• merimaisema Aasian risteilyllä

    Aasian-risteily – Singapore, Malesia ja Thaimaa

    Moni on risteillyt Karibialla ja Välimerellä, Ruotsin ja Tallinnan laivoista puhumattakaan. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että vastaavanlaisia risteilyitä järjestetään myös muualla maailmassa? Minä olen haaveillut, ja haaveilen yhä, risteilystä maapallon ympäri. Norjan vuonoristeilyt sekä Keski-Euroopan jokiristeilytkin ovat olleet mielessä. Aasian-risteilyä en ollut kuitenkaan tullut ajatelleeksi. En oikeastaan edes tiedä miksi en ollut tutustunut Aasian-risteilyihin ennen kuin nyt. Pidän risteilymatkustamisesta ja Aasia kohteena kiinnostaa. Ehkä se johtuu siitä, etten ollut käynyt koskaan Aasiassa, mikä sekin on hieman erikoista. Asialle piti tehdä jotain. Niin me sitten varasimme lennot Singaporeen sekä neljän yön risteilyn Singaporesta Malesiaan ja Thaimaahan. Yhteensä reissu tulisi kestämään viikon verran, mikä on sopivasti juuri se aika, jonka uusperheemme lapset…

  • Singaporen maisema

    Ensikosketus Singaporeen – 9 vinkkiä ja huomiota

    Kesti 40 vuotta että sain siirrettyä itseni Aasiaan. Kun puolisoni kuuli, etten ole ollut koskaan Aasiassa, vaikka reissaankin paljon, alkoi hän puhua Aasian-risteilystä.  Sellaiselle voisi lähteä vaikka Singaporesta ja nähdä samalla reissulla muitakin maita, kuten Malesian ja Thaimaan. Viikkokin riittäisi, mikä oli meille vuoroviikkosysteemiläisille melko ehdoton vaatimus matkojemme pituudelle. Lapsettomalla viikolla ehtisi kyllä lentää Singaporeen, viettää siellä aikaa ja käydä muutaman yön risteilylläkin. Innostuin heti. Karibian- ja Välimeren-risteilyt oli jo tuttuja (Ruotsin- ja Tallinnan-risteilyistä puhumattakaan!), mutta en ollut oikeastaan tullut edes ajatelleeksi samaa konseptia Aasiassa. Tottakai me halutaan sellainen kokea! Pian meillä oli risteily varattuna ja sen molemmin puolin olimme tosiaan Singaporessa, joka oli reissumme pääkohde. Vietimme kaupungissa yhteensä 3…

  • Budapest ja Tonava Unkarissa

    8 vinkkiä Budapestiin

    Suuntana Budapest? Laita ohjelmistoosi ainakin seuraavat 8 kivaa vinkkiä Unkarin pääkaupunkiin. Mukana on jokiristeilyä, kylpylöintiä (tietenkin!), ruokaa ja mukavaa ajanvietettä pitkin kaupunkia. Me vietimme Budapestissa muutaman päivän neljän hengen aikuisten porukalla. Järjestimme matkan synttäriyllätyksenä Jennan miehelle (lue tästä lisää yllätyksestä ja sen järkkäämisestä). Sen pääohjelmanumero oli Rammsteinin konsertti Puskas Arenalla. Olen käynyt Budapestissa kerran aiemminkin, mutta siitä on niin pitkä aika, että muistan vaan kylpylän, Sankarien aukion ja lounaaksi nautitut leikkeet, joita ihmettelin, sillä wienerschnitzeliksi tunnistamani ruoka on itävaltalainen – ei unkarilainen. Eipä me tosin Budapestissa kauan tuolloin oltukaan. Päätukikohtamme oli Pohjois-Unkarin Salgotarjan ja siellä kansainvälinen lasten ja nuorten kesäleiri. Vaan eipä siitä sen enempää. Mennään kurkkaamaan mitä tehdä Budapestissa.

    Kommentit pois päältä artikkelissa 8 vinkkiä Budapestiin
  • auringonlasku merellä

    Silja Serenadella Ahvenanmaalle – Kun veri vetää merille

    Pressimatka Silja Line Suomi Silja Serenade seisoo Turun telakalla. Risteilyjä ei järjestetä koronan vuoksi, mutta henkilökuntaa tarvitaan pitämään huolta aluksesta. Hyttien vessat vedetään säännöllisesti ja kapteenikin osallistuu siivoukseen. Kokki valmistaa ruokaa pienelle henkilökunnalle, joka odottaa laivalla maailmantilanteen normalisoitumista. Merimiehen veri vetää vesille, mutta sinne ei nyt pääse. Kauppojen ovet on suljettu ja tax free -myymälän hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Näky on surullinen. Laiva on tehty iloisia risteilymatkustajia varten. Täällä kuuluisi viettää mukavaa aikaa, nauttia musiikista, hyvästä ruoasta ja yhteisestä ajasta. Hymyillä, nauraa ja nauttia merimatkasta. Silja Serenadella vallitsee kuitenkin aavemainen hiljaisuus, jonka rikkoo vain henkilökunnan epätavalliset touhut tyhjässä laivassa. Aluksen keskikäytävälle teipataan sulkapallokenttä. Henkilökunta viihdyttää itseään pallopelin merkeissä. Korkea promenade sopiikin…

