Päiväretki Caprille ja illallinen Michelin-ravintolassa Sorrentossa

Nousemme Sorrenton aamuun aikaisin makoisien yöunien jäljiltä. Tänään teemme päiväretken kauniille Caprin saarelle ja illalla nautimme 40-vuotissynttärini kunniaksi illallisen Michelin-tähdellä palkitussa ravintola Loreleissa. Aamupalan kautta siis rantaan ja Caprin-lauttaan, jonka aikataulut ja lipunmyyntipisteet olimme tarkistaneet jo eilen.

Aamu valkenee lämpimänä. Muutama sadepisara voi tulla jossain vaiheessa, mutta taivas näyttää hyvältä Capria ajatellen. Kävelemme tutun reitin alas rantaan ja ostamme liput lauttaan. Etsimme oikean laiturin – niitä ja ihmisiä onkin täällä ihan hurja määrä. Eikä ihme, pääseehän täältä moneen upeaan paikkaan, kuten Amalfille, Napoliin, Ischiaan, Procidaan tai meidän valintaamme – Caprille.

Lauttamatka Sorrentosta Caprille – puoli tuntia merimaisemia

Astumme lauttaan ja valitsemme paikat kannelta. Mielen valtaa iloinen reissufiilis. Kiva päästä ensinnäkin haistelemaan meri-ilmaa ja jo puolen tunnin kuluttua olemme perillä Caprilla. Näimme sen tunnistettavan jyrkkäseinäisen siluetin jo loman alussa kun ajoimme Napolin kautta Amalfin rannikolle ja nyt komea saari lähestyy horisontista houkuttelevana.

Niin lähestyy myös tumma sadepilvi, mutta se menee toistaiseksi ohitse. Pilvi saa minut kuitenkin ajattelemaan ukkosta. Olisipa hienoa jos sellainen osuisi kohdalle illalla, kun ei enää tarvitse liikkua ulkona, mutta olemme vielä hereillä salamointia ihaillaksemme. Nyt kuitenkin ihailemme komeaa saarta, sen rantaviivaa ja korkealla rinteellä näkyviä rakennuksia.

Laulujen saari kaunis bella Capri kaunoinen

“Mä kerran saarella kaunoisen Caprin”, soi päässäni kun astumme rantaan. Äitini lauloi tuota laulua kun olin pieni ja muistan siitä tasan tuon yhden kohdan. Toinen päähäni tulviva laulu on Kari Tapion “Kaunis bella Capri sä oot..”. Tämän on todella oltava kaunis saari, kun siitä on tehty niin monta lauluakin.

Ja onhan se! Katselemme ympärillemme satamassa. Rantaviiva on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia ravintoloita, terasseja ja putiikkeja. Tuolta lähtee hissi, jolla pääsee keskemmälle – ja korkeampaan osaan – saarta. Suurin osa ihmisistä valuu sinne muodostaen jonon ja ruuhkan.

Saisiko olla olutcocktail tai överisti koristeltu spritz?

Me päätämme istahtaa ensin terassille. Tilaamme reissun erikoisimmat juomat, joista toisessa kököttää olutpullo pystyssä ja toisessa on koristeena lähes kokonainen meloni. Välimeri välkehtii aivan vieressämme, rantakadulla kulkee tyylikkäitä ihmisiä ja myös ihan tavallisia meidän kaltaisia tallaajia. Ihmisiä on mukava katsella, samoin pieniä paatteja ja työntekijöitä, jotka pitävät huolen siitä, että Capri pysyy siistinä ja ravintoloissa riittää kalaa sekä asiakkaita.

Joskus on kiva vaan olla ja nautiskella. Juuri niin teemme Caprilla. Kävelemme hieman eteenpäin rantakadun maisemia ihastellen. Istahdamme seuraavalle kuvankauniille terassille. Kaivan laukusta esiin Trivial Pursuit -kortit, maistelemme pöytään kannettuja suolapaloja ja virkistäydymme kylmällä juomalla Caprin kuuman auringon alla. Sateesta ei ole enää tietoakaan.

Paitaostoksilla

Aika rientää leppoisissa merkeissä. Katselemme viereisen vaateputiikin herkullisia sinisävyisiä miesten paitoja. Isken silmäni sinivalkoraidalliseen kauluspaitaan. Se sopisi varmasti Janille. Menemme tarkastelemaan puodin valikoimaa lähempää. Paidat vaikuttavat laadukkailta ja Jani kokeilee niistä muutamaa. 

Ostamme sinivalkoraitaisen paidan ja vaikka Jani asioi myyjän kanssa, maksaa paidan ja on selvästi asiakas, osoittaa myyjä paidan pesuohjeet suoraan minulle. Mikäpä siinä, minähän meillä vastaan enimmäkseen pyykkihuollosta, mutta on se silti vähän hassua. Sama käy reissun aikana parissa muussakin paikassa, kun tarjoilija, myyjä tai muu naispuolinen asiakaspalvelija puhuu minulle, vaikka Jani esittäisi kysymyksen. Onko tämä joku tapa, johon en ole ennen törmännyt?

Lounaaksi paikallisia makuja

Pian meillä alkaa olla lounasnälkä ja istahdamme seuraavalle rantakadun terassille. Tilaamme paikallisia makuja: tuoretta kalaa, tomaattia, prosciuttoa ja mozzarellaa.

Toteamme, ettei meidän taida kannattaa enää lähteä syvemmälle Caprin uumeniin vaan jatkaa rantakatuun tutustumista ennen takaisin Sorrentoon lähtemistä. Sinne pitäisi mennä ajoissa, jotta ehdimme valmistautua rauhassa iltaa varten.

Näin myös teemme. Käppäilemme rantakadun päästä päähän ja mietimme olemmeko ihan pölvästejä, kun olemme tulleet Caprille asti, mutta vietämme koko päivän vain sen rantakadulla. Toisaalta sehän juuri on parasta, ja joskus vaikeintakin, että malttaa olla ahmimatta kohteita, vaan pysähtyy paikalleen nauttimaan jos siltä tuntuu.

Paluumatka Sorrentoon sujuu mukavasti ja nopeasti merimaisemia ihastellen. Suuntaamme hotellille valmistautumaan illallista varten. Janin flunssa kiusaa taas ja hän ottaa päiväunet samalla kun minä laitan hiukset nutturalle, vedän mekon ylleni ja laitan uudet sitruunakorvikset korvaan.

Illallinen Michelin-ravintola Loreleissa Sorrentossa

Kävelemme hotellilta kohti Michelin-ravintola Loreleita. Olemme valinneet sen ennen kaikkea sijainnin takia. Hotelli ja sen alakerrassa oleva ravintola sijaitsevat kuvankauniissa paikassa, josta aukeaa näkymät Napolinlahdelle ja aina Vesuviukselle asti. Olimme toivoneet syövämme upealla ulkoterassilla, mutta alkaa sataa ja on pimeää, joten meidät ohjataan sisään.

Ei siinä, hieno ravintola on sisältäkin. Meidät ohjataan pöytään, jossa tilaamme maistelumenun. Viini valitaan kaikessa rauhassa tarjoilijan ojentamalta padilta, jonka syövereissä on valtava valikoima viiniä. Minä hoidan padin käytön Janin keskittyessä niistämään. 

Kurja ajoitus, että nuha vaivaa juuri täällä. Itse sairastin flunssan jo kotona, mutta sen jälkimainingeista muistuttava kaamea yskäkohtaus iskee tietenkin kesken illallisen. Missäpä muuallakaan haluaisin köhiä keuhkoni ulos kuin Michelin-ravintolan hiljaisen arvokkaassa ruokailusalissa.

Silmäni vuotavat vettä ja tarjoilija tulee taputtamaan minua selkään. Samalla Janin käytettyjen nenäliinojen pino kasvaa kasvamistaan. Voi meitä.

Nuhasta ja yskästä huolimatta ruoka maistuu ja enimmäkseen illallinen sujuu hyvissä, ja terveissä, merkeissä. Hienoista puitteista huolimatta olo on rento ja nautimme illasta. Katselemme ympärillemme ja piipahdamme jossain vaiheessa illallista hotellin wc-tiloissa, mikä kannattaa tehdä, vaikkei olisi tarvekaan. Miljöö on upea.

Vaikka illallinen ei ollut ihan se mielikuviemme terassi-illallinen Napolinlahden valoja ihaillen terveinä ja pirteinä, on ilta silti ikimuistoinen. Kyllä tällaiset kokemukset vaan saavat olon tuntumaan hieman erityisemmältä. Ruokaan liittyvät elämykset ovat todella mieleeni ja kerrankos sitä juhlitaan Italiassa pyöreitä synttäreitä.

Saan vielä yhden yskäkohtauksen astuessamme ulos ravintolasta. On jo hieman viileämpää ja muutama sadepisarakin putoaa päälle, niin että joudun vetämään huivin harteilleni.

Käännymme katsomaan Loreleita iltavalaistuksessaan ja jatkamme matkaa hotellille ennen kun sade yltyy. Se kehittyy lopulta ukkoseksi asti – aivan kuten jo aamulla toivoinkin. Silloin olemme jo hotellilla. Täydellinen lopetus päivälle.