Reseptit
Käyttöä päiväystä lähentelevälle voille – tee herkullinen maustevoi
Ratkaisin eilen vaikean yhtälön ja haluan heti jakaa älynväläykseni rakkaan blogini kanssa. Kukaan muu ei ole varmasti koskaan kamppaillut samanlaisen ongelman kanssa ja keksinyt mitään yhtä nerokasta kuin minä. Mensa kutsuu! Ongelmahan oli se, että jääkaapissani oli hyvää vauhtia ällööntymässä avattu voipaketti. Sen pinta oli jo kauniin tummankeltainen ja epäilin toisen terveyttä siinä määrin, että halusin käyttää voin äkkiä johonkin, ettei tarvitse lihottaa sillä roskista. Toinen ongelmatapaukseni taasen olivat kaksi valkosipulin kynttä, joille en muka keksinyt mitään käyttöä. En tainnut edes miettiä, sillä kyllähän nyt valkosipulia voi työntää ihan mihin vaan. No kuitenkin, päädyin siis uskomattoman kekseliääseen ratkaisuun ja tein voista sekä valkosipulista maustevoita. Olisitteko itse keksineet moista? Ette varmasti.…
Scaloppine al limone ja Hasselbackan perunat
Olen lukenut innoissani viimeisten viikkojen ajan syntymäpäivälahjaksi saamaani Culinaria Italia -kirjaa. Osa resepteistä on arvatenkin hieman erikoisia tai tuntuvat minun taidoilleni liian vaikeilta valmistaa. Lombardian kohdalta löysin kuitenkin aivan ihanan kuuloisen ja yksinkertaisen sitruunaleikkeen, scaloppine al limonen, joka tosin ei ollut keltaisessa keittiössä vasikkaa (=scaloppine) vaan porsaan leikettä. Tätä oli pakko kokeilla heti. Scaloppine al limone 2-4 annosta – 2-4 vasikanleikettä – 2 sitruunaa – valkopippuria – 6 rkl oliiviöljyä – suolaa Homma alkaa pihvien nuijimisella sekä marinadin valmistamisella. Keltaisessa keittiössä pihvejä hakattiin vasaralla, sillä eipä tarttunut lihanuijaa mukaan viime viikkoiselta Ikean reissulta, vaikka se olisi ollut väline, jonka ihan oikeasti tarvitsisin. Kaikkea muuta sen sijaan lensi ostoskoriin, mutta eipä…
Mitä eroa on sulhaspiirakalla ja karjalanpiirakalla?
Lauantai-iltana alkoi keltaisen keittiön ulkopuolella tuuli viuhua niin kovaa, että täytyi jäädä oikein ihmettelemään sen voimaa. Tuntui että parvekkeen lasit irtoavat hetkenä minä hyvänsä, mutta itsepäisestihän nuo pysyivät kuitenkin kiinni, vaikka kovasti helisivätkin. Hyvähyvä, ovat selvästi tulleet emäntäänsä. Itsepäisyydestä on hyötyä. Olisitko keksinyt lisätä tätä munavoihin? Myrskyillan iloksi laitoin uuniin sulhaspiirakoita ja tein kynttilän valossa niiden seuraksi munavoin, johon lisäsin hieman kaprista. Tai ehkä hieman enemmänkin. Aika tosi älyttömän melko hyvää oli, suosittelen kokeilemaan – ellet sitten satu vihaamaan kapriksen makua. Mitä eroa on sulhaspiirakalla ja karjalanpiirakalla? Eräiden lähteiden mukaan sulhaspiirakka on muuten samanlainen kuin karjalanpiirakka, mutta pienempi ja vaaleampi. Jostakin muistan lukeneeni myös, että sulhaspiirakan tulee olla pyöreä ja…
Kookoksinen bataattikeitto ja tarina faaraonpähkinästä
Tiesitkö, että Marco Polo törmäsi kookospähkinään Jaavalla 1200-luvulla. Reissutarinoidensa kuuntelijoille hän kehui kohtaamaansa karvaista pähkinää hedelmäksi, joka on täyteläisen makuinen, makeaa kuin sokeri ja valkoinen kuin maito. Tutkimusmatkailijamme kutsui kookosta faaraonpähkinäksi. Minä sen sijaan törmäsin kookospähkinään, tai oikeastaan siitä tehtyyn maitoon, kaupassa. Hyllyllä möllöttävä kookosmaito kiinnosti minua niin paljon, että nappasin sen mukaani ja työnsin sitä niin alkukeittoon kuin pääruokaankin. Keltaisessa keittiössä syntyikin sunnuntaipäivän iloksi kookoksista bataattikeittoa ja kanakastiketta. Tässäpä teille bataattikeiton ohje, johon mielenkiintoisen säväyksen tuo vanha kunnon currymauste. Bataattikeitto 2-4 annosta – litra kasvislientä – bataatti (tooosi iso sellainen tai pari pienempää) – sipuli – 2,5 dl kookosmaitoa – currymaustetta – valkopippuria – soijaa tai suolaa…















