Välimeren risteily – Navigator of the Seas
Jäimme viimeksi siihen, että minä ja Maajussin morsian olimme putkahtaneet valtavan risteilyaluksen syövereihin ja paloimme halusta tutustua seuraavan viikon kotiimme. Olimme ottaneet etukäteen selville että 11. kannen Windjammer-nimisessä buffet-ravintolassa tarjoillaan ruokaa koko päivän ajan, joten suuntasimme heti ensitöiksemme sinne täyttämään vatsamme. Ravintolan pöydät notkuivat erilaisia herkkuja, joista pitäisi muka pystyä valitsemaan mitä haluaisi syödä. Mutta kun minä haluan maistaa kaikkea! Päädyin kuitenkin lopulta rakentamaan itselleni oikein juustoisen ja majoneesisen hampurilaisen ja sain myös ensikosketuksen laivan älyttömän hyviin ja rapeisiin ranskalaisiin, jotka maistuivat todella hyvälle dipattuna majoneesiin. Kyseistä komboa tulikin vedettyä naamariin lähes jokaisena risteilypäivänä, mikä ällistytti hieman itseänikin. Olen aina ihmetellyt miksi jotkut lappavat notkuvista buffet-pöydistä lautaselleen vain kasan ranskalaisia,…
Välimeren risteily- Rooma ja Civitavecchia
No niin, aletaanpas nyt sitten käydä läpi syyskuussa Maajussin morsiamen kanssa tekemäämme tyttöjen reissua Välimerelle. Ennen viikon kestänyttä Välimeren risteilyä vietimme yhden yön Roomassa ja paluumatkalla seikkailimme muutaman tunnin Amsterdamin vilinässä. Mutta aloitetaan kuitenkin ihan alusta ja palataan erääseen lauantaipäivään, jolloin matkamme alkoi. Heppatytöt olivat laittaneet asiat tärkeysjärjestykseen ja lento valittiin sen mukaan, että ehdimme käydä aamun ratsastustunnilla ennen kentälle lähtöä. Kovin paljon aikaa ei ratsastuksen ja kentälle lähtemisen väliin jäänyt, joten kaikki oli laitettava lähtövalmiiksi jo aamulla ennen tallille lähtöä. Kipitimmekin vauhdilla suoraan hevosen selästä autoon, kotiin, suihkuun ja kentälle. Matka voi alkaa! Lensimme KLM:n lennoilla ensin Amsterdamiin, missä meillä oli lyhyt vaihto ennen Roomaan lähtevään koneeseen astumista. Ensimmäiselle…