  • Auringonlasku merellä

    Rennosti Ruotsiin – Reissuromantiikkaa Saaristomerellä

    Kaupallinen yhteistyö Finnlines ja Rantapallo. Ihastuimme viime syksynä rentoon laivamatkailuun kun suuntasimme Finnlinesin kyydillä Saksaan ruoka- ja viinimatkalle. Kiireetön laivamatka sopii täydellisesti autoilevalle perheellemme ja Finnlinesin laivojen rouhea mutta viihtyisä tunnelma merimatkustamisen romantiikkaan mieltyneelle luonteelleni. Tunnetun Helsinki-Travemünde -reitin lisäksi Finnlinesin kyydillä pääsee Tukholmasta kivenheiton päässä sijaitsevaan Kapellskäriin, mikä avaa uusia maisemia ja mahdollisuuksia automatkailuun Euroopassa.

  • Laivan kansi Itämerellä

    Reissuromantiikkaa – Laivamatka Saksaan

    Kävimme alkukesästä Vuosaareen satamassa tutustumassa Finnlinesin alukseen ja tuolloin meissä heräsi kipinä laivamatkan toteuttamisesta Saksaan. Onneksi sanoin haaveeni ääneen, sillä silloin niillä on usein tapana toteutua. Niin nimittäin kävi, että meidän perhe lähti syyskuussa Finnlinesin kyydillä Saksaan. Olin ihan innoissani. Odotin valmiiseen buffet-pöytään pääsyä, poreammetta ja saunaa sekä leppoisia hetkiä merellä. Finnlinesin laivamatka on kuin loma ennen lomaa ja paluumatkalla voi ladata akkuja reissun jälkeen ennen kotona koittavaa arkea. Lupasin kertoa teille miten kaikki laivalla sujui, joten tässä tulisi reissuraporttia.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Reissuromantiikkaa – Laivamatka Saksaan
  • Nainen hymyilee laivan kannella

    Matkahaaveita – Laivalla Eurooppaan

    Itse matkustaminen on tietysti ihan parasta, mutta matkojen suunnittelu ja niistä haaveilu on melkein yhtä ihanaa. Aloin kerran kirjoittaa ylös listaa kaikista niistä paikoista, joihin haluan matkustaa, mutta totesin pian että listasta tulisi loputon. Sitä mukaa kun kirjoitin listaani, tuli mieleeni aina uusia paikkoja, enkä saanut urakkaa lähellekään loppua. Luovutin listan kirjalliseen muotoon saattamisen ja niinpä matkailun bucket list on nykyään vain päässäni. Viime aikoina olen haaveillut ainakin viinimatkasta Saksaan, road tripistä Euroopassa, ruokamatkasta Ranskan maaseudulle sekä Pohjois-Italiasta, kuten Garda- ja Como-järvistä Venetosta ja Piemontesta.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Matkahaaveita – Laivalla Eurooppaan
  • Hanian rantakatumaisema

    Välimeren risteily – Hania, Kreeta

    Viimeinen päivä maissa. Tänään kohteenamme on Kreetan Hania, jota kohtaan minulla ei ole juurikaan odotuksia. Päivä maissa on lyhyempi kuin muissa kohteissa eikä meillä sen takia ole muita suunnitelmia kuin kierrellä hieman Hanian kaduilla ja haistella kaupungin tunnelmaa. Tavoitteena on ottaa selvää kannattaako tänne tulla vielä uudestaankin, vai jääkö Haniassa vierailu tähän yhteen kertaan. Tilasimme vaihteeksi aamiaisen hyttiin eikä tilaus taaskaan ollut tismalleen samanlainen kuin olimme pyytäneet. Mahat tuli kyllä täyteen ja aamiainen oli maittava, joten en valita, mutta ihmettelen silti hiljaa mielessäni mikä siinä on niin vaikeaa tuoda oikeat ruoat oikeaan hyttiin.. Tänä aamuna emme osallistuneet triviaan emmekä muihinkaan aamun aktiviteetteihin vaan suuntasimme heti aamiaisen jälkeen maihin. Bussi vei…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Välimeren risteily – Hania, Kreeta
  • Nainen kuljeskelemassa Ateenassa

    Välimeren risteily – Ateena, Kreikka

    Ateena on ollut minulle sellainen kaupunki, jonne reissaamisesta en ole koskaan suoranaisesti haaveillut. Oikeastaan en ole koskaan edes ajatellut Ateenaa varteenotettavana matkakohteena. Se ei vaan yksinkertaisesti ole tullut mieleeni matkakohdetta valitessani. Martinan päänsisäisessä kartassa on ollut pelkkää tyhjää Ateenan kohdalla, siinä missä Kreikan saaret ovat kyllä loistaneet mielikuvissani kirkkaina ja houkuttelevina. Nyt Välimeren risteilyn neljäntenä aamuna olimme kuitenkin Ateenan edustalla Piraeuksen satamakaupungissa, joten pian olisin ottanut pintaraapaisun Kreikan pääkaupunkiin. Toki olin tutustunut Ateenan anteihin ennen matkaamme tilaamalla jopa pienen Ateenan matkaoppaan ja viettämällä useita tunteja läppärin äärellä matkakohteistamme ehdottomasti isointa ja monipuolisinta tutkien. Tutustuessani Ateenan erilaisiin kaupunginosiin, sen historiaan ja vanhoihin rakennelmiin Agropoliin kukkulan tönöistä alkaen, soimasin hieman itsenäni siitä,…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Välimeren risteily – Ateena, Kreikka
  • Nainen istuu Turkin Kusadasissa

    Välimeren risteily – Kusadasi, Turkki

    Välimeren risteilymme Turkki-päivä alkoi leppoisasti kun hyttipalvelija toi edellisenä iltana valmiiksi tilaamamme aamiaisen hyttiimme. Olimme ruksineet listasta eri vaihtoehtoja tietämättä tarkalleen mitä ne pitävät sisällään ja kuinka paljon syötävää kukin vaihtoehto sisältää. Availimmekin jännittyneinä aamiaiskupuja huomataksemme, että toinen tilaamamme jogurtti puuttui ja että tarjottimella oli tölkillinen maitoa, jota emme olleet tilanneet. Muuten kaikki haluamamme löytyi, joten herkuttelu voi alkaa. Olimme tilanneet paahtoleipää sekä lajitelman erilaisia leipomotuotteita, joista jälkimmäinen sisälsi sämpylän, voisarven, pullan ja viinerin, jotka jaoimme puoliksi. Aamiaiseemme kuului myös molemmille omat hedelmälautaset sekä maustamaton jogurtti, munakokkelia, paistettu tomaatinpuolikas sekä voita ja hilloa leipien kaveriksi. Juomaksi otimme appelsiinimehua, teetä ja bellinin. Luksusaamussamme oli kuitenkin pieni särö, sillä jo edellisenä iltana…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Välimeren risteily – Kusadasi, Turkki
  • Välimeren risteily – Meripäivä

    Meripäivän aamu valkeni kesäisen lämpimänä ja horisontissa näkyi vain merta silmänkantamattomiin. Me suuntasimme tottakai heti herättyämme Windjammeriin aamiaiselle vetämään kuvut täyteen aamiaisherkkuja. Tarjolla oli tänään, niin kuin muinakin aamuina, valtava valikoima kaikkea mahdollista mitä aamupalalla voi kaivata. Vaikka katselin kiinnostuneena lukuisia erilaisia muropaketteja, puuroa ja lämpimiä ruokia, päädyin kuitenkin valitsemaan joka aamu lautaselleni ne samat tutut ja turvalliset kaverit. Martinan aamiaiseen kuului aina ainakin leipää. Oli yksi tai kaksi paahtoleipää sekä yksi sämpylä ja niiden väliin laitoin voita, juustoa, kinkkua sekä riemun kiljahdukset ensimmäisenä aamuna aiheuttanutta Nutellaa. Nutellaa söin aina paahtoleivän kanssa, mutta maapähkinävoi, jota söin myöskin melkein jokaisena aamuna, saattoi mennä myös sämpylän väliin. Kaikkia kiinnostaa varmasti ihan hirveästi…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Välimeren risteily – Meripäivä
  • Messinan satama Sisiliassa

    Ilta merellä – Välimeren risteily

    Sisiliassa vietetyn päivän jälkeen makoilimme hetken allasalueella, niin kuin taisinkin jo viime postauksessa mainita. Altaalla lekottelun jälkeen kävimme hytissä vaihtamassa vaatteet ja siistiytymässä hieman iltaa varten, ja kun laivamme irtosi auringonlaskun aikaan Messinan satamasta, olimme me kannella katsomassa hämärtyvään iltaan jääviä kaupungin valoja. Kauniita iltamaisemia ihailtuamme suunnistimme Windjammeriin testaamaan laivan buffet-illallisen. Ja minkälainen buffet-illallinen meitä odottikaan! Heti ensimmäiseksi silmäni nauliintuivat sushirivistöihin, jotka suorastaan huusivat minua luokseen. Ja minähän vastasin kutsuhuutoihin rientäen lappaamaan lautaseni täyteen erilaisia sushirullia. Tämä olisi alkupala, seuraavaksi menisimme katsomaan mitä muista pöydistä löytyy. Lämpimiä ruokia oli vaikka millä mitalla. Oli pieni italialaisnurkkaus bruschettoineen sekä pastoineen ja parmesaaniraastekulhoineen. Oli meksikolaisia makuja ja ainakin maistamani quesadillat olivat herkullisia guacamolen…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Ilta merellä – Välimeren risteily