Vihreän oven eteen on aseteltu pieni harmaa kottikärry, jossa on valkoinen kukka. Näky on niin hurmaava, että siitä on pakko ottaa kuva. Olen pyörinyt tällä samalla kadunpätkällä jo pitkään ja yhä vaan silmiini osuu uusia söpöjä yksityiskohtia. Näkymät ovat kuin suoraan postikortista. Henkka on mennyt kuvaamaan viereistä kirkkoa lähempää samalla kun minä imen itseeni saksalaisen pikkukylän tunnelmaa. Ristikkotalot reunustavat kapeaa mukulakivikatua ja taloista näkee, että ne ovat vanhoja. Mikäköhän tuonkin pienen ja kapean oviaukon tehtävä on ollut? En tiedä, mutta otan siitä kuvan, sillä sekin on söpö. Pikkukylien tunnelma on parasta Saksassa. Me halusimme löytää viime Saksan reissullamme edes yhden söpön pikkukylän ristikkotaloineen, johon ihastuisimme päätä pahkaa. Löysimme niitä kuusi.…

Visiittimme Cellessä ei alkanut hyvin. Kipitin jalat ristissä wc-kyltin opastamaan suuntaan vain huomatakseni, että yleiset vessat on suljettu remontin vuoksi. Kaikki joskus raskaana olevat tietänevät tuskani kun vauva polkaisi kuin kiusaa tehdäkseen liian täydeksi päässyttä rakkoani. Kipitin pakon edessä lähimpään ravintolaan, joka sattui olemaan hieno melkein tyhjillään oleva aasialainen ravintola. Kaksi tarjoilijaa tervehti minua, kysyin toiselta missä on naistenhuone ja kipitin sinne. Voi sitä nolouden määrää kun kävelin sen jälkeen pokkana halki ravintolan ulos ostamatta mitään. Olisin jäänyt baaritiskille juomaan jotakin jos ei olisi ollut jo kova kiire tapaamaan opastamme. Vedin takkia pois raskausmahan edestä, yritin näyttää kivalta ihmiseltä hymyilemällä vähän ja toivoin että he ymmärsivät hätäni.

Rein on 1200 kilometrin pituudellaan yksi Euroopan pisimmistä joista. Se alkaa Sveitsin Alpeilta ja laskee mereen Rotterdamissa. Pitkä joki on jaettu eri osiin ja me tutustuimme niistä ehkä tunnetuimpaan Mittelrheiniin eli Keski-Reiniin ja siitä vielä tarkemmin Reinin rotkoon, joka kulkee Saksan Koblenzin ja Bingenin välillä. Noin 80 kilometriä pitkällä alueella on todella jyrkät rinteet, paljon linnoja ja joen varrella viljellään ystäväämme rieslingiä. Jälkimmäinen antoikin alkusysäyksen reissumme suunnittelulle. Reinin alue on hyvin tunnettua seutua ja sen pikkukylissä on paljon turisteja sekä heille suunnattuja palveluja. Vaikka tässä postauksessa puhutaan yleisnimellä Reinin laaksosta, tarkoitan sillä nimenomaan tätä Koblenzin ja Bingenin välistä aluetta, jota me tutkimme muutaman päivän ajan viime syyskuussa.

Moselin laakso edustaa Saksaa kauneimmillaan. Jokea reunustavat rinteet ovat täynnä viiniviljelmiä ja söpöjä pikkukyliä ristikkotaloineen. Siellä täällä rinteitä vartioivat komeat linnat ovat hieno näky. Niiltä aukeaa usein henkeäsalpaavan upeita maisemia jokilaaksoon, joten kiipeäminen ylös kannattaa. Pikkukylien mukulakivikaduilla on mukava kuljeskella ja pysähtyä välillä terassille juomaan lasillinen paikallista rieslingiä. Kaveriksi viinille voi tilata flammkuchenia ja makkarakojusta saa perinteisiä saksalaisia makkaramaistiaisia.

Ajamme halki Saksan hiljaisen maaseudun tiheiden metsien ja avarien peltojen reunustamaa tietä pitkin. Villisika kipittää ylös rinnettä. Onneksi se on siellä eikä tiellä automme edessä. Tuulivoimalaitokset eivät sovi maisemaan. Navigaattori sanoo meidän olevan pian perillä, mutta ympärillä näkyy edelleen vain peltoa. Pian näemme kirkon tornin ja arvelemme pikkukylämme sijaitsevan sen ympärillä. Pieni epäilys hiipii puseroon kun nettikään ei toimi. Mihin ihmeen syrjäkylään meidät on laitettu majoittumaan seuraavaksi yöksi? Ajamme pieneen hiljaiseen kylään kun navigaattori sanoo meidän olevan melkein perillä. Jossain on hotellimme, mutta miten sinne pääsee?