Grilliruoat
Ribsit satay
Kävimme eräänä kauniina alkukesän torstaina tutustumassa Yumen uusittuun ruokalistaan. Tarjolla oli pieniä maistiaisia, jotka olivat kaikki oikein mainioita, mutta ehdottomaksi ykköseksi nousivat jumalaiset ribsit, joita kauhoimme lopulta naamariimme lähes ähkyyn asti. Emme todellakaan pistäneet pahaksi pöytäämme tilaisuuden loppupuolella kannettua ribs-lautasta, emmekä toistakaan samanlaista. Tai no, minä en jaksanut syödä enää toiselta lautaselta, mutta Henkka ja Jerry tuhosivat urheasti loputkin ribsit. Taivaalliset ribsit jäivät kummittelemaan mieleemme niin pahasti, että päätimme yrittää tehdä itsekin jotain vastaavaa heti seuraavana lauantaina, kun kokoonnuimme appivanhempieni luokse grillaamaan. Henkka toimi ribs-vastaavana ja taikoi meille upeita Yumenkin ribseille vertoja vetäviä herkkupaloja satay-kastikkeessa. Varoitus: Näihin jää koukkuun!
Grillikanasalaatti
Maukasta grillikanaa, rapeaa salaattia, meheviä kirsikkatomaatteja, parmesaania, pähkinöitä ja kaiken kruunaa sweet chili -kastike. Eikö kuulostakin hyvältä? Tämä resepti syntyi, kun meidän piti keksiä jotain nopeaa tarjottavaa, joka sopi häädieettiimme ja joka on tottakai mahdollisimman hyvän makuista. Alun perin tästä ei edes pitänyt tehdä postausta, mutta salaatti onnistui niin hyvin, että halusin vinkata superhelposta nopeasti arki-iltanakin syntyvästä kesäsalaatista teillekin. Ota resepti talteen!
Kaljatölkkikana
Eräänä viikkona Keravalla asuessamme saimme leikkiä asuvamme kahdestaan omakotitalossa. Henkan vanhemmat olivat reissussa ja me saimme suoriutua arjesta ihan keskenään. Aika kivaa ja ehdottomasti hyvää harjoitusta tulevaa varten, sillä kohta me ihan oikeasti asumme kahdestaan omakotitalossa. Päätimme pitää tuolla viikolla yhden illan vapaata, jolloin minä kyllä kävin salilla, mutta raksa-, blogi- ja muut velvollisuudet unohdettiin päiväksi ja päätimme vain nautiskella olostamme kahdestaan kotona. Sitä osaa arvostaa kun on asunut liki vuoden appivanhempien luona. Ei sillä etteikö heidän seurassaan olisi varsin mukavaa ja kotoisaa myös, mutta välillä on kiva olla ihan itsekseenkin.
Grillikassler ja omena-perunasalaatti
Eräänä päivänä havahduin katsomaan pihassa nököttäviä omenapuita. Ne olivat täynnä punaposkisia omenia. Oksat notkuivat hedelmien painosta ja maahan oli pudonnut iso kasa omppuja. Noita täytyy jotenkin hyödyntää, ajattelin.
Porsaankylkeä grillissä
Henkka on meistä kahdesta ehdottomasti Keltaisen keittiön grillimestari. Kun meiltä tiedusteltiin haluaisimmeko ottaa osaa kilpailuun, jossa tulisi loihtia Suomen Kotitilan luomuporsaasta grilliherkkuja, heitin pallon oitis Henkalle. Henkka innostui grilliporsaskisasta ja niin ilmoitin meidät mukaan kilpailuun ja tilasin kilpailulihat kotiin Suomen Kotitilan nettisivuilta. Homma kävi erittäin näppärästi ja sovittuun aikaan pihaan kurvasi auto mukanaan vakuumipakattua possua noin 700 gramman – 1 kilon pakkauksissa. Työnsimme osan suoraan pakastimeen ja luuton porsaankylki jäi jääkaappiin odottamaan grillaushetkeä.
Grillisandwich
Grillikausi on täällä taas ja tarjoamme tänäkin vuonna vaihtoehtoja perinteisille grillipihveille, -makkaroille ja -maisseille, vaikkei niissäkään tietenkään mitään vikaa ole. Ihminen vaan kaipaa vaihtelua. Viime kesän hitti olivat uskomattoman herkulliset grillihampparit ja tänä vuonna soisin jenkkityylisten grillisandwichien lyövän itsensä läpi. Meidän grillisandwich-kokeilut alkoivat broilerin, avokadomajoneesin, jalapenon ja pekonin yhdistelmällä eräänä kesäisenä iltana, kun valtasimme Henkan vanhempien tyhjillään olleen kämpän ja pistimme grillin kuumaksi. Grillisandwichit – ciabattaa tai muuta vaaleaa leipää – broilerin rintafileitä – pekonia – 200 g majoneesia – 1 avokado – 1 lime – 1 tuore jalapeno – jääsalaattia ja tomaattia Tee ensin avokadomajoneesi. Halkaise kypsät avokadot, poista niistä kivi ja kaavi hedelmäliha lusikalla kulhoon. Soseuta avokado haarukalla.…