• Nainen hymyilee laivan kannella

    Matkahaaveita – Laivalla Eurooppaan

    Itse matkustaminen on tietysti ihan parasta, mutta matkojen suunnittelu ja niistä haaveilu on melkein yhtä ihanaa. Aloin kerran kirjoittaa ylös listaa kaikista niistä paikoista, joihin haluan matkustaa, mutta totesin pian että listasta tulisi loputon. Sitä mukaa kun kirjoitin listaani, tuli mieleeni aina uusia paikkoja, enkä saanut urakkaa lähellekään loppua. Luovutin listan kirjalliseen muotoon saattamisen ja niinpä matkailun bucket list on nykyään vain päässäni. Viime aikoina olen haaveillut ainakin viinimatkasta Saksaan, road tripistä Euroopassa, ruokamatkasta Ranskan maaseudulle sekä Pohjois-Italiasta, kuten Garda- ja Como-järvistä Venetosta ja Piemontesta.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Matkahaaveita – Laivalla Eurooppaan
  • Cheddar-rieslingkeitto

      Muistatteko kun hehkutin aiheiltaan aivan täydellistä Ruoasta viiniin -kirjaa? Teosta ahmiessani merkkasin parhaalta kuulostavat reseptit ja paloin halusta päästä testaamaan niitä. Nyt ensimmäistä reseptiä on kokeiltu ja lopputulos todettiin ihan mielettömän toimivaksi. Ensimmäinen kirjan sivuilta napattu resepti on keitto, joka saa makunsa rieslingistä ja cheddarista. Juustoinen keitto on väriltään herkullisen keltainen ja maultaan yllättävän syvä sekä moniulotteinen. Pidimme tästä hurjan paljon, vaikka sen koostumus jäikin vähän litkuksi. Ensi kerralla laitan hieman enemmän jauhoja tai keittelen soppaa kasaan vähän pidempään, vaikkei laiha koostumus varsinaisesti haitannutkaan upean makuista keittoa lusikoitaessa. Cheddar-rieslingkeitto – 1 salottisipuli – 1 rkl voita – 1 rkl vehnäjauhoja – 300 g cheddarjuustoa (sellainen kunnon juustoköntti, ei hampurilaisten…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Cheddar-rieslingkeitto
  • saksalainen luumupiirakka

    Zwetschgenkuchen eli luumupiiras

      Älä anna saksalaisen sanahirviön hämätä, kyseessä on nimittäin monimutkaisen konsonanttioksennuksen sijaan ihan tavallinen saksalaisittain tehty luumupiirakka pullapohjalla ja kanelilla. Kyseessä on myös piirakka, joka huijasi Martinan tekemään pullataikinan, vaikka se on muka niiin vaikeaa ja työlästä ilman monitoimikonetta. En ensin edes tajunnut tekeväni pullataikinaa (superleipuri Martina täällä, hei vaan kaikille!). Yhtäkkiä minulla vain oli iso köntsä lempitaikinaa käsissäni, ja saattaa olla, että maistelin sitä ihan vähäsen asian oikean tolan tajuttuani. Luumuostoksilla ollessani iski aivan mahdoton valinnanvaikeus kun huomasin, että Mustapekasta löytyy sekä tummia että vaaleita luumuja. Kumpia mä otan!? Äääää! Tällaisten mitättömien pikkupäätösten tekeminen on allekirjoittaneelle usein ylitsepääsemättömän vaikeaa (tosi raivostuttava piirre muuten), ja kun olin aikani tuskaillut luumujen…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Zwetschgenkuchen eli luumupiiras