä, samoin teki anoppi, ja anoppi tekaisikin reippaana meille heti seuraavalla viikolla uuden kivikauden leivän. Otin herkkuleipää eräänä päivänä mukaani töihin ja herkuttelin sillä sekä mansikoilla ennen esteratsastustuntia. Leivän voimalla jaksoi mainiosti viipottaa yli esteiden ja kerroin siitä myös Instagramissa. Instagramissa esitettiin toive laittaa leivän resepti blogiin, joten tässä se nyt on. Herkullinen ja gluteeniton kivikauden leipä.

  • Martinan matkapäiväkirja: Ensimmäinen päivä Senigalliassa

    Herätyskello soi ja hetken verran luulen olevani kotona. Njääh, kohta täytyy lähteä töihin.. Raotan silmiäni ja ymmärrän lämpimän keltaisesta valosta, että nyt ei todellakaan olla kotona. Ehei, mä olen Italiassa! Yhtäkkiä minua ei väsytä enää lainkaan ja pomppaan energisenä ylös sängystä. Astun parvekkeelle toivottamaan hyvät huomenet vielä heräilevälle Senigallialle. Otan muutaman kuvan ja hiljennyn hetkeksi miettimään tätä hetkeä, tätä matkaa ja sitä, miten olen tähän päätynyt. Edessä on pitkä päivä täynnä ohjelmaa, mutta se ei haittaa. Nautin varmasti joka hetkestä. Aamuvirkku kun olen, olen ensimmäisenä myös aamiaisella ja pääsen kuvaamaan koskematonta aamiaispöytää. Sanon tarjoilijalle jotakin italiaksi samalla kun valitsen parhaan paikan hotellin kattoterassilta. Tarjoilija innostuu puhumaan pitkät pätkät italiaa ja…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Martinan matkapäiväkirja: Ensimmäinen päivä Senigalliassa
  • Fogo de Chao

    Varasimme kolmen yön Miamin visiittiämme varten yhteen ravintolaan pöydän valmiiksi, ja haluan ehdottomasti vinkata hauskasta ravintolasta myös teille. Ihan ensiksi pahoittelen kuitenkin hieman epätarkkoja kuvia. Hämyisessä ravintolassa oli vaikea saada otettua laadukkaita kuvia, etenkin kun ympärillä kävi sellainen hyörinä ja hulabaloo ettei tosikaan. Ymmärrätte pian mitä tarkoitan. Fogo de Chao sijaitsee aivan South Beachin eteläkärjessä ja me kävelimme sinne kaikessa rauhassa legendaarista Ocean Drivea pitkin. Olimme varanneet matkaan runsaasti aikaa, niin että miehet saisivat rauhassa ihmetellä ohi meneviä autoja, ja jotta voisimme käydä jossain kivalla terassilla aperitiivilla. Laskevan auringon lämpöiset sävytkään eivät varsinaisesti haitanneet iltakävelyämme. Perillä Fogo de Chaossa nälkä oli jo melkoinen ja se oli hyvä asia, sillä luvassa…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Fogo de Chao
  • annos mustikkaskyriä

    Islantilainen mustikkaskyr

    Skyr lienee monelle tuttua kaupan kylmäkaapista, josta voi napata välipalaksi proteiinipitoista Skyr-rahkaa. Minullakin on aina välillä töissä mukanani Skyriä, jota vetelen välipalaksi ennen salille lähtemistä. Se on hyvää ja terveellistä. Makuvaihtoehtojakin on mukavasti. Tällä kertaa tein Skyriä itse ja mauksi valikoitui mustikka. Tällä Skyrillä ei kuitenkaan ole niin paljon yhteistä kaupan välipalaskyrin kanssa kuin voisi luulla, sillä tällä reseptillä syntyvä herkku on oikeastaan jälkiruoka. Kermaa, tuorejuustoa ja jogurttia sisältävä jälkkäri ei ole yhtä terveellinen kuin kaupan Skyr-rahka, mutta toisaalta tämä on jälkkäriksi kuitenkin sieltä terveellisemmästä päästä. Mustikkaskyr – Islantilainen herkkuresepti – 400 g maustamatonta tuorejuustoa – 4 dl mustikkajogurttia – 1 dl kuohukermaa – 4 liivatelehteä (- bourbon-vaniljaa) – koristeeksi…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Islantilainen mustikkaskyr
  • Martinan matkapäiväkirja – Perillä Senigalliassa

    Lento Roomasta Anconaan sujuu hyvin ja nopeasti. Nousen ylös keltaisesta potkurikoneesta ja astun pieneen lentokenttärakennukseen. Katselen ympärilleni. Jossain pitäisi olla kuljettajani odottamassa minua kyltin kanssa. Kentällä on vain muutama ihminen ja pian näen miehen käsissään paperilappunen, jossa lukee minun nimeni. Tervehdin miestä italiaksi ja hän vastaa minulle jotain, josta ymmärrän vain puolet. Seuraan miestä autolle, tervehdin mielessäni ihanan lämmintä meri-ilmastoa ja istahdan hymyillen auton etupenkille. Kuljettajani on erittäin sympaattinen, italialaiseksi ehkä jopa hieman ujon oloinen kohtelias vanha mies, joka juttelee minulle italiaksi. Vastaan niin hyvin kuin osaan, mutta jossain vaiheessa joudun sanomaan hänelle, etten ymmärrä ihan kaikkea. Se ei haittaa. Jatkamme matkaa ja minä nautin joka hetkestä. Auton radiossa soi…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Martinan matkapäiväkirja – Perillä Senigalliassa