Keitot

  • Fenkolikeitto ja oliivigremolata

    Niin paljon kuin rakastankin Italiaa ja sen keittiötä, eivät saapasmaan keitot ole onnistuneet vakuuttamaan minua aivan täysin. En kuitenkaan halunnut uskoa, että lempimaassani saadaan aikaiseksi vain tylsiä ja hieman mauttomia lirukeittoja, jollaisia eräässä Riminin hotellissa tarjottiin, joten otin keittokirjan toiseen ja soppakauhan toiseen käteen ja aloin keitellä italialaista fenkolikeittoa. Maistaessani pelkkää keittoa, en ollut vieläkään aivan vakuuttunut, mutta kun pilkoin ohjeen mukaisen oliivigremolatan ja ripottelin sitä sopan päälle, tajusin tämän annoksen jujun. Jep, se on se gremolata, jonka vahvoja makuja pehmeä keitto tasoittaa juuri sopivasti. Tärkeä sivuosa on myös sitruunalla, joka viimeistelee keiton raikkaudellaan. Nyt uskon, että italialaiset osaavat tehdä myös hyviä keittoja. Fenkolikeitto 4 annosta – 3 kevätsipulia –…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Fenkolikeitto ja oliivigremolata
  • Indonesialainen keitto

    Indonesialainen keitto, jossa maistuu maapähkinävoi, soija, inkivääri, kaffirlime.. Nam, kuulostaa ihanalta! Keitosta tuli juuri niin hyvää kuin kuvittelinkin ja mausteinen keitto maistui taivaalliselta kylmänä pakkaspäivänä. Siitä tuli jopa niin hyvää, että nuolin antaumuksella soppakauhan ja kaavin kattilan pohjalta viimeisenkin keittopisaran pikkulusikalla suuhuni. Indonesialainen keitto – 3 porkkanaa – 1 sipuli – 1 punainen chili – 1 yksikyntinen valkosipuli (tai pari kynttä) – öljyä (mulla oli mausteinen öljy, mutta ihan tavallinen rypsi- tai oliiviöljykin käy) – kasvisliemi (mulla oli kasvisliemikuutio jonka tyrkkäsin noin litraan vettä) – inkivääriä (mulla oli jauhetta, mutta tuorekin käy) – pari ruokalusikallista soijakastiketta – pari desiä maapähkinävoita – kourallinen kaffirlimetin lehtiä (tai kahden limetin raastettu kuori) –…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Indonesialainen keitto
  • Bataatti-savujuustokeitto

    Jos joku ei ole siitä vielä tietoinen, niin kerronpa jälleen kerran, että Pirkka- ja Yhteishyvä-lehtien reseptit kannattaa todellakin lukaista läpi. Niistä löytyy usein kelpo ruokaohjeita ja samat reseptit löytyvät myös netistä, mikäli lehdet on tullut heitettyä pois tai niitä ei ilmesty lainkaan omaan kotiin. Minä bongailen lehdistä usein helppoja, nopeita ja todella maukkaiksi osoittautuneita arkiruokia, joista tämä bataattisosekeitto on jälleen hyvä esimerkki. 2 annosta – 400 g bataattisosetta – 2 dl vettä – 1 sipuli – 1 valkosipulin kynsi tai valkosipulin ystäville kokonainen yksikyntinen valkosipuli – öljyä – 180 g savusulatejuustoa – tuoretta basilikaa – suolaa ja pippuria Oho, siellähän on mukana myös pieni violetti valkosipulinkuoren pala. Miten se sinne…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Bataatti-savujuustokeitto
  • Euphoria

    Olen jo monen vuoden ajan kutsunut kavereita kylään euroviisuiltana, tehnyt erilaisia sapuskoja tarjolle ja viimeisimpinä vuosina perinteisiin on kuulunut myös kappaleiden pisteyttäminen, eli viisuraati, joka valitsee oman voittajansa. Tänä vuonna perinteeseen tulee kuitenkin katko, sillä tänä vuonna meillä ei ole viisuvalvojaisia. Kaikenlaisia myönnytyksiä sitä joutuukin tekemään kiireisessä elämäntilanteessa.. No, ensi vuonna sitten perinne jatkukoon taas entiseen tapaan. Perinteisen euroviisuillan puuttumisesta huolimatta en suostu jättämään viisuja kokonaan väliin, vaan olen urheasti valvonut semifinaali-iltoina puoleenyöhön (joka on minulle toosi myöhäinen nukkumaanmenoaika arkena) ja ympyröinyt esiintyjälistalta omat suosikkini finaaliin. Semifinaalien katsominen joko yksin tai sitten kammottaville biiseille tuhahtelevan Henkan kanssa on kuulunut myös perinteisiin, ja silloinkin tarjolla on oltava jotakin hyvää syötävää. Keväisinä…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Euphoria
  • bataattikeitto lautasella

    Kookoksinen bataattikeitto ja tarina faaraonpähkinästä

    Tiesitkö, että Marco Polo törmäsi kookospähkinään Jaavalla 1200-luvulla. Reissutarinoidensa kuuntelijoille hän kehui kohtaamaansa karvaista pähkinää hedelmäksi, joka on täyteläisen makuinen, makeaa kuin sokeri ja valkoinen kuin maito. Tutkimusmatkailijamme kutsui kookosta faaraonpähkinäksi.   Minä sen sijaan törmäsin kookospähkinään, tai oikeastaan siitä tehtyyn maitoon, kaupassa. Hyllyllä möllöttävä kookosmaito kiinnosti minua niin paljon, että nappasin sen mukaani ja työnsin sitä niin alkukeittoon kuin pääruokaankin.   Keltaisessa keittiössä syntyikin sunnuntaipäivän iloksi kookoksista bataattikeittoa ja kanakastiketta. Tässäpä teille bataattikeiton ohje, johon mielenkiintoisen säväyksen tuo vanha kunnon currymauste. Bataattikeitto 2-4 annosta – litra kasvislientä – bataatti (tooosi iso sellainen tai pari pienempää) – sipuli – 2,5 dl kookosmaitoa – currymaustetta – valkopippuria – soijaa tai suolaa…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Kookoksinen bataattikeitto ja tarina faaraonpähkinästä