Barcelonan parhaat makumuistot
Barcelona sopii täydellisesti pieneen naposteluun. Emme käyneet kertaakaan syömässä pitkää illallista vaan maistelimme pitkin päivää tapas- ja pintxobaarien tarjontaa. Tilasimme jotain pientä vermutterioissa sekä viinibaareissa ja tutustuimme mielenkiinnolla paikallisiin erikoisuuksiin. Barcelonan ruokakulttuuri osasi myös yllättää. Luulin tietäneeni aiempien Madridiin, Alicanteen ja Espanjan saarille suuntautuneiden matkojeni jälkeen mitä odottaa espanjalaiselta ruoalta, mutta Barcelona olikin hieman erilainen. Se oli oman alueensa näköinen ja hyvä niin. Opin uutta ja pääsin suorastaan rakastumaan makuihin, joista en olisi koskaan uskonut pitäväni.
9 vinkkiä Barcelonan viehättäville vanhoille kaduille
El Born on yksi Barcelonan vanhimmista kaupunginosista ja nousi yhdeksi lempparialueekseni. Toisin kuin esimerkiksi periaatteessa kivalta kuulostava El Bornin vieressä sijaitseva El Gotic eli Gothic Quarter, joka näyttäytyi minulle törkyisenä, pimeänä ja jopa hieman pelottavana. El Bornissa oli toisin. Kadut olivat viehättävällä tavalla vanhat ja tunnelmalliset. Kuulemma myös moni taiteen ystävä viihtyy alueella. Itse en tiedä siitä mitään, sillä nenäni oli kohti tapasbaareja taidegallerioiden sijaan. El Born veti puoleensa magneetin lailla. Etenkin lempparimme Bodega La Puntual vermutteineen oli niin kiva, että istahdimme useamman kerran kuppilan tungokseen. Milloin istuimme tuulikaapin tapaisessa tilassa ison tynnyrin ääressä, milloin takanurkasta löytyneessä vapaassa pöydässä. Tunnelma oli aina sama. Iloinen, eloisa ja toivotti tervetulleeksi ruuhkasta huolimatta.
Barcelonan Gracia – vermuttia ja tapaksia
Vermutti. Siitä tuli Barcelonan lomaromanssini. En uskonut pitäväni siitä, sillä kuinka ällöttävältä kuulostaakaan maustettu väkevä viini. Tosi ällöttävältä. Taannoinen huoneenlämpöinen laimea vermuttimaistiainen Madridin kauppahallissa ei myöskään ollut onnistunut vakuuttamaan. Päätimme kuitenkin antaa vermutille uuden mahdollisuuden Barcelonassa, sillä sinne se kuuluu kuin anjovis barcelonalaisen lautaselle tai oliivi vermuttiin.
Hotellisuositus Barcelonaan – Room Mate Anna
Room Mate Anna on osa persoonallista ja nuorekasta hotelliketjua. Se sijaitsee keskeisellä paikalla Barcelonassa lähellä kaikkea, emmekä löytäneet hotellista juuri mitään moitittavaa. Voisin mennä uudestaankin.
Kahvinjuojan Eurooppa
Kaupallinen yhteistyö Kahvikaveri. Lienen aika perinteinen suomalainen kahvin kuluttaja. Juon päivittäin 2-3 isoa kupillista kahvia. Sen sijaan että ajoittaisin kahvinjuonnin pitkin päivää, kumoan kupilliset naamaani aamun ja aamupäivän aikana. Juon todella harvoin kahvia enää iltapäivällä tai myöhemmin, sillä se vie helposti yöuneni. Aamukahvi maistuu parhaalta. Nautin omani suodatinkahvina maidon kanssa mieluiten kaikessa rauhassa musiikit korvilla. Kun silmät alkaa aueta alan puuhata jotain muutakin, yleensä työjuttuja. Kahvi maistuu ihanalta myös luonnossa ja muualla ulkona, esimerkiksi terassilla kuulaana kesäaamuna tai nokipannukahvin muodossa luontoretken yhteydessä.
Barcelonan kattoterassit – 5 suosikkia
Barcelona on kattoterassien luvattu kaupunki. Lähes jokaisen hotellin katolla on omansa ja sekös oli meille kattoterassifaneille mieluinen huomio. Kattoterassien hinnoissa on toki lähes aina reilu maisemalisä, mutta hienot puitteet, upeat maisemat ja hyvä palvelu ovat sen arvoisia.
Barceloneta – rantaa, mereneläviä ja rentoa lomatunnelmaa
Ensimmäisen reissuaamun tunnelmassa on sitä jotakin. Barcelonassakin heräsin ensimmäiseen aamuun täynnä intoa. Kurkkasin verhonraosta ulos ja astuin parvekkeelle ihmettelemään uuteen päivään heräilevää Barcelonaa. Taivaalla oli hieman utupilveä, mutta säätiedotus kertoi sen kaikkoavan aamupäivän mittaan. Punoimme hotellin aamiaisella suunnitelmia päivän varalle. Oli siinäkin mielessä harvinainen aamu, että minulla oli nälkä ja maistelin innoissani aamiaispöydästä löytyviä herkkuja. Päivän suolaisena erikoisuutena oli jokin juustoinen leipäasia ja tuorepuristettuun mehuun oli ujutettu tänä aamuna useaa eri hedelmää. Niiden voimalla jaksoi lähteä tutkimaan Barcelonan rannasta löytyvää Barcelonetaa.
Ekaa kertaa Barcelonassa – Mikä kaikki yllätti?
Olen aina pitänyt Espanjasta, mutta jostain syystä vältellyt sen kruununjalokiveä Barcelonaa. Luulen että se on johtunut muista turisteista. En viihdy turistikohteissa ja väkijoukoissa. Ajattelin Barcelonan olevan liian turre ja tukossa minulle, vaikka toisaalta ajatus ranta- ja kaupunkiloman yhdistelmästä sekä tapasbaareista houkuttelikin. Vuoden 2017 jälkeen mielikuvaani Barcelonasta väritti myös täpötäydelle La Ramblalle ihmisten päälle ajava pakettiauto. Siitä huolimatta Barcelona oli usein vaihtoehdoissa mukana, kun mietimme seuraavaa matkakohdetta. Muut kohteet houkuttelivat kuitenkin aina enemmän. Käänteentekevä hetki oli matka Roomaan keväällä 2022. Yleensä niin meluisa ja turisteja täynnä oleva Rooma oli koronan jäljiltä poikkeuksellisen hiljainen. Päättelin että sama voisi päteä muihinkin Euroopan kohteisiin ja yhtäkkiä aiemmin välttelemäni Barcelona, Pariisi ja Lontoo alkoivat houkutella.…
Pintxokatu ja Quimet y Quimet – Herkullisinta Barcelonaa
Ah, Barcelona! Siitä riittääkin paljon kerrottavaa ja lukuisia herkullisia vinkkejä jaettavaksi. Aloitan parhaalla eli Quimet y Quimet -tapasbaarilla, joka löytyy toisen ruokasuosikkimme pintxokatu Carrer de Blain eli Calle Blain välittömästä läheisyydestä.
Makumatkoja kotikeittiössä
Meillä oli aikoinaan tapana tehdä pitkiä makumatkoja kotikeittiössämme kokkaillen eri maiden ruokia. Teemana saattoi olla jokin tietty maa, matka maailman ympäri tai makumatka maihin, joihin emme halua oikeasti matkustaa. Makumatkoja oli hurjan kiva järkätä ja nyt kun lapsemme alkavat olla jo vähän isompia kuin pikkuvauvoja, mahdollistaa elämäntilanne vanhaan kivaan perinteeseen palaamisen. Nyt voimme tehdä ruokaa taas vähän pidemmän kaavan mukaan, herkutella rauhassa kun lapset nukahtavat tai toisinaan jopa maistella heidän kanssaan uusia makuja. En haluaisi sanoa k-sanaa ääneen, mutta kyllä vaan valloillaan oleva koronaeristäytyminenkin vaikuttaa kokkausintoon positiivisesti. Nyt kun ravintoloihin ei pääse nauttimaan pitkiä illallisia, on sellaisia järjestettävä kotona. Eilen esimerkiksi nautiskelimme alkuruoaksi kermaista simpukkakeittoa ja pääruoaksi sinihomejuustokuorrutettua karitsaa portviinikastikkeella.…