Savulohipiirakka
Kun ystäväni kysyi haluammeko tukea hänen poikansa leirikoulua ostamalla luokan myymää savulohta, laitoin heti tilauksen vetämään. Ostan sata kertaa mieluummin lohta kuin niitä iänikuisia keksejä, pipareita ja toffeita. Suolaisten herkkujen ystävälle kylmäsavulohi on mitä mainioin ostos, varsinkin jos sillä voi tukea pienten koululaisten meininkiä. Tein lohesta kylmäsavulohikeittoa, tätä herkkuruokaamme mutta normiperunoilla sekä ihanan suolaisen savulohipiirakan, josta taisi tulla kertaheitolla luottoreseptini. Tarjoilin piirakan babypinaattien kanssa, jotka pyörittelin sitruunamehun, öljyn ja kapristen kanssa sekaisin. Maustoin pinaattisalaatin suolalla ja pippurilla ja siitä tuli tosi kiva raikas lisuke lohipiirakalle.
Kalakeitto
Yritin keksiä tälle reseptille jonkin täsmentävän otsikon, mutta ei sille ole sellaista. Tämä on kalakeiton resepti. Ihan tavallisen sellaisen, mutta toki super hyvän. Kalakeittoni on tehty vaaleasta kalasta kalaliemeen ja viimeistelty sulatejuustolla. Perunan, porkkanan ja sipulin lisäksi keiton makumaailmaa täydentävät fenkoli sekä tietenkin iso nippu tilliä. Alkuperäisessä reseptissä keittoon käytettiin (pakaste)ahventa, mutta sen puutteessa valitsin kaupasta helppoakin helpommat seitikuutiot.
Kylmäsavulohikeitto
Tykkään muokata tavallisista ruoista hieman spessumpia versioita. Hemmottelen itseäni ja perhettäni mielelläni vaikkapa astetta laadukkaammalla sienikeitolla. Katso vaikka tämän konjakkikermalla ja yrttiöljyllä maustetun suppilovahverokeiton resepti. Lohikeitto on meidän kaikkien lemppari ja aivan ihana arkiruoka, joka maistuu lapsillekin. Se ei kaipaa muokkauksia, mutta silti joskus viikonlopun kunniaksi tai ihan vaan vaihtelun vuoksi on kiva tehdä hieman erilainen lohikeitto. Tämä Jonna Vormalan Keittokeittokirjan kannessakin komeileva kylmäsavulohikeitto on kivaa vaihtelua tavalliselle lohisopalle. Makumaailma on varsin keväinen ja loraus valkoviiniä tuo keittoon oman säväyksensä. Käytin tällä kertaa keittoon tavallista ruokakermaa, mutta kuohukermalla keitto olisi noussut vielä astetta paremmaksi arjen tai viikonlopun luksukseksi. Keitto sopii myös FODMAP-ruokavaliota noudattavalle. Reseptiä on muokattu hitusen alkuperäisestä, kuten tapanani…
Silli-perunanyytit
Uudet perunat ja silli on pettämätön yhdistelmä. Niihin kun yhdistää vielä kevätsipulia, ranskankermaa ja voissa paahdettuja saaristolaisleipäkrutonkeja ollaan sellaisen kesäherkun äärellä, ettei tosikaan. Silli-perunanyytit voi viimeistellä grillissä, mutta uunikin käy ihan yhtä hyvin. Nauti silli-perunanyytit sellaisenaan tai osana yltäkylläistä grilliherkkupöytää. Minä tein nyytit sinappisillistä, mutta kokeile rohkeasti myös muita makuja. Itse veikkaan pitäväni myös ainakin valkosipulisillistä tehdyistä nyyteistä.