Vielä olisi yksi Senigallia-postaus jemmassa, nimittäin hotellimme esittely. City Hotel Senigalliasta varattiin kaikille bloggaajille huoneet järjestäjän toimesta, joten en päässyt itse vaikuttamaan hotellivalintaan. Ja hyvä niin, sillä City Hotel oli oikein hyvä majapaikka. Ensinnäkin hotellin sijainti on täydellinen. Rantakadulla sijaitsevan hotellin aamiaisterassilta näkyy rannalle sekä upealle Rotonda sul marelle. Kaupungin parhaalle rannallekaan (Bagni 77) ei ole pitkä matka. Myös kaupungin vanha keskusta on ihan vieressä ja sinne kävelee noin viidessä minuutissa. Pyörällä pääsee vielä nopeammin. Polkupyöristä puheen ollen hotellilta saa lainata polkupyörän, joka on ehdottomasti paras keino liikkua kaupungilla. Kävellenkin toki pääsee, mutta pyöräily on jotenkin niin italialaista. Hotellin pyörät ovat oikein kelpo pelejä, löytyy toimiva lukko ja koriin saa…

Laitoin herätyskellon soimaan lähtöpäivänä melko aikaisin, sillä halusin viettää vielä viimeisiä kiireettömiä aamuhetkiä Senigalliassa, syödä aamiaisen kaikessa rauhassa, pakata valmiiksi ja kirjautua ulos hotellista ennen kuin meidän olisi määrä lähteä bloggaajatoverin kanssa kaupungille haistelemaan paikallista sunnuntaimeininkiä ja ottamaan vielä lisää kuvia kauniista Senigalliasta. Blogimatkan viimeinen päivä. Haluan ottaa tästä vielä kaiken ilon irti. Herätyskello soi ja nousen pirteänä ylös, vaikka edellisenä yönä uni jäikin melko katkonaisesti rantakadun baareista kuuluvan jumputuksen takia. Ei haittaa, avaan parvekkeen oven ja tervehdin aamuista Senigalliaa. Läträän loput vartalovoiteet ihooni ja heitän tyhjät purkit roskikseen. Laitan hiukset kiinni ja lähden aamiaiselle. Aamiaispaikka on tyhjä, kaikki bloggaajat ja muut hotellivieraat taitavat nukkua vielä. Tai ei, tuolla rantakadulla…

Herätyskello soi ja hetken verran luulen olevani kotona. Njääh, kohta täytyy lähteä töihin.. Raotan silmiäni ja ymmärrän lämpimän keltaisesta valosta, että nyt ei todellakaan olla kotona. Ehei, mä olen Italiassa! Yhtäkkiä minua ei väsytä enää lainkaan ja pomppaan energisenä ylös sängystä. Astun parvekkeelle toivottamaan hyvät huomenet vielä heräilevälle Senigallialle. Otan muutaman kuvan ja hiljennyn hetkeksi miettimään tätä hetkeä, tätä matkaa ja sitä, miten olen tähän päätynyt. Edessä on pitkä päivä täynnä ohjelmaa, mutta se ei haittaa. Nautin varmasti joka hetkestä. Aamuvirkku kun olen, olen ensimmäisenä myös aamiaisella ja pääsen kuvaamaan koskematonta aamiaispöytää. Sanon tarjoilijalle jotakin italiaksi samalla kun valitsen parhaan paikan hotellin kattoterassilta. Tarjoilija innostuu puhumaan pitkät pätkät italiaa ja…

Lento Roomasta Anconaan sujuu hyvin ja nopeasti. Nousen ylös keltaisesta potkurikoneesta ja astun pieneen lentokenttärakennukseen. Katselen ympärilleni. Jossain pitäisi olla kuljettajani odottamassa minua kyltin kanssa. Kentällä on vain muutama ihminen ja pian näen miehen käsissään paperilappunen, jossa lukee minun nimeni. Tervehdin miestä italiaksi ja hän vastaa minulle jotain, josta ymmärrän vain puolet. Seuraan miestä autolle, tervehdin mielessäni ihanan lämmintä meri-ilmastoa ja istahdan hymyillen auton etupenkille. Kuljettajani on erittäin sympaattinen, italialaiseksi ehkä jopa hieman ujon oloinen kohtelias vanha mies, joka juttelee minulle italiaksi. Vastaan niin hyvin kuin osaan, mutta jossain vaiheessa joudun sanomaan hänelle, etten ymmärrä ihan kaikkea. Se ei haittaa. Jatkamme matkaa ja minä nautin joka hetkestä. Auton radiossa soi…

Olen kirjoittanut Senigallian blogimatkastani jo useita postauksia. Postauksia on julkaistu yhteensä viisi ja niissä olen kertonut mitä kaikkea tein ja näin, ja mitä ihanaa Senigallialla ja sen lähialueilla on antaa matkailijalle. Silläkin uhalla, että teitä alkaa jo kyllästyttää koko Italia ja Senigallia, halusin tehdä matkasta vielä päiväkirjamaisia postauksia, joissa kerron miltä se kaikki tuntui. Haluan kertoa kuinka jännittävää oli herätä lähtöaamuna ja palloilla yksin lentokentällä ensimmäistä kertaa koskaan. Miten kutkuttavaa oli tavata bloggaajakollegat ja pyöräillä pitkin kaupunkia ilta-auringon painuessa yhä alemmas ja alemmas. Mitä kaikkea mielessä pyöri kun painoin pääni tyynyyn hotellihuoneessani, kuinka innoissani olin kaikista hienoista kokemuksista, miten haikea olo lähdön hetkellä tuli ja miten minä koin tämän blogimatkan,…

Lue ensimmäinen osa Senigallian ravintolapostauksista täältä. Viimeksi esittelin Moreno Cedronin kahden Michelin-tähden ravintolan Madoninna del Pescatoren sekä samaan ravintolaryhmään kuuluvan katukojun Anikon, jossa söin elämäni parhaan tonnikalaleivän. Tässä postauksessa kerron kahdesta tunnelmallisesta illallisravintolasta. Osteria Palazzo Barberini Aloitetaan ensimmäisestä illasta, jolloin suuntasimme Silvian ja Marcon Osteria Palazzo Barberiniin. Osteria on perheomisteinen ihanan tunnelmallinen ja pieni paikka sivukadulla. Silvia ja Marco kävivät vuorotellen pöydässämme esittelemässä ruokia, kysymässä miltä maistuu ja mitä haluaisimme seuraavaksi. Päivän menu rakennetaan sen mukaan, mitä omistajat ovat ostaneet aamulla sataman kalakauppiailta ja toreilta. Ruoka on varmasti tuoretta ja parhaista raaka-aineista rakkaudella valmistettua. Sen maistaa. Meille tuotiin alkuun ihania, mutta melko täyttäviä antipastoja. Maistoimme riisistä, juustosta ja vihanneksista tehtyjä…