Gluteeniton Rooma
Italia – tuo pizzan, pastan ja suurpiirteisyyden luvattu maa. Pakko myöntää, että jännitti hieman suunnata Italiaan keliaakikkoystäväni Jennan kanssa, vaikka toisaalta muistin kuulleeni, että gluteeniton valikoima on Italiassa hyvä ja samaa sanoi Jenna asiaa etukäteen tutkittuaan. Eiköhän me pysytä hengissä ja löydetä syötävää.
Italia on myös yllätysten maa. Gluteeniton Rooma oli paljon parempi kuin olimme uskaltaneet toivoa. Allergeenit oli merkattu ruokalistoihin, tosin joskus vähän miten sattuu. Tarjoilijalta asiaa kysyttäessä keliakia otettiin kuitenkin tosissaan ja gluteenittomat annokset lueteltiin ja tarkistettiin asia tarvittaessa vielä keittiöstä. Ei siis suurpiirteisyyttä tässä asiassa, onneksi! Joissain ravintoloissa gluteenittomille ruoille on jopa oma listansa, jonka saa pyydettäessä.
On myös paikkoja kuten Pantha Rei, joka on gluteenittoman ruokailijan taivas. Aivan Pantheonin kyljestä pieneltä sisäpihan kadulta löytyvä ravintola vakuutti jo ennen kun saimme menuja eteemme. Ravintolassa oli täyttä, mutta kyllä meille vielä yksi paikka löytyisi, jos emme istuisi pöydässä tuntikaupalla. Sehän sopii. Ja lopulta meillä ei kuulemma ollutkaan mikään kiire poistua, vaikka yritimme syödä ripeästi. Ihanat italialaiset.
Gluteenittomuudesta mainitessamme saimme pöytään kultaisen pullon merkiksi siitä, että tähän pöytään ei tuoda lainkaan gluteenia. Menussa kaikki yhtä pientä osioita lukuun ottamatta oli saatavilla gluteenittomana. Oli hauska seurata kun ystäväni selasi listaa ja valitsi sieltä ruokia, joita ei normaalisti voisi gluteenin takia syödä.
Olimme halunneet jo aiemmin päivällä friteerattuja kesäkurpitsan kukkia, mutta niitä ei ollutkaan saatavilla gluteenittomina, vaikka ruokalista väitti muuta (onneksi tarkistimme asian). Täällä kuitenkin oli, joten tilasimme annoksen puoliksi. Iso rapeapintainen ja ihanan rasvainen friteerattu kukka oli paras koskaan maistamani. Aika hyvin gluteenittomalta annokselta!
Valintamme osui muutenkin roomalaisiin klassikkoruokiin. Kesäkurpitsan kukan lisäksi tilasimme pastaa. Cacio e pepe oli maustettu mintulla ja arrabbiata oli ihanan ärhäkkä. Pastaa en olisi tajunnut gluteenittomaksi jos en olisi tiennyt.
Minua häiritsi hieman cacio e pepen minttu, vaikka makumaailma olikin hyvä. En vaan osaa suhtautua sotkettuun klassikkoon avarakatseisesti ja antaa mintun tulla täydelliseksi todettuun ikiaikaiseen makuyhdistelmään mukaan. Onneksi Jennan ajatusmaailma ei ollut yhtä jämähtänyt ja hän söi minttuisen cacio e pepen mielellään samalla kun minä haarukoin makuuni täydellisen tymäkkää arrabbiataa.
Minäkin söin tosiaan Pantha Reissa gluteenittomasti, vaikka kaikkiruokainen olenkin. Ihan testimielessä ja koska gluteeniton ruoka on usein hyvää ja ihan saman makuista kuin tavallinenkin. Alan olla ystäväni myötä aika tietoinen gluteenittomista asioista (ja silti pelkään aina myrkyttäväni hänet). Jaan mielelläni gluteenittomia matkavinkkejä tännekin. Niitä onkin toivottu Instagramin puolella paljon, joten saamanne pitää myös jatkossa.
Rooma vakuutti gluteenittomalla tarjonnallaan ja tilanne on ilmeisesti yhtä hyvä muissakin Italian isoissa kaupungeissa. Pikkukylistä en tiedä, vielä, mutta jos tarjolla ei olekaan gluteenitonta pastaa niin aina voi tilata juustoja, leikkeleitä, isoja vihreitä oliiveja ja maukkaita kasviksia. Niitä löytynee jokaisen pikkukylän perhetrattoriastakin. Myös ihanat risotot ovat luontaisesti gluteenittomia ja niitähän Italiasta löytyy. Mekin söimme aivan ihanan parsarisoton Ravintola Marzapanessa (lue siitä lisää täällä) ja maukkaan tryffelisen sienirisoton jollain random-ravintolan terassilla.
Onko sulla kokemuksia gluteenittomasta Roomasta tai Italiasta? Tai muiden ruokarajoitteiden huomioimisesta saapasmaassa? Missä muualla gluteeniton ruokavalio otetaan hyvin huomioon?
2 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tämä kyllä pääsi yllättämään. Enpä olisi uskonut, että Roomasta saa tuontasoista gluteenitonta ruokaa. Itse en keliaakikko ole, mutta mielelläni voisin tilata ja oikeastaan suosia gluteenittomia annoksia, jos tietäisin, että ne ovat varmasti maukkaita.
Martina
Tämä yllätti minutkin ja söin tosiaan mielelläni gluteenitonta ystäväni kanssa, vaikka olenkin kaikkiruokainen. Tykkään muutenkin jakaa ruokia niin pääsee maistamaan useampaa ja tällaisen gluteenittoman valikoiman edessä se ei ollut ongelma edes keliaakikon kanssa.