Italia

  • gondoli Venetsiassa

    Gondolin kyydissä Venetsiassa – Kannattiko?

    Ajattelimme ensin sen olevan turhaa rahastusta. 80 euroa puolen tunnin gondoliajelusta kuulostaa ryöstöltä. Asiaa tarkemmin tutkittuamme ja mietittyämme päätimme kuitenkin kokeilla. Kerrankos sitä ollaan Venetsiassa. Yhtäkkiä gondolikyyti alkoi kuulostaa siltä, ettemme voi jättää sitä väliin. Niinpä astuimme gondolin kyytiin heti ensimmäisen reissupäivämme aamuna Rialton sillan kupeesta. Gondolieeri ohjasi meidät Canal Granden yli pienille kanaaleille kertoen samalla Venetsiasta ja sen nähtävyyksistä. Gondolin kyydistä näki koko kaupungin aivan eri perspektiivistä ja olihan se tosi kivaa, tunnelmallista ja romanttista. Lipua pitkin kanaalia mukavalla penkillä istuen ja upeaa Venetsiaa katsellen. En silti tiedä tarvitseeko sitä kokea uudelleen. Oli se kuitenkin aikamoista rahastusta, mutta siitä huolimatta niin kiva kokemus, ettei kaduta että istahdimme gondolin kyytiin…

  • Italialainen uusivuosi ja loppiainen

    Olen kertonut jo aiemmin italialaisesta joulusta Italian kurssin opettajani sanoin. Tässä tulisi jatkoa italialaiselle juhlinnalle uudenvuoden ja loppiaisen muodossa. Miten italialaiset viettävät näitä juhlia?

  • cicchetit kanavan varrella ja taustalla gondoli

    Venetsian parhaat cicchettibaarit

    Parasta Venetsiassa? Cicchettikulttuuri! Venetsiassa ei oikeastaan tunneta aperitivokulttuuria vaan kaupungissa on tapana tilata juomalasin kaveriksi cicchettejä, jotka voivat olla mitä vaan pientä purtavaa. Yleisimmin ne ovat pieniä leipäpaloja erilaisin päällisin, mutta myös pieni annos friteerattuja herkkuja tai mikä vaan pieni suupala on cicchetti. Me elimme käytännössä ensimmäisen koko kolmipäiväisen reissumme ajan pelkillä ciccheteillä – ja melkeinpä toisenkin samaan tyyliin. Emme syöneet kertaakaan lämmintä ruokaa vaan napostelimme pieniä suupaloja pitkin päivää. Tähän on kaksikin syytä. Ensimmäiseksi meidän piti tietysti testata mahdollisimman monta cicchettibaaria, jotta löydämme niistä parhaat. Toiseksi: Emme edes kaivanneet muuta. Cicchetit ovat parasta Venetsiassa.

  • nainen Venetsian aukiolla

    Ajatuksia Venetsiasta

    Venetsiassa riittää sulateltavaa. Se on hämmentävä, kaunis, omalaatuinen, hieman ristiriitainen ja ehdottomasti paljon ajatuksia herättävä. Venetsia ei tunnu Italialta vaan on ihan oma juttunsa. Siellä on oma ruokakulttuurinsa, kaupungissa kuulee enemmän englantia kuin italian kieltä ja miljöö on jotain sellaista, jota ei muualta löydä. Venetsia on ainutlaatuinen koko maailman mittapuulla ja ennen kuin pääsemme varsinaisten vinkkien kimppuun, halusin kirjata hieman kaupungin herättämiä ajatuksia ylös. Venetsia ei jätä kylmäksi.

  • Vanhaa Roomaa

    Rooman nähtävyydet osa 2

    Blogistamme löytyy jo yksi Rooman nähtävyyksiä esittelevä postaus (löydät sen tämän linkin takaa), mutta koska Roomassa on niin paljon nähtävää, oli sille suorastaan pakko tehdä jatko-osa. Olen varma ettei tässäkään ole vielä kaikki, mutta näiden kahden postauksen avulla näkee mielestäni jo hyvin pitkälle kaiken oleellisen. Muistattehan kuitenkin, että nähtävyyksien kiertelyn ohessa Roomassa kannattaa ehdottomasti myös vain haahuilla ympäriinsä ja nauttia kauniista yksityiskohdista, vanhoista rakennuksista ja tunnelmallisista pienistä aukioista, joita ikuisessa kaupungissa riittää. Jätä siis aikaa myös päämäärättömälle tallustelulle.

  • ravintolapöydällä viiniä ja leikkeleitä ja juustoa

    Ruokavinkkejä Roomaan – Mitä ja missä syödä?

    Rooma on upea ruokamatkakohde, kuten mielestäni Italia aina on, mutta Roomassa jos jossain kannattaa nähdä hieman vaivaa ravintolavalinnan eteen, sillä tarjontaa on monenlaista ja turistien suosimissa paikoissa maksat helposti ylihintaa huonosta sapuskasta. Parhaisiin ravintoloihin on myös hyvä tehdä pöytävaraus etukäteen vaikka jo kotoa käsin, jotta varmistat pääsysi ravintolaan. Enkä tarkoita parhailla ravintoloilla nyt hienoimpia ja kalliimpia, vaan hinta-laatusuhteeltaan parhaita paikkoja, joista saa erinomaista ruokaa hyvään hintaan. Keräsin tähän sekä parhaat ruoat, joita Roomassa kannattaa maistaa, että meidän Rooman reissujen aikana löytämämme lempiravintolat, joista löytyy jotakin niin budjettimatkailijoille kuin luksusta kaipaavillekin ja kaikille siltä väliltä. Ota tästä vinkit talteen ja kerro ihmeessä myös omat Rooman ruokalempparisi kommenttiosiossa.

  • 5 erilaista muistoa Roomasta

    Kirjoitin taannoin postauksen lempihetkistäni Roomassa. Postaus tulvi positiivisuutta, iloa ja onnea, mitä Rooma toki minulle enimmäkseen edustaakin. Matkailu ei kuitenkaan ole pelkkää hymyä ja auringonpaistetta, ei edes Roomassa, joten ajattelin näyttää teille myös sen toisen puolen. Tämä postaus onkin vastakohta lempihetkilleni sisältäen ei-niin-ihania muistoja samaiselta Rooman matkalta. Postauksen kuvituksena toimivat kivat kuvat Roomasta, sillä ikävistä hetkistä ei tullut napsittua muistoja. Kaikkia niitä ei edes pystynyt näkemään, mutta kuulemaan todellakin pystyi. Ymmärrätte kohta, mitä tarkoitan.

  • Firenzen maisema

    Päivä Firenzessä – Koe ainakin nämä kuusi nähtävyyttä

    Toscanan alueen pääkaupunki Firenze on yksi Italian suosituimmista matkakohteista. Kaupunki on tunnettu ennen kaikkea taiteestaan ja arkkitehtuuristaan, joiden takana on hyvin pitkälti Medicien mahtisuku, joka vaikutti Firenzessä 1200-luvulta aina 1700-luvulle asti. Firenzen vanha keskusta kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon ja kaupunkia halkovan Arno-joen voi ylittää kuuluisaa Ponte Vecchion siltaa pitkin. Me vietimme Firenzessä muutaman päivän ja hetken kaupungissa vietettyämme ihastuimme kaupunkiin syvästi. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta pikkuhiljaa kun löysimme lempipaikkamme kaupungilta, aloimme pitää Firenzestä kovasti ja nyt kaipuu kaupunkiin on kova. Voisin jopa kuvitella asuvani täällä jos muuttaisin joskus Italiaan. Listasimme tähän kuusi lempinähtävyyttämme Firenzessä, jotta sinäkin saisit kaupungista mahdollisimman paljon irti lyhyessäkin ajassa. Nämä kaikki on mahdollista kiertää…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Päivä Firenzessä – Koe ainakin nämä kuusi nähtävyyttä
  • Lempihetkeni Roomassa

    Parhaat muistot piilevät usein pienissä hetkissä. Niihin täytyy osata tarttua kiinni, hiljentää hetkeksi tai jopa pysähtyä, jotta näkee hetken kauneuden. Arjessa on usein liian kiire, mutta matkalla osaan pysähtymisen jalon taidon paremmin. Arkiminällä olisi paljon opittavaa lomaminältä. Viimeisin Rooman reissumme oli täynnä pieniä ihania hetkiä, jolloin ei tapahtunut välttämättä mitään sen suurempaa. Onnen tunne tuli hiipien nurkan takaa, täytti yllättäen koko kehon ja parani vaan kun malttoi olla ja antaa hymyn tulla. Kuulostella hetken ja jatkaa sitten matkaa. Kirjasin tähän ylös onnen hetkistä viisi, vaikka niitä oli pitkän viikonlopun aikana paljon enemmänkin. Olkoon tämä muistutuksena sekä itselleni että teille muillekin siitä, miten pienistä hetkistä on hyvä muistaa nauttia. Ihan siinä…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Lempihetkeni Roomassa
  • Milanon matkaopas

    Milano tunnetaan muodin mekkana, jossa viihtyvät myös jalkapallofanit sekä oopperan ystävät. Milanosta löytyy kiireistä suurkaupungin tunnelmaa sekä rennompaa meininkiä kanavan varrella, jossa aperitiivi- ja drinkkipaikat availevat oviaan illalla. Milanon tärkein nähtävyys on upea valkoisena hohtava Duomo, jota voi ihailla vaikkapa Terrazza Aperolilta käsin. Kaupungissa on myös paljon kiinnostavia ravintoloita. Siinä missä muualla Italiassa ravintolat nojaavat mielellään perinteisiin italialaisiin ruokiin, rantautuu Milanoon ensimmäisenä uudet ruokatrendit maailmalta. Milano ei ehkä avaudu ensisilmäyksellä salamarakkaudesta puhumattakaan, mutta anna kaupungille aikaa, kiertele sen eri alueita ja pian huomaat ihastuneesi.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Milanon matkaopas
  • Cul de Sac – Kantapaikkani jos asuisin Roomassa

    Sijainnin perusteella en menisi tähän ravintolaan. Cul de Sac sijaitsee aivan Piazza Navonan kainalossa pienemmän aukion laidalla hyvin keskeisellä kulkupaikalla. Sijainti on siis hyvä ja Roomassa sellaiset paikat ovat yleensä hinta-laatusuhteeltaan surkeita. Toisaalta ravintolan ulkoasu lupaa hyvää. Cul de Sac on lähes huomaamaton eikä todellakaan mitenkään suoranaisesti kutsu luokseen. Tämä taasen tietää hyvää. Olemme kuulleet Cul de Sacista niin paljon kehuja, että teemme sinne pöytävarauksen varmuuden vuoksi ja suosittelen samaa sinullekin kun innostut ravintolasta tämän jutun luettuasi. Jos asuisin Roomassa (ah miten ihana ajatus!), tästä tulisi kantapaikkani. Nytkin jäi harmittamaan ettemme ehtineet vierailla Cul de Sacissa kuin vain yhden kerran. Tänne voi nimittäin tulla yhtä lailla syömään pidemmän kaavan mukaan…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Cul de Sac – Kantapaikkani jos asuisin Roomassa
  • Italialainen joulu

    Tervetuloa viettämään italialaista joulua! Käydessäni Työväenopiston Italian kurssilla imin itseeni kaiken tiedon mitä sisilialainen opettajamme kertoi. Yksi mieleenpainuvimmista tunneista oli se kun saimme kuulla italialaisista jouluperinteistä höystettyinä opettajan omilla muistoilla ja kokemuksilla. Minä pieni ja innokas opiskelija kirjoitin kynä sauhuten kaiken kuulemani ylös ja tein aiheesta pienen tiivistelmän myös tänne blogin puolelle.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Italialainen joulu